You are currently browsing the tag archive for the ‘vihreät’ tag.

Helsingin vihreiden Emma Kari teki aikanaan aloitteen pakollisesta kasvisruokapäivästä Helsingin kaupungin kouluihin ja oppilaitoksiin. Nyt tuo aloite eteni kaupunginhallituksesta eteenpäin äänin 13-1. Näyttää vahvasti siltä että pakollinen kasvisruokapäivä on pääkaupungin kouluihin tulossa. Alkuperäisen aloitteen teksti on tälläinen:

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Kasvisruoan lisäämisellä joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää Helsingin kasvihuonekaasupäästöjä ja ekologista jalanjälkeä.

Helsingin on sitouduttava ilmastonmuutoksen torjuntaan myös ruokahankinnoissaan. Me allekirjoittaneet esitämme, että opetusvirasto ottaa käyttöön viikottaisen kasvisruokapäivän, jolloin peruskouluissa ja toisenasteen oppilaitoksissa tarjotaan ainoastaan kasvisruokaa.

Helsinki 9.9.2009
Emma Kari (vihr.)

Joskus aikaisemmassa vaiheessa elämääni olisin tuominnut tälläisen aloitteen korkealentoiseksi haihahteluksi ja tuputtamiseksi, sillä tapasin leimata vihreiden poliittiset ehdotukset ja ajatukset länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan suojissa kasvaneiden kultalusikkaidealistien elitismiksi. Mielestäni ajatus pakollisesta kasvisruokapäivästä on mielenkiintoinen, vaikkakin ihmettelen kyllä Emman tekstin korkealentoisuutta. Eikö tosiaan kasvisruokapäivälle voisi löytää arkipäiväisempiä, enempi ihmisiä lähellä olevia perusteita kuin hiilijalanjälki ja ilmastonmuutos?

Mielestäni energiajuomien, karkkien, limppareiden ja hampurilaisten kyllästämälle nuorisolle tekisi oikein hyvää yksi pakollinen kasvisruokapäivä viikossa ilman lihavaihtoehtoja. Tietenkin suora seuraus olisi se, että ruokaa ei alkuun juuri otettaisi tai se jäisi lautaselle, sillä kasvisruoka näyttää helposti ”hassulle” ja erilaiselle, koska vauvasta vaariin meihin on ammennettu aimo annos ennakkoluuloisuutta ja muutosvastarintaa. Nuoret tottuisivat kasvisruokaan ajastaan ja sitä kautta yhteiskunta osallistuisi nuorten kansalaistensa makutottumuksien laajentamiseen terveellisempään suuntaan. Toisaalta itse lapsena söin koulussa suurella ruokahalulla kesä- tai pinaattikeittoa, vaikka se ei kulkenutkaan ”pakollisen kasvisruokapäivän” tittelin alla. Iät ajathan meillä siis on ollut kasvisruokaa, mutta tämmöisten päätösten myötä se saisi virallisen sijan suomalaisen nuoren kouluruokailussa.

Suomalaiset sairastavat paljon elintasosairauksia, jotka voidaan osin hyvin tarkoin jäljittää ruokailutottumuksiin. Itse olen vakaasti sekaruokainen, mutta arvostan hyvää kasvisruokaa sen terveellisyyden ja moniulotteisen makumaailman takia. En tohdi edes kuvitella, minkälaisia elintasosairauksia mikroruoka, energiajuoma- ja karkkisukupolvemme sairastaa kun ehtivät kypsään ikään. Ehkä joitain sukupolvia on osaltaan menetetty, mutta kyllä kaikin puolin kannatan yhteiskunnan toimia ohjaamaan osaltaan lapsiemme makutottumuksia. Kasvisruokapäivä ilman vaihtoehtoja on yksi pieni, mutta edullinen ja terveellinen keino.

Suomalaiseen mielenlaatuun pakko ei kuitenkaan oikein sovi, sillä vaikka muuten nöyrä ja auktoriteettiuskovainen kansa helposti nieleekin mitä johtajat sille syöttävät, niin pakko aiheuttaa ruohonjuuritalossa helposti protestin ja vastareaktion. Avainasemassa ovat kodit ja kasvattajat ja Emma Karin erittäin cityvihreistä lähtökohdista sorvattu, arjen yläpuolella oleva esitys ei tuollaisenaan kosketa kansan syviä rivejä. Itse toivon ympäri maan kaikkiin valtuustoihin vastaavankaltaisia aloitteita, mutta ehkä hiukan enemmän arkipäivään ja paikallisiin oloihin sorvatuin sanoin, vaikka kuinka tärkeänä hiilijalanjäljen ja ekologisen elämän näkee. Kasvisruoka ei ole ekologisesti tiedostavan ihmisen yksinoikeus, vaan kyllä työtön etelä-karjalainen metallimieskin saa syödä salaattia ja parsakeittoa hyvällä omallatunnolla omista lähtökohdistaan, tarvitsematta pelätä hyvän pihvin ja makkaran olemassaolon puolesta.

Viikonloppuna puoluekokoustettiin muutamalla paikkakunnalla ja varmasti poliittisesti mielenkiintoisin kokous oli Jyväskylässä, kun vihreä liitto ”äänesti” itselleen uuden puheenjohtajan. Vihreiden demokraattinen idea siitä, että kaikki puolueen jäsenet olisivat voineet puheenjohtajan äänestykseen osallistua, lässähti aika täydellisesti siihen, että äänestystä varsinaisesta puheenjohtajasta ei tullut.

Anni Sinnemäki valittiin ja itse olen tyytyväinen siitä, että vihreät saivat vihdoin näköisensä puheenjohtajan. Vihreä liitto on hyvin voimakkaasti ollut kaupunkilaisten naisten puolue, joten Osmo Soininvaara ja Tarja Cronberg eivät missään tapauksessa ole olleet tyypillisen vihreän näköisiä tai oloisia, ja he ovatkin saaneet puolueen äänestäjiksi varmasti houkuteltua sellaisiakin, jotka muuten eivät vihreitä äänestäisi. Saako Anni nämä äänestäjät puolueessa pidettyä ja houkuteltua uusiakin?

Lähes stereotyyppisen vihreän näköinen puheenjohtaja varmasti vie vihreitä pois yleispuolueen tontilta, enemmän omille juurilleen. En osaa sanoa missä vihreiden juuret heidän omasta mielestään ovat, mutta kyllä siellä aika tärkeinä asioina ovat kulutuksen vähentäminen, elintasosta tinkiminen ja globaali oikeudenmukaisuus jopa itse omalla esimerkillä uhrautuen, sekä Suomen rooli tiennäyttäjänä ja lipunkantajana. On erityisen haastavaa Annille ”myydä” vihreää aatetta ja politiikkaa tämän suuren laman aikana. Työttömän, eläkeläisen tai kannattavuusrajalla ponnistelevan yrityselämän on varmasti kovin vaikeaa ymmärtää, miksi rajallisia resursseja pitää käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan ja maahanmuuton lisäämiseen oman maan ongelmien sijaan. Toisaalta opiskelijat ja kaupunkilaisnaiset ovat vihreiden ydinäänestäjiä, joten työttömiä ja eläkeläisiä vihreät tuskin edes äänestäjikseen tavoittelevat.

Perussuomalaiset huudattivat oman messiaansa jatkokaudelle, joten ketään ei yllättänyt Timo Soinin jatkopesti, sillä on vaikeaa kuvitella persuja ilman Soinia. Politiikaa seuraavan ihmisen kannalta mielenkiintoisin parivaljakko ovatkin vihreät ja persut, sillä kyseessä ovat idealismiltaan ja arvoiltaan hyvin poikkeavat puolueet. Siinä missä vihreät uskovat ilmastonmuutoksen olevan suomalaistenkin suurin uhka ja kulutuksesta tinkimisen lähes välttämätöntä, niin persut puhuttelevat ihmisiä hyvin arjen hyvinvoinnin tasolla ja kyseenalaistavat tulevaisuuden mahdollisten uhkien merkityksen, jos tämän päivän ongelmia ei ole ratkaistu. Hauskinta tässä on se, että nämä kaksi puoluetta eivät kilpaile ollenkaan samoista äänestäjistä, joten toistensa nokkiminen on poliittisesti erittäin turhaa.

Itse en perusta niin vihreistä kuin perussuomalaistakaan. Mielestäni vihreät ovat liialti idealisteja, joille arjen ongelmat sekä pragmaattisuus on liian vähällä painolla. Persut taas ovat niin kirjavaa joukkoa kaikkine perus-Pena Oinosineen ja Jussi Halla-Ahoineen, ettei siitä kovin hyvää otetta saa, sekä joskus Soinin tapa yksinkertaistaa monimutkaisia asioita on mielestäni halpaa populismia.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä puoluekartalla tapahtuu. Itselläni on ystävinä niin perussuomalainen mies (Jani), kuin vihreä nainenkin (Hanna-Kaisa), joten en epäile ettenkö saa palautetta näistäkin kriittisistä sanoista 😀

-Mikko

Kategoriat