You are currently browsing the tag archive for the ‘ruotsi’ tag.

Maassa on syntynyt keskustelua armeijan tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, pitäisikö reserviä tai yleistä asevelvollisuutta kaventaa. Keskustelun taustalla on pienemmät ikäluokat, suuremmat asevelvollisten ongelmat ja keskeytykset sekä ihan perustavanlaatuinen kysymys eli resurssien riittävyys, suomeksi raha. Aikuisten pyssyleikit ovat kalliita.

Voin tiivistää inhorealistiset faktat tähän alkuun. Jokainen historiankirjansa lukenut tietää, että rauha ei ole pysyvä asiantila. Pitkä rauha toki tuo ihmisille helposti sen käsityksen, että ihminen olisi vihdoin jo viisastunut ja tappamisen sijaan halaisi lajitoveriaa, tai ylipäänsä ratkoisi asioita sovinnossa ja älyllisesti, ilman turhaa vihaa, katkeruutta tai välinpitämättömyyttä. Menemättä ihmisen perusluonteeseen sen syvemmälle, tyydyn suosittelemaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä jossa kirjailija kertoo ihmisluonteesta paljon enemmän kuin minä koskaan osaan.

Historia on opettanut, että mikäli jollekin alueelle muodostuu valtatyhjiö, se tulee luonnostaan ja ajastaan täyttymään. Joku pikkunapoleon katsoo karttaa ja toteaa että on aika ottaa tuo alue suojelukseen. Suomelle tai millään muullakaan itsenäisellä valtiolla ei ole mahdollisuutta olla ilman uskottavaa maanpuolustusta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi kyetä torjumaan koko Venäjän armeija totaalisessa sodassa. Meidän armeijan ainoa tarkoitus on tehdä suurvaltapoliittisissa laskelmissa tämä suomeksi kutsuttu maa-alue niin kalliiksi valloittaa, ettei sitä mahdollinen hyökkääjä viitsi lähteä tekemään. Viimeisin suuri taistelumme nosti valloituksen hinnan Neuvostoliitolle niin korkeaksi, että vaatimukset ”totaalisesta antautumisesta” muuttuivat oikeiksi rauhanneuvotteluiksi, joissa kuitenkin saavutettiin suhteellisen hyvät tulokset ja yhteiskuntamme pystyi kehittymään länsimaiseksi demokratiaksi. Talin ja Ihantalan alueella armeijamme teki sen mikä sen tarkoitus on: nosti maan miehittämisen hinnan niin korkeaksi, että Stalin siirsi katseen muualle.

The Battle of Tali-Ihantala, along with other Finnish victories achieved during the period, finally convinced the Soviet leadership that conquering Finland was extremely hard, and not worth the cost. The Red Army had concentrated what was thought to be an overwhelming force against Finland and failed.[3]

Kaikessa armeijakeskustelussa meidän pitää aina muistaa geopoliittinen asemamme. Olemme aina olleet merkittävän sotahistorian omaavan suurvallan rajanaapuri, joka ei jaa kanssamme samanlaisia demokratisia tai ihmisoikeudellisia arvoja ja jossa ollaan ylpeitä omasta suurvaltahistoriasta. Erityisesti tämä pitää muistaa jos tilannettamme verrataan Ruotsiin, jonka geopoliittinen asema on kokonaan toisenlainen. Ylipäänsäkään en ymmärrä halua verrata meitä Ruotsiin missään muussakaan asiassa, sillä lähtökohtamme on tyystin erilainen. Maailma on muuttunut dramaattisesti toisenlaiseksi, mikäli meitä uhataan mistään muusta suunnasta kuin idästä. En tarkoita että Venäjän federaatio nyt päättäisi vaan sotia kanssamme, mutta riskejä tulevaisuudessa on – varsinkin kun muistetaan että edellisestä sodasta on vasta 66 vuotta.

Armeijan uudistamisen yhteydessä kenraaleilla ja sotilastutkijoilla on varmaan parhaimmat näkökulmat siihen, minkälainen maanpuolustus pitäisi olla. Poliitikoilla sitä ei valitettavasti ole, joten sotilashenkilöstöä on syytä kuunnella. Saksakin olisi voittanut toisen maailmansodan tai muokannut euroopan tyystin erilaiseksi, mikäli kenraalit olisivat saaneet tehdä työnsä Hitlerin sekaantumatta.

Mielestäni koko maan puolustaminen on maanpuolustuksen lähtökohta ja se vaatii suhteellisen suurta reserviä tai vahvaa liittolaista. Tällä hetkellä näen kaksi päävaihtoehtoa: lähes nykymuotoinen kaikille (tasa-arvon kannalta myös naisille pitää saada jokin pakollinen palvelusmuoto, mikäli nykymallissa pysytään) pakollinen asevelvollisuus tai palkka-armeija ja liittyminen natoon.

Sotaleikit ja vapaaehtoisuus ovat siitä huono yhtälö, että sota ei ole kivaa ja ei oikein voi olla mahdollista, että sodan syttyessä kysyttäisiin jokaiselta että haluaako hän sotia vai pelailla pelikonsolia kotirintamalla. Sotaleikit kun lakkaavat olemasta leikkiä siinä vaiheessa, kun rajan yli tulee vieraan valtion sotilaita polttamaan ja ryöstämään kotejamme tai raiskaamaan ja tappamaan läheisiämme. Sota ei ole kaunista, se on ikävintä maailmassa. Armeija on sitä varten, että sotaa ei tulisi.

Pohjoismaat yhdessä sitä, tai pohjoismaat yhdessä tätä. Suomalaiset tapaavat ajatella, että kun maailmassa tapahtuu jotain, niin pohjoismaiden pitäisi ikäänkuin yhdessä pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Tavataan ajatella että pohjoismaat olisivat jotenkin samankaltaisia. Totta on, että meillä on joiltakin osin samankaltainen demokratia ja joiltain osin samankaltainen hyvinvointiyhteiskunta. Mutta siihen Suomen ja muiden pohjoismaiden samankaltaisuudet loppuvatkin. Väitän että Suomi on pohjoismaisittain aika orpo ja erilainen. Kansainvälisessä politiikassa, energiakysymyksissä ja senkaltaisissa asioissa meidän on mielestäni turha haikailla pohjoismaisen yhteistyön perään.

Suomi on luonnonvaroiltaan hyvin köyhä maa. Täällä ei ole merkittävää kaivostoimintaa, ei energian kannalta tärkeää vesivoimaa ja geopoliittisesti meillä on pitkä yhteisraja suurvallan kanssa. Meillä on muita pohjoismaita lyhempi kasvukausi ja mannerilmastosta johtuen potentiaalisen kylmiä talvia. Hyvinvointivaltiomme pohja on paljon huterammalla pohjalla kuin muissa pohjoismaissa, sillä ainoastaan teknologian kautta tuleva osaaminen ja sitä kautta maahan tuotujen luonnonvarojen jalostaminen mahdollisimman pitkälle on melkeinpä ainoa mahdollisuutemme ylläpitää hyvinvointivaltiota. Hyvänä esimerkkinä pidän vaikkapa tuulivoimaloita: niitä ei hirmuisesti pysty Suomeen rakentamaan, mutta kotimainen tuotanto ja tuotekehitys on tärkeää polkaista kunnolla käyntiin. Ehkä tulee aika kun meistä voi tulle ”tuulienergiatietämyksen” viejiä. Näin me toki joudumme ostamaan tuulivoimaloihin tarvittavat raaka-aineet, mutta voimme kehittää niistä ensiluokkaisia tuulivoimaloita maailmanmarkkinoille. Pitää muistaa että kaikki hyvinvointi syntyy työstä: joko omasta tai jonkun muun tekemästä. Asunnot eivät lämpene ajatuksen voimalla eikä ruoka ei kävele jääkaappiin pelkästään tahtomalla. Itseasiassa meillä olisi aika kurjaa jos länsimainen maailma romahtaisi ja joutuisimme elämään erakkona täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa. Me tarvitsemme muita enemmän kuin muut meitä.

On hyvä tiedostaa joitain eroja muihin pohjoismaihin:

Ruotsi: tämän maan suurimmat erot suomeen ovat 1,5 kertainen väestö, lämmin viljelyyn sopiva Suomea kokonaan etelämmässä oleva Skåne, pohjoisen joet vesienergioineen sekä mittavine malmirikkauksineen. Tämän lisäksi Ruotsi ei ole käynyt toista maailmansotaa eikä maksanut sotakorvauksia, vaan päinvastoin kerrytti kansallisia rikkauksiaan myymällä natseille rautaa.

Norja: mittava rannikko kalastuselinkeinoineen ja vuoriston tuomat malmirikkaudet. Norjan yksittäinen erityispiirre on öljy, jonka avulla kaikki eläkkeet ovat rahastoitu etukäteen ja valtio on velaton ja rikastuu kaiken aikaa. Ei kai hirmuisesti tarvitse ihmetellä miksi Norja ei kuulu EU:hun? Mitä ihmettä se tarvitsee euroopan unionilta? Öljy ja kalat menee kaupaksi joka tapauksessa ja sotilaallinen turva tulee Natolta.

Tanska: lyhyiden etäisyyksien maa, joka on linkkinä pohjoisen euroopan ja rikkaan Saksan välillä. Merta joka puolella. Pitkät kasvukaudet ja lyhet etäisyydet sekä keskeinen sijainti kertoo kaiken oleellisen.

Islanti: väkeä vähän, energia käytännössä ilmaista ja meri ympäröi joka puolella. Ei mitään yhteistä Suomen kanssa.

Tällä blogikirjoituksella ei sinänsä ole sen suurempaa merkitystä, kunhan vain sanoin ”ääneen” tuskastumistani siitä, kun aina vedotaan pohjoismaisen yhteistyön puolesta sillä verukkeella, että pohjoismailla olisi oikeasti jotain erityisesti yhteistä. Kun niillä ei ole. Me ollaan erilaisia ja Suomi on kaikkein surkeimmassa asemassa.

Kategoriat