You are currently browsing the tag archive for the ‘kokoomus’ tag.

Kokoomus aloitti eduskuntavaalikamppanjan ryhtymällä vihreäksi puolueeksi. Aikaisemmin vastakkainasettelun taakseen jättänyt, työväenpuolueeksi julistautunut entinen Karin ”kypäräpäinen pappi” on konkreettisella tavalla todistanut, että vaalirahaa tarvitaan edelleen, jotta arvostetulle ja kalliille mainostoimistolle voidaan maksaa siitä, että ne markkinoivat mustan valkoisena ja valkoisen mustana.

Kaikki kunnia tosin kokoomukselle vaalirahasotkujen tiimoilta, kun omat rahavirrat on hoidettu osakeyhtiöiden kautta sopivasti julkiselta silmältä piilossa, eikä mihinkään kehittyvien maakuntien suomen amatöörien puuhasteluihin ole tarvinnut sortua.

Sitä odotellessa, kun kokoomus julistaa olevansa Vihreä maaseudun työväen perussuomalainen kristillisdemokraattinen puolue. Ihmeellistä mitä mainostoimistossa saadaan aikaan.

Kohta kaksi kuukautta olen pitänyt blogiharrastustani paitsiossa ja tuon ajan olen keskittynyt enemmän elämän muihin osa-alueisiin. Kesä on kääntymässä syksyyn, päivät lyhenevät ja tuleva talvikin alkaa ajatuksena kummittelemaan horisontissa. Blogaaminen on ehdottomasti harrastus joka sopii kohdallani pimeään, sateisiin ja/tai kylmään vuodenaikaan. Auringonpaisteessa ja kuumalla ajatuskin tuntuu kulkevan hitaammin, joten se varmaan suurin syy kahden kuukauden blogilomaani.

Yllättäen maailma ei suinkaan pysähtynyt blogitaukoni ajaksi, vaan ajankohtaisia asioita tulee ja menee samaan tahtiinkin kuin aina ennenkin. Kesän suurimmasta uutisarvosta vastasi mediankin raivokkaasti rummuttama vaalirahasotku. Periaatteessa mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta on aivan oikein ja kohtuullista että ”maan tapa” on tullut julki. Sekin on hyvä että muutkin puolueet kuin keskusta joutuivat grilliin, sillä hiukan sain naureskella itsekseni demareiden ja kokoomuksen sordiinoa, kun kepun grillaus oli pahimmillaan… hyvin tiesivät että oma pesä ei ole ihan puhdas sekään…

Harvoja nämä vaaliraha-asiat yllättivät, mutta kylläkin nostivat periaatteellisen kritiikin kohteeksi valtion maksaman puolue- ja lehdistötuen. Tuon veronmaksajien kustantaman puoluetuen kun on ollut tarkoitus vapauttaa puolueet riippuvuussuhteesta ulkoiseen rahaan. Nyt on nähty että puoluetuki ei suinkaan riitä: äänestäjien sieluista käydään tiukkaa vääntöä paikka auringossa pitää ostaa mainosrahalla ja materiaalilla. Olemme siinä tilanteessa, että köyhän ihmisen ei ole varaa markkinoida itseään niin paljoa, että pääsisi päättämään asioista.

Vaalirahakohun suurimpia helmiä oli Paavo Arhinmäen (vas) selittely siitä, miksi on hyvä kun tradeka maksaa mittavia summia vasemmistoliitolle, mutta paha se, kun sampo maksaa samoja summia kokoomukselle. Paavo-pojan naama vähän punotti… mikä oli punottaessa, eihän tradekan maksama raha ole yhtään parempaa, oikeampaa tai rehellisempää rahaa kuin sampon. Yrityksen maksamaa tukea yhtä kaikki.

Myös ay-liikkeiden maksama suora toiminta-avustus demareille ja vasemmistoliitolle on pöyristyttävää, vaikka kyseiset tahot ovat yrittäneet lakaista sen maton alle ilmoittamalla että ”se on normaalia”. Kuulun siihen joukkoon, joka pitää ay-liikettä hyvin toimeentulevien ja vakityössä olevien etujen kasvattajana. Oma pätkätöiden kuluttama sukupolveni ei ole se taho, jonka asioita ay-liike ajaa. Ymmärrän myös sen, että yhdistymisvapaudesta huollimatta monessa työpaikassa liittoon kuuluminen on ollut vapaaehtoinen pakko. Nyt kun verovähennettävästä jäsenmaksusta kanavoituu suoraan demareiden ja vasemmistoliiton kirstuun rahaa, niin kehotan kaikkia ei-vasemmistolaisia miettimään ja arvioimaan kriittisesti mitä liitto heidän puolestaan tekee. Minä näet olen myös sitä mieltä, että muuttuneessa maailmassa itsetarkoitukselliset palkankorotukset ovat paha asia ja moni liitto onkin hoitanut asioita niin, että työn hinnan kallistumisen maksumiehiksi ovat joutuneet irtisanottavat ja lomautetut. Sitäkin voi ihmetellä, miksi liitoissa on joutunut kohtuuttomasti odottamaan päivärahahakemuksien käsittelyä. Pistää miettimään että olisiko siitä demareillekin tilitetystä vuosittaisesta jättisummasta voinut palkata etuuskäsittelijöitä ja henkilökuntaa, jotta liitto palvelisi maksajiaan edes lähelle inhimillisesti?

Todettakoon että ansiosidonnaisen päivärahan saa kuulumalla yleiseen työttömyyskassaan.

-Mikko

Juhannus tuli ja meni. Suhteellisin pienin ihmismenetyksin selvittiin, vaikka kesäkuolemien piikki juhannukselle aina iskeekin. On aika ymmärrettävää että juhannus vaatii uhrinsa, sillä kun tarpeeksi paljon ihmisiä on liikkeellä, sattuu onnettumuuksia. Myös alkoholin käyttö kuuluu leimallisesti suomalaiseen juhannukseen ja legendaariset sepalusauki-hukkumiset ovat jo perinteeksi käynyt tapa siirtyä ajattomille juhannuksen viettopaikoille. Miksei myös miehiset voimainkoitokset, kuten ylipitkät uintiyritykset tuhannen päissään… Vaikka jokainen ihmishengen menetys on surullista ja tarpeeton, niin juhannuksena hukkuneille minulta ei suuresti sympatiaa löydy. Se on melkeinpä tylsin tapa lähteä täältä ajattomuuteen.

Tälläiset juhannukseen liittyvät tilastofaktat kuten X määrä kuolinuhrejä ovat asioita mistä on käytännössä mahdoton päästä eroon. Voidaan sivistää ja varoitella, mutta tarpeeksi paljon ihmisiä kun lotraa viinan kanssa niin sivistykset ja varoitukset ovat vain kärpäsen surinaa ja tuulen havinaa. Yksilötasolla ihmiset voivat olla hyvinkin fiksuja ja filmaattisia, sekä ymmärtää riskit ja varautua niihin. Mutta kun 3 000 000 aikuista yksilöä laitetaan juhannuksen viettoon, niin tilastoista löytyy totuus.

Itse en ole enää vuosiin lämmennyt näihin ”pakollisiin” ryyppy- ja remupäiviin. En koe tärkeäksi tai tarpeelliseksi hankkiutua juuri jonain tiettynä päivänä tekemään tietynlaisia asioita. Poislukien joulu, vaikka senkin suhteen on kerran yksin oltu ihan rauhassa. Ei sillä etteivätkö perinteet olisi tärkeitä ja siten ilmassa ihan oma fiiliksensä, jos sen kykenee aistimaan. Juhlikoon ketä huvittaa, enkä sentään mikään ilonpilaaja asian suhteen ole ja varmasti pystyn pitämään hauskaa, mutta kuitenkin juhannuksesta huolimatta, enkä sen takia.

Koska kesällä tulee blogitettua varmasti vähemmän, niin listaan tähän muutamia lyhyitä ajatuksia:

– Keskustapuolue rypee vaalirahasotkussa. Mutta onko kepu asian kanssa yksin, erityisasemassa? Miksi kokoomusta tai demareita ei hiillosteta? Sekä kokkarit että demarit ovat ilmoittaneet etteivät he julkista vaalirahoitustaan… nyt olisi tilaisuus esiintyä avoimena, pistää miettimään onko salattavaa.

– Iranissa hulinoidaan, kuollaan ja kärsitään väärennetyn äänestystuloksen takia. Pistää miettimään suomalaisia ihmisiä jotka eivät äänestä… onko demokratia meille liian itsestään selvyys että meillä on varaa olla äänestämättä. Ja jos on varaa, niin kuinka kauan? Loputtomastiko? Kenties olisi terveellistä kohdata joku todellinen kriisi, että oppisimme arvostamaan asioita mitä meillä on.

– Sikainfluenssa on rantautunut ympäri maailmaa. Onneksi se ei ollut kovin tappava, mutta lehdistö on ollut oudon hiljaa? Kenties asia yliuutisoitiin ensimmäisinä päivänä ja sutta huudettiin liian aikaisin?

Mikko

Eilinen MOT-ohjelma valaisi meille tavallisille ihmisille sitä kuinka suurten puolueiden rahoitusta on järjestetty. Paitsi että valtio maksaa puolueille koon mukaan mielestäni järjettömiä summia rahaa, niin erityisesti kokoomus ja keskusta ovat järjestelleet tulovirtoja yrityksien ja säätiöiden kautta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta valaisevin ja ennakkoon kohutuin osio oli erityisesti sosiaalidemokraattisen puolueen rahavirrat. Olin jo aikanaan ”kehittyvien maakuntien suomi” – kohun aikana ihmetellyt demareiden sordiinoa kohun aikaan, mutta ainoa looginen selityshän tuolle oli se, että demareilta löytyisi omat luurankonsa kaapista.

Mielenkiintoisin osa oli demareiden ilmeisen tarkkaan varjellun salaisuuden paljastaminen, eli suoran rahallisen tuen saaminen ammattiyhdistysliikkeiltä.

Sosialidemokraattisen puolueen hallintopäällikkö hämmentyy kuullessaan puhelimessa, että tarkkoja tilinpäätöstietoja on päätynyt julkisuuteen. Kyse on kuulemma ay-liikkeen sosialidemokraattiryhmiltä tulleesta rahasta, jonka kanavointi emopuolueelle on pitkäaikainen perinne.

Vuositasolla tämä on 400 000 euroa joka on mittava summa rahaa, sillä tuolla summalla voisi työllistää 10 hyväpalkkaista työntekijää. Erityisen mittavaksi tuon summan tekee se, että se on moninkertaisesti isompi summa kuin mitä demarit saavat puolueen jäsenmaksuina!

Moraalisesti kyseenalaiseksi tuon rahavirran muuttaa se, että tulee pelkästään ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksuista. Kuulumalla siis työpaikkasi ammattiliittoon, voit ihan hyvin olla tietämättäsi maksamassa suoraa tukea sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Olen aina pitänyt arveluttavana ay-liikkeen ja demareiden epäpyhää liittoa, mutta ajatus siitä että maksamiani jäsenmaksuja kanavoidaan suoraan puolueen tilille on puistattava. Pitää muistaa sekin että valtio tukee ammattiyhdistysliikkeisiin kuulumista, sillä ay-maksut ovat verovähennyskelpoisia maksuja ja monessa paikassa liiton jäsenyys onkin moraalinen velvollisuus työyhteisössä. Onneksi pääsääntöisesti ollaan päästy ohi ajoista, jolloin työpaikalle ei ollut tulemista jos liittoon ei kuulunut.

Näen siis kategorisen eron yrityksen puolueelle antaman tuen, sekä ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksusta kysymättä irrotetun tuen välillä tässä yhteiskunnassa ja tämä demareiden ”pitkä perinne” on moraalisesti erittäin arveluttavaa.

Oikeastaan on aika surullista että maahan on muodostunut kolmen suuren myötävaikutuksesta järjestelmä, jolla nuo kolme suurta pystyvät ylläpitämään rahoitusvirtojaan ja sitä kautta valta-asemaansa. Tokihan voidaan hurskastella että äänestäjä on kuningas ja lopulta valitsee kuka valtaa pitää, mutta oikeassa maailmassa markkinoinnilla ja mielikuvilla äänestäjään vaikutetaan ja se vaatii rahaa. Ja vaikka Suomi mukamas on maailman vähiten korruptoituneita maita, niin olen tuolle väitteelle aina naureskellut, sillä uskon että korruptiomme on vain piilossa hyvävelitoveriverkostoissa. Tosin täytyy sanoa ettei pienemmät puolueetkaan ihan kuivin jaloin selviä, sillä erityisesti RKP on kuuluisa kaikista kummallisista taustayhteisöistään…

Suomessa puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä on useisiin länsimaihin vertailuna harvinaisen vähän. Paine avoimuuden lisäämiseksi on kova: Euroopan neuvoston korruption vastainen ryhmä Greco edellyttää Suomelta mittavia muutoksia nykyjärjestelmään. Syksyyn mennessä puolueiden on määrä sopia, mihin asti avoimuus ulotetaan. Tehtävä on vaikea. Isoilla puolueilla ei ole tähän asti ollut halua ulottaa valvontaa puolueiden ja niiden lähiyhteisöjen varainhankintaan.

Joutsenon ja Lappeenrannan kuntaliitos on tapahtunut ja uudet vaalit on käyty. Aikaa on tiimalasissa virrannut jo sen verran, että tohdin kirjoittaa joistain tuntemuksistani tuon prosessin suhteen.

Meillä Joutsenossa kuntaliitosäänestys suoritettiin 17.12.2007 ja neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä aikaisemmin joutsenolaisten murskaava enemmistö oli tuominnut liitoksen ja vastustajia oli yli 72%. Itselleni tuo päivä ja sitä edeltävä aika oli piinaavaa, sillä maailmankuvani koki kolhuja siinä, mitä tuli kansanäänestysten viisauteen. Siihen asti olin uskonut suoraan demokratiaan ja kansalaisten mielipiteen tärkeyteen päätöksiä tehtäessä.

Jo edeltävänä syksynä ennen kansanäänesystä oivalsin, että oma poliittinen tulevaisuuteni on myös kyseessä. Olisin voinut julkisesti ja kovaan ääneen alkaa vastustamaan liitosaikeita, puhua ääneen joitain mielenkiintoisia epäkohtia kaupunginjohtajan toiminnassa, sekä lausua valittuja sanoja demareiden ja kokoomuslaisten toiminnassa asian suhteen. Kansanäänestyksen tuloksen selvittyä olisin voinut suureen ääneen ja sydäntäraastavasti huutaa ja parkua demokratian hautajaisista. Mutta olin ihan hiljaa. Ennen äänestystä ja äänestyksen jälkeen.

Vaikka olen mustaan huumoriin taipuvainen ihminen, ehkä liian sarkastinen ja joskus jopa ilkeäkin – erityisesti kun kohtaan halveksimaani ylimielisyyttä ihmisissä, niin kuitenkin lopulta haluan tehdä oikein ja niinkuin sydän minulle sanoo ja siten, että voin seistä omasta mielestäni oikean päätöksen takana. En siis voinut toimia vastoin sydämeni ja järkeni neuvoja, enkä voinut alkaa pelaamaan poliittista peliä pohjustaakseni tietäni Lappeenrannan valtuustoon aikanaan (demareiden ja kokkareiden kannatettua liitosta julkisesti ennen kansanäänestystä, lopputulos eli liitos oli selviö jo etukäteen). En, minun piti uida oman puolueeni sisällä vastavirtaan ja kohdata ”demokratiaa halveksivana” valtuutettuna kuntalaiset, koska mielestäni sydämessäni tein oikean päätöksen. Omalla äänelläni ei ollut varsinaisessa äänestyksessä kuin kosmeettinen merkitys…

Joutsenon valtuusto hyväksyy liitoksen isolla enemmistöllä

Ja niinhän siinä kävi seuraavana päivänä…

Joutsenon kaupunginvaltuusto hyväksyi kuntaliitossopimuksen

Asettauduin valtuutettuna siis tietoisesti minua äänestäneitä ihmisiä viisaammaksi, enkä kuunnellut heidän mielipidettään asiasta. Toki jälkeenpäin olisi helppo hymyillä, sillä sittemmin maa on syöksymässä hurjaan lamaan ja Joutsenossa Rauhan kylpylähanke (johon on tungettu miljoonia euroja) on laman seurauksena vaakalaudalla ja Konnunsuon vankila lopetetaan vieden 170 työopaikkaa verotuloineen. Kuitenkin valtakunnan paras kuntaliitossopimus takaa meille syvästä lamasta huolimatta 20 miljoonan euron investointeja. Olisimme ilman kuntaliitosta ja sopimusta syvällä suossa. En kuitenkaan hymyile, mutta edelleenkään en usko neuvoa-antavan kansanäänestyksen viisauteen asioissa joilla on todellista merkitystä.

Lopuksi vielä omasta mielestäni hyvä kirjoitus, jonka kirjoitin maakuntalehteen jonkin aikaa äänestyksen jälkeen:

Kaupunkiliitospäätöksen pöly on hiukan laskeutunut ja tunteet tasoittuneet. Monen mielestä joutsenolaiset demokratian hautajaiset olivat alistuneet, haikeat ja arvottomat. Kaikesta huolimatta seuraavana aamunakin herättiin, ja nyt alkaa olla jo pieniä merkkejä tulevasta keväästä.

Suomalainen demokratia kuitenkin voi hyvin. Meidän versiossamme kunnallisdemokratiasta yhteisön jäsenistä valitaan joukko valtuutettuja, jotka omalla ajallaan kokoontuvat käyttämään valtakirjaa oman parhaan kykynsä ja omantuntonsa mukaan. Valtuutetut eivät ole virheettömiä yhteisön valioyksilöitä, vaan eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Heitä yhdistää kuitenkin halu tehdä oikeita asioita – ei pelkästään heidät valinneiden ihmisten puolesta, vaan kaikkien yhteisön jäsenten hyväksi.

Jos kymmeneltä ihmiseltä kysytään, saadaan kymmenen eri kantaa ja painotusta mihin tahansa asiaan, ja erityisesti kuntaliitospäätöksessä valtuutetuille ojennettiin lapio omaa poliittista hautaa kaivamista varten. Kyllä jokaisen valtuutetun oma etu olisi ollut itsenäinen Joutseno, siis jos halutaan ajatella että valta ja valtuustopaikka sekä kokouspalkkiot olisi meille se tärkein asia. Mutta uskallan olla varma, että kenenkään mielessä ei ollut valtuustopaikka tai kokouspalkkiot, vaan päätös puoleen tai vastaan syntyi parhaan kyvyn ja omantunnon pohjalta, siihen luottamukseen nojaten mikä meille oli 4 vuodeksi suotu. Käytetty retoriikka on asia erikseen, sillä oikeita mielipiteitä ei ole kuin diktatuureissa. Uskallan sanoa että 35 valtuutettua teki oikean ratkaisun.

Toivon että mahdollisimman moni joutsenolainen osaa arvostaa ääntään käyttäen suomalaista demokratiaa, joka perustuu luottamukselle siihen että valtuutettu punnitsee vaikeatkin asiat, ja tekee sydämestään oikeita ratkaisuja. Demokratia ei kuitenkaan ole automaatio, vaan se on verellä ja kyynelillä rakennettu erityisoikeus.

Kategoriat