You are currently browsing the tag archive for the ‘venäjä’ tag.

Maassa on syntynyt keskustelua armeijan tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, pitäisikö reserviä tai yleistä asevelvollisuutta kaventaa. Keskustelun taustalla on pienemmät ikäluokat, suuremmat asevelvollisten ongelmat ja keskeytykset sekä ihan perustavanlaatuinen kysymys eli resurssien riittävyys, suomeksi raha. Aikuisten pyssyleikit ovat kalliita.

Voin tiivistää inhorealistiset faktat tähän alkuun. Jokainen historiankirjansa lukenut tietää, että rauha ei ole pysyvä asiantila. Pitkä rauha toki tuo ihmisille helposti sen käsityksen, että ihminen olisi vihdoin jo viisastunut ja tappamisen sijaan halaisi lajitoveriaa, tai ylipäänsä ratkoisi asioita sovinnossa ja älyllisesti, ilman turhaa vihaa, katkeruutta tai välinpitämättömyyttä. Menemättä ihmisen perusluonteeseen sen syvemmälle, tyydyn suosittelemaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä jossa kirjailija kertoo ihmisluonteesta paljon enemmän kuin minä koskaan osaan.

Historia on opettanut, että mikäli jollekin alueelle muodostuu valtatyhjiö, se tulee luonnostaan ja ajastaan täyttymään. Joku pikkunapoleon katsoo karttaa ja toteaa että on aika ottaa tuo alue suojelukseen. Suomelle tai millään muullakaan itsenäisellä valtiolla ei ole mahdollisuutta olla ilman uskottavaa maanpuolustusta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi kyetä torjumaan koko Venäjän armeija totaalisessa sodassa. Meidän armeijan ainoa tarkoitus on tehdä suurvaltapoliittisissa laskelmissa tämä suomeksi kutsuttu maa-alue niin kalliiksi valloittaa, ettei sitä mahdollinen hyökkääjä viitsi lähteä tekemään. Viimeisin suuri taistelumme nosti valloituksen hinnan Neuvostoliitolle niin korkeaksi, että vaatimukset ”totaalisesta antautumisesta” muuttuivat oikeiksi rauhanneuvotteluiksi, joissa kuitenkin saavutettiin suhteellisen hyvät tulokset ja yhteiskuntamme pystyi kehittymään länsimaiseksi demokratiaksi. Talin ja Ihantalan alueella armeijamme teki sen mikä sen tarkoitus on: nosti maan miehittämisen hinnan niin korkeaksi, että Stalin siirsi katseen muualle.

The Battle of Tali-Ihantala, along with other Finnish victories achieved during the period, finally convinced the Soviet leadership that conquering Finland was extremely hard, and not worth the cost. The Red Army had concentrated what was thought to be an overwhelming force against Finland and failed.[3]

Kaikessa armeijakeskustelussa meidän pitää aina muistaa geopoliittinen asemamme. Olemme aina olleet merkittävän sotahistorian omaavan suurvallan rajanaapuri, joka ei jaa kanssamme samanlaisia demokratisia tai ihmisoikeudellisia arvoja ja jossa ollaan ylpeitä omasta suurvaltahistoriasta. Erityisesti tämä pitää muistaa jos tilannettamme verrataan Ruotsiin, jonka geopoliittinen asema on kokonaan toisenlainen. Ylipäänsäkään en ymmärrä halua verrata meitä Ruotsiin missään muussakaan asiassa, sillä lähtökohtamme on tyystin erilainen. Maailma on muuttunut dramaattisesti toisenlaiseksi, mikäli meitä uhataan mistään muusta suunnasta kuin idästä. En tarkoita että Venäjän federaatio nyt päättäisi vaan sotia kanssamme, mutta riskejä tulevaisuudessa on – varsinkin kun muistetaan että edellisestä sodasta on vasta 66 vuotta.

Armeijan uudistamisen yhteydessä kenraaleilla ja sotilastutkijoilla on varmaan parhaimmat näkökulmat siihen, minkälainen maanpuolustus pitäisi olla. Poliitikoilla sitä ei valitettavasti ole, joten sotilashenkilöstöä on syytä kuunnella. Saksakin olisi voittanut toisen maailmansodan tai muokannut euroopan tyystin erilaiseksi, mikäli kenraalit olisivat saaneet tehdä työnsä Hitlerin sekaantumatta.

Mielestäni koko maan puolustaminen on maanpuolustuksen lähtökohta ja se vaatii suhteellisen suurta reserviä tai vahvaa liittolaista. Tällä hetkellä näen kaksi päävaihtoehtoa: lähes nykymuotoinen kaikille (tasa-arvon kannalta myös naisille pitää saada jokin pakollinen palvelusmuoto, mikäli nykymallissa pysytään) pakollinen asevelvollisuus tai palkka-armeija ja liittyminen natoon.

Sotaleikit ja vapaaehtoisuus ovat siitä huono yhtälö, että sota ei ole kivaa ja ei oikein voi olla mahdollista, että sodan syttyessä kysyttäisiin jokaiselta että haluaako hän sotia vai pelailla pelikonsolia kotirintamalla. Sotaleikit kun lakkaavat olemasta leikkiä siinä vaiheessa, kun rajan yli tulee vieraan valtion sotilaita polttamaan ja ryöstämään kotejamme tai raiskaamaan ja tappamaan läheisiämme. Sota ei ole kaunista, se on ikävintä maailmassa. Armeija on sitä varten, että sotaa ei tulisi.

Mainokset

Iltapäivälehdissä on ansiokkaasti pidetty valtakunnan ykkösuutisena pienen Antonpojan omavaltaista palautusta Venäjältä ohi virallisten kanavien. En osta iltapäivälehtiä joten asioiden tarkka eteneminen ja järjestys ei ole minulle selvää, mutta ei tiedon puute ole ennenkään estänyt ihmisiä tai minua muodostamasta mielipidettä… 😀

Ymmärtääkseni Anton on Suomessa oikeusistuimen päätöksellä määrätty isälleen (yhteishuoltajuus muutettu yksinhuoltajuudeksi), koska äiti oli omavaltaisesti vienyt ja piilottanut lapsen Venäjälle. Venäjä ei lapsikaappaussopimukseen ole liittynyt ja muutenkin viis veisaa pienempien maiden kansalaisista, mielipiteistä tai oikeuksista. Täten palautusprosessi ei joko käynnistynyt, tai oli ns. venäläinen prosessi joka teatterinomaisesti pyöri paikallaan. Lapsen äiti anoi pojalle Venäjän kansalaisuuden jonka haku- ja saaminen on muodollisuus, vaikka lapsi olikin suomalainen. Tämän jälkeen Venäjällä suhtauduttiinkin poikaan venäjän kansalaisena, jota ei milloinkaan tai missään olosuhteissa mihinkään palauteta. Koska ei venäjän kansalaisia palauteta, he ovat venäläisiä.

Nyt Venäjällä on vedetty herneitä nenään siitä, että maan kansalainen on kidnapattu Suomeen. Kyseessä on periaatteessa nousevan suurvallan vinkkelistä arvovaltakiista. Uskon että Venäjällä asian puimisen historia loppuu siihen, kun poika sai Venäjän kansalaisuuden. Eli tarkoitan sitä, että asian historia ja mitkään ”kaappaukset” lakkasivat olemasta merkityksellisiä sen jälkeen kun pojasta tuli heidän näkökulmastaan kokonaan venäläinen.

Periaatteellisia herneitä vedetään nyt sieraimiin myös siitä, että suomalainen diplomaatti on sotkeutunut asiaan. Se ei käy, se ei kertakaikkiaan venäläiselle käy että tuolla tavoin pienten naapurivaltojen virkamiehet toimivat äiti-venäjää vastaan. Puuttuu kunnioitus tsuhnilta. Venäjä jonka ihmisoikeudet tunnetusti ovat huippuluokkaa, peräänkuuluttaa oikeutta ja moraalia. Asia olisi täysi vitsi ja naurattaisi makeasti, jos ei olisi totta. Nyt se vaan on surkuhupaisaa.

Mitä tulee rajavartiolaitoksen esitutkintaan, niin vaikka se tässä asiayhteydessä tuntuu kohtuuttomalta ja vääryydeltä, niin he tekevät virkamiehinä vain työtään. Se että Anton on isän ja diplomaatin sankaruuden avulla saatu lailliselle huoltajalleen ja kotiin, ei muuta toiseksi sitä, että poika mahdollisesti tuotiin rikollisella menettelyllä Suomeen. Voi olla että syyte nostetaan, mutta se ei johdu kenenkään ilkeydestä vaan edustajiemme säätämistä maamme laeista. Kaikesta huolimatta emme voi valita mitä lakeja noudatamme ja mitä emme.

Kun Venäjä ei ole liittynyt kansainväliseen sopimukseen, jolla nämä ongelmat on helppo ratkaista, ei Suomen pidä jäädä venäläisen lainsäädännön armoille kun suomen kansalaisista on kyse.

Yksikertainen juridinen pohja asialla on se, että poika oli suomalainen ja isä yksinhuoltajaksi määrätty. Tätä Venäjä syystä tai toisesta ei kunnioittanut.

Silloin jää keinoja aika vähän.

Kategoriat