You are currently browsing the tag archive for the ‘ay-liike’ tag.

Kaksinaismoraali tai kaksoistandardi tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön vaatimusten ja omien tekojen välillä, erilaisten siveysvaatimusten esittämistä kahteen eri ryhmään kuuluville.

Termillä viitataan mihin tahansa mielipideasetelmaan, jossa on yhdelle ryhmälle on erilaiset säännöt verrattuna toiseen ryhmään. Yleensä erotteluun ei ole mitään järkevää syytä. Kaksoistandardi on jonkin instanssin toimintatapa, jossa tietty käyttäytyminen hyväksyttään tai kielletään yhdeltä ryhmältä, mutta pidetään sopimattomana tai tabuna kun kyseessä on toinen ryhmä.

Ihminen on heikko ja jokaisella on oman elämänsä viitekehyksessä vaara sortua kaksinaismoralismiin eli arkipäiväisesti siihen, että vaatii jotain tai neuvoo toista jossain asiasta olematta itse valmis ”elämään niinkuin saarnaa”. Ympärillämme on varmasti ihmisiä jotka auliisti neuvovat meille kuinka toimia tai tehdä, itse kuitenkin välittämättä juurikaan noudattaa muille asettamiaan vaatimuksia.

Yhteiskunnan tasolla olen monesti piikitellyt ay-liikettä siitä, että se kovin mielellään on olevinaan työläisen puolella, vaikka todellinen edunvalvonta keskittyy etuoikeutettuihin vakituisiin työntekijöihin. Oikeassa elämässähän ay-liike kilpailee melkeinpä enemmän keskenään kuin työnantajaa vastaan vakituisen työväen palkankorotuksissa ja eduissa, vaikka suuremman palkan hintana surullisen usein on ollut irtisanomisia ja määräaikaisen työväen yhä laajeneva hyväksikäyttö.

En lainkaan ihmettele demareiden rypemistä oppositioajan pituuteen nähden yllättävän pienissä kannatuslukemissa, sillä köyhän, heikon ja työläisen aseman puolustaminen näyttäytyy oudossa valossa samalla kun johtavat demarit sijoittavat aktiivisesti pörssiin, ovat vuokratyöfirmojen osaomistajia tai puolustavat suorassa televisiolähetyksessä 700 000 euron vuosipalkkaa eläkefirman johtajalle.

Demareiden ja ay-liikkeen kaksinaismoralimi kiteytyykin kätevästi paperiliiton johtajaan Jouko Ahoseen (sd), joka hiljattain A-studiossa suu vaahdossa puolusti 700 000 euron vuosipalkkiota eläkeyhtiö Varman johtajalle. Puolustipa vielä johtajan oikeutta saada bonuksiaan myös tappiollisina vuosina. Miksei puolustaisi, sillä hän itse on hallituksessa ollut asiaa siunaamassa. Pitäähän työstä maksaa työmiehen palkka. Asian tekee vain naurettavaksi se, että tämä sama Ahonen on suu vaahdossa taistellut johtajien bonuksia ja mittavia palkkioita, sekä kapitalistin ahneutta vastaan vuosikaudet liiton takki päällä. Mutta sitä laulua laulat kenen leipää syöt ja ei Ahosen hallituspalkkiot Varmasta varmaan ihan pienet ole, kun ne johtaja Vuoriollakin ovat 250 000 / v… Tosin ei tätä varman hallitusjäsentä Ahosta ole ollenkaan haitannut kasvoton kapitalismi (=varman suunnaton sijoitusomaisuus) kun on pitänyt voittoa tavoitella sijoituksille. Ay-johtaja Ahosta tämä taas on haitannut, mutta ei kait kukaan voi olettaa että iltapäivällä ja aamupäivällä samoista asioista lausutut mielipiteet olisivat vertailukelposia, varskin jos rooli on ruokatunnilla vaihtunut?

Olen pysähtynyt todella miettimään julkisorganisaatioita ja  johtajuutta ylipäänsä. En ole koskaan ollut mikään yksityistämisen kannattaja ja erityisesti karsastan sitä sellaisilla aloilla missä toimitaan ”monopoliasemassa” ilman kilpailua. Olen pitänyt ohjenuorana sitä, että mikäli toiminnan ei tarvitse tuottaa liiketaloudellista voittoa, vaan sille riittäisi nollatuloksen tekeminen, niin se on syytä pitää kaukana markkinavoimista.

Julkisorganisaation rasitteena on kuitenkin se, että tehtäviin ja erityisesti johtotehtäviin katsotaan ensisijaisesti muodollista pätevyyttä ja mikäli pätevyysehdon täyttäviä ehdokkaita on yksikin, niin lain puitteissa on hyvin vaikea jättää valitsematta henkilö riippumatta siitä, kuinka sopiva, ammattitaitoinen, kyvykäs tai valmis hän tehtävään on. Päivänselvä asia ihmiselämästä on se, että muodollinen pätevyys ei suinkaan automaattisesti tuo valmiutta, sopivuutta, ammattitaitoa ja kykyjä hoitaa tehtävää, sillä ne eivät ole kirjoista ja luennoilta löytyviä asioita.

Elämänkokemuksen myötä on käynyt selväksi että mikään normaalia liiketoimintaa harrastava yritys ei voi ottaa sitä riskiä, että palkkaisi johtajakseen ihmisen vain jonkin kiveenhakatun muodollisen oppiarvon tai tittelin perusteella, kun taas julkisorganisaatiolla ei ole juuri lainsuomia mahdollisuuksia toimia automaattisesti organisaation parhaaksi. Ei ole kovin vaikeaa luisua päätelmään, että julkisorganisaatio antaa joustavuudessa, innovatiivisuudessa ja työntekijöiden todellisten kykyjen hyödyntämisessä valtavasti etumatkaa yksityiselle organisaatiolle jäykkien hierarkkioiden ja virallisten ”pätevyysvaatimusten” takia. Sekin tiedetään että tälläiseen on varaa, sillä verotuksella voidaan aina paikata huonon johtamisen, kankean organisaation ja hierarkkisen toimintakulttuurin aiheuttamaa tehottomuutta.

Toki tähän pitää sanoa että ei muodollinen pätevyys, opiskelu  ja oppiarvot ole periaatteessa mikään huono juttu ja on selvää että kirurgiksi ei sovi palkata lihanleikkaajaa siksi, että tämä on veitsen käytössä käytännön työssään kunnostautunut ja poikkeusaloja väittämääni tietenkin löytyy. Jostain kummallisesta syystä esimerkiksi yksityiselle puolelle työllistyy vain  8,5% tohtoreista mikä on hätkähdyttävää. Erityisen rumiksi lukemat menevät silloin, jos noista tohtoreista erotetaan teknisen puolen tohtorit joilla oikeasti voi olla kysyntää yrityselämässäkin.  Miten voi olla mahdollista että korkeimman oppiarvon saavuttaneille henkilöille ei ole tuon enempää kysyntää ison rahan maailmassa ja yrityselämässä? Varmasti siksi että yrityselämässä ehkä suuryrityksiä lukuunottamatta ei katsota muodollisen pätevyyden perään, vaan enemmänkin henkilön oikean osaamisen ja kykyjen sekä asenteen ja työmoraalin perään. Jokainen työelämässä ollut ihminen ymmärtää että kuilu opiskelun/tutkimuksen sekä työelämän välillä voi olla valtavakin. Yritykseen ei ole varaa palkata epävarmaa ja vuorovaikutustaidoiltaan vajavaista henkilöä suurella palkalla vain siksi, että tämä on homehtunut vuosia yliopistolla  ja kirjoittanut väitöskirjan.

Mitä minulla on koulutuksesta ja kouluista kokemusta, niin eihän monessakaan yliopistossa anneta valmiuksia oikeaa elämää ja todellisia haasteita varten, puhumattakaan kunnollisesta johtajakoulutuksesta tai vaikkapa perustason vuorovaikutustaitojen opettamisesta. Enkä suinkaan tarkoita että tämä olisi edes yliopistojen tarkoitus, mutta  onhan se osaltaan johtanut siihen, että maistereita on pilvin pimein työttömänä ja tohtorit eivät kelpaa yrityksiin. Erityisesti tohtorien suhteen nämä epäkohdat korostuvat, sillä heidän luulisi olevan pienen kansankunnan voimavara ja yrityselämälle kultakimpale ja älyllinen sekä tiedollinen resurssi johon kannattaisi satsata. Mutta ei yrityselämä tarvitse teoriatiedon pullistamaa, kenties naivia tai epävarmaa vastaväitellyttä nuorta tohtoria opettelemaan työelämän perusteita, vaan osaavaa tekijää joka on nopeasti valmis tuomaan kovan palkkansa vastapainoksi lisäarvoa yritykseen.  Liukuhihnatohtorien paikka on julkisorganisaatioissa opettelemassa veronmaksajien laskuun ja kenties aikanaan etenemään pieniä virkamiesportaita vaikkapa jonkin kunnan organisaation johtoon tai valtion viraston virkamieheksi eläkepäiviä odottelemaan, kunhan kannuksia on riittävästi hankittu pätevien alaisten tekemällä työllä. Tietysti työ on paras opettaja ja vuosien kokemus opetteluvuosien jälkeen turvallisessa julkisorganisaatiossa koulii varmasti jokaisen muodollisen pätevyyden varjolla työpaikkaan kiinni päässeen teoriatiedon kuninkaan hallitsemaan omaa pientä virkamiesmaailmaansa sekä sen pelisääntöjä.

Toki minun lopuksi pitää erikseen todeta, että yrityselämässä asioita osataan totta vieköön tehdä päin seiniä ja suomalainen johtajuus ei juuri kiitosta ansaitse, mutta yrityksellä on oman liikevaihtonsa ja selviämisen takia sisäsyntyisesti tarve pitää osaavat henkilöt tyytyväisenä ja kiinni organisaatiossa sekä palkita työntekijöitä heidän ansioidensa ja todellisen osaamisensa mukaan, vaikka ay-liike on vuosikymmenet tehnyt kaikkensa myös hyvän ja huonon, laiskan ja ahkeran palkitsemisen tasapäistämiseksi myös yrityksissä. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (joiden palveluksessa muuten on enemmistö yrityselämän työntekijöistä) tämä asia on tärkeämpi, kun taas suuret yritykset elävät omaa elämäänsä ja sisältävät enemmän tehottomuutta sekä jäykkyyttä.

Lopuksi pyydän rakkaalta lukijalta lievästi katkeraa sävyäni anteeksi, mutta pettymyksekseni jouduin  luopumaan yhdestä pienestä osasesta lapsenuskoani kohdattuani suoranaista vääryyttä, epätarkoituksenmukaisuutta ja typeryyttä, jonka mahdollisti hyvin pitkälti esille tuomani asiat.

Kohta kaksi kuukautta olen pitänyt blogiharrastustani paitsiossa ja tuon ajan olen keskittynyt enemmän elämän muihin osa-alueisiin. Kesä on kääntymässä syksyyn, päivät lyhenevät ja tuleva talvikin alkaa ajatuksena kummittelemaan horisontissa. Blogaaminen on ehdottomasti harrastus joka sopii kohdallani pimeään, sateisiin ja/tai kylmään vuodenaikaan. Auringonpaisteessa ja kuumalla ajatuskin tuntuu kulkevan hitaammin, joten se varmaan suurin syy kahden kuukauden blogilomaani.

Yllättäen maailma ei suinkaan pysähtynyt blogitaukoni ajaksi, vaan ajankohtaisia asioita tulee ja menee samaan tahtiinkin kuin aina ennenkin. Kesän suurimmasta uutisarvosta vastasi mediankin raivokkaasti rummuttama vaalirahasotku. Periaatteessa mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta on aivan oikein ja kohtuullista että ”maan tapa” on tullut julki. Sekin on hyvä että muutkin puolueet kuin keskusta joutuivat grilliin, sillä hiukan sain naureskella itsekseni demareiden ja kokoomuksen sordiinoa, kun kepun grillaus oli pahimmillaan… hyvin tiesivät että oma pesä ei ole ihan puhdas sekään…

Harvoja nämä vaaliraha-asiat yllättivät, mutta kylläkin nostivat periaatteellisen kritiikin kohteeksi valtion maksaman puolue- ja lehdistötuen. Tuon veronmaksajien kustantaman puoluetuen kun on ollut tarkoitus vapauttaa puolueet riippuvuussuhteesta ulkoiseen rahaan. Nyt on nähty että puoluetuki ei suinkaan riitä: äänestäjien sieluista käydään tiukkaa vääntöä paikka auringossa pitää ostaa mainosrahalla ja materiaalilla. Olemme siinä tilanteessa, että köyhän ihmisen ei ole varaa markkinoida itseään niin paljoa, että pääsisi päättämään asioista.

Vaalirahakohun suurimpia helmiä oli Paavo Arhinmäen (vas) selittely siitä, miksi on hyvä kun tradeka maksaa mittavia summia vasemmistoliitolle, mutta paha se, kun sampo maksaa samoja summia kokoomukselle. Paavo-pojan naama vähän punotti… mikä oli punottaessa, eihän tradekan maksama raha ole yhtään parempaa, oikeampaa tai rehellisempää rahaa kuin sampon. Yrityksen maksamaa tukea yhtä kaikki.

Myös ay-liikkeiden maksama suora toiminta-avustus demareille ja vasemmistoliitolle on pöyristyttävää, vaikka kyseiset tahot ovat yrittäneet lakaista sen maton alle ilmoittamalla että ”se on normaalia”. Kuulun siihen joukkoon, joka pitää ay-liikettä hyvin toimeentulevien ja vakityössä olevien etujen kasvattajana. Oma pätkätöiden kuluttama sukupolveni ei ole se taho, jonka asioita ay-liike ajaa. Ymmärrän myös sen, että yhdistymisvapaudesta huollimatta monessa työpaikassa liittoon kuuluminen on ollut vapaaehtoinen pakko. Nyt kun verovähennettävästä jäsenmaksusta kanavoituu suoraan demareiden ja vasemmistoliiton kirstuun rahaa, niin kehotan kaikkia ei-vasemmistolaisia miettimään ja arvioimaan kriittisesti mitä liitto heidän puolestaan tekee. Minä näet olen myös sitä mieltä, että muuttuneessa maailmassa itsetarkoitukselliset palkankorotukset ovat paha asia ja moni liitto onkin hoitanut asioita niin, että työn hinnan kallistumisen maksumiehiksi ovat joutuneet irtisanottavat ja lomautetut. Sitäkin voi ihmetellä, miksi liitoissa on joutunut kohtuuttomasti odottamaan päivärahahakemuksien käsittelyä. Pistää miettimään että olisiko siitä demareillekin tilitetystä vuosittaisesta jättisummasta voinut palkata etuuskäsittelijöitä ja henkilökuntaa, jotta liitto palvelisi maksajiaan edes lähelle inhimillisesti?

Todettakoon että ansiosidonnaisen päivärahan saa kuulumalla yleiseen työttömyyskassaan.

-Mikko

Kolmekymppiseksi ihmiseksi minua kiinnostavat eläkeasiat ehkä enemmän kuin olisi tarvis, mutta asia alkoi eilisen Ajankohtaisen kakkosen jutun Eläkepohja murenee jälkeen taas kiehua päässäni. Olen toki asiasta kirjoittanutkin ja luultavasti aion vastakin kirjoittaa, sillä yhteiskunnallisesti ja oikeudenmukaisesti arvioituna kyse on isosta asiasta. En kuitenkaan aio tietoisesti toistaa itseäni.

Ajankohtaisen kakkosen jutussa avattiin eläkejärjestelmämme pohjaa, joka hiukan yksinkertaistettuna menee niin, että työssäkäyvät ja yritykset maksavat eläkeellä olevien eläkkeistä kolme neljäsosaa ja yksi neljäsosa tulee rahastoista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työssäkäyvät ja yritykset maksavat leijonanosan aina kulloisistakin eläkkeistä. Tämä on hirmuisen dramaattinen tilanne, sillä tulevan 10 vuoden aikana eläkeläisiä tulee absoluuttisesti ja suhteellisesti enemmän kuin koskaan. Tämä epäkohta myönnetään joka puolella ja siihen tiedetään olevan kaksi lääkettä: työssäkäyvien ja yritysten eläkemaksujen korotukset ja eläkeiän nosto.

Se mikä asiasta tekee epäoikeudenmukaista, on se että asiaan ei ole viimeisen 30 vuoden aikana varauduttu asianmukaisesti työeläkemaksuja ja eliniän kasvamisen myötä eläkeikää reippaasti korottamalla, vaan ratkaisuna suurten ikäluokkien eläkkeitä varten tullaan nostamaan työssäkäyvien työeläkemaksuja. Kyse on vallasta, sillä eläkkeelle jäävät ikäluokat ovat ahkeria äänestämään ja kukapa milloinkaan äänestäisi sellaisia ehdokkaita, jotka markkinoivat omien etujesi huonontamisen puolesta… Kyse ei myöskään ole pienistä rahoista, sillä puhutaan 10 prosenttiyksikön (huom. eri asia kuin prosentti) korotuksesta kaikkien verojen ja muiden maksujen lisäksi bruttopalkasta. Miten tuo taakka sitten yritysten ja työntekijöiden kesken jaetaan on kosmetiikkaa, sillä joka tapauksessa pienempi määrä käytettävissä olevaa rahaa johtaa lisääntyvään työttömyyteen.

Uutta asiaan Ajankohtainen kakkonen valaisi sillä, että se toi eläkesijoitusfirmojen epärealistiset tuotto-odotukset julkiseen keskusteluun. Eläkefirmojen rahastoissa on pitkälti yli 100 miljardia euroa ja noita rahoja sijoitetaan yrityksiin, sillä tavoitteena on 4% reaalituotto (inflaatio on leikattu pois). Talouden asiantuntijat yhteen ääneen kertovat kuinka tuo tuotto-odotus on aivan liian yläkanttiin. Ja jokainen prosenttiyksikkö tuosta on yksinkertaistettunakin vastaa miljardia euroa… se miksi nuo eläketurvakeskuksen laskemat tuotto-odotukset ovat epärealistisia eikä niitä välittömästi korjata, johtuu siitä että se asettaisi sitäkin hallinnoiville työmarkkinajärjestöille aikamoisia paineita nostaa eläkeikää ennenkuin on pakko. Ja sehän tiedetään että mikään ay-järjestön pomo ei halua profiloitua eläkeiän nostajana… heille työntekijän etu on plaa plaa plaa.

…tästä tullaankin aasinsillan kautta kapitalismiin ja ahneisiin osakkeidenomistajiin. Moniko meistä tavallisista ihmisistä ajattelee, että ne ahneet pörssiyhtiöiden omistajat ovat myös usein eläkerahastoja, joilla on kovat tuotto-odotukset? Absurdin asiasta tekee se, että samalla kun ay-puolelta kuorossa kaikuu aamupäivällä valitus ahneesta pörssiyhtiöstä ja osakkeenomistajaporvarista, niin iltapäivällä sama ay-pamppu menee hallinnoimaan eläkerahastoja ja arvioimaan mistä löytäisi parhaimman tuoton…

-Mikko

Näin olen aikaisemmin kirjoittanut:
2.3.2009 SAK ei leiki hallituksen kans
12.3.2009 Hallitus perääntyi eläkekiistassa
16.4.2009 Suomi tarvitsee vuosittain 10 000 maahanmuuttajaa

Eilinen MOT-ohjelma valaisi meille tavallisille ihmisille sitä kuinka suurten puolueiden rahoitusta on järjestetty. Paitsi että valtio maksaa puolueille koon mukaan mielestäni järjettömiä summia rahaa, niin erityisesti kokoomus ja keskusta ovat järjestelleet tulovirtoja yrityksien ja säätiöiden kautta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta valaisevin ja ennakkoon kohutuin osio oli erityisesti sosiaalidemokraattisen puolueen rahavirrat. Olin jo aikanaan ”kehittyvien maakuntien suomi” – kohun aikana ihmetellyt demareiden sordiinoa kohun aikaan, mutta ainoa looginen selityshän tuolle oli se, että demareilta löytyisi omat luurankonsa kaapista.

Mielenkiintoisin osa oli demareiden ilmeisen tarkkaan varjellun salaisuuden paljastaminen, eli suoran rahallisen tuen saaminen ammattiyhdistysliikkeiltä.

Sosialidemokraattisen puolueen hallintopäällikkö hämmentyy kuullessaan puhelimessa, että tarkkoja tilinpäätöstietoja on päätynyt julkisuuteen. Kyse on kuulemma ay-liikkeen sosialidemokraattiryhmiltä tulleesta rahasta, jonka kanavointi emopuolueelle on pitkäaikainen perinne.

Vuositasolla tämä on 400 000 euroa joka on mittava summa rahaa, sillä tuolla summalla voisi työllistää 10 hyväpalkkaista työntekijää. Erityisen mittavaksi tuon summan tekee se, että se on moninkertaisesti isompi summa kuin mitä demarit saavat puolueen jäsenmaksuina!

Moraalisesti kyseenalaiseksi tuon rahavirran muuttaa se, että tulee pelkästään ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksuista. Kuulumalla siis työpaikkasi ammattiliittoon, voit ihan hyvin olla tietämättäsi maksamassa suoraa tukea sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Olen aina pitänyt arveluttavana ay-liikkeen ja demareiden epäpyhää liittoa, mutta ajatus siitä että maksamiani jäsenmaksuja kanavoidaan suoraan puolueen tilille on puistattava. Pitää muistaa sekin että valtio tukee ammattiyhdistysliikkeisiin kuulumista, sillä ay-maksut ovat verovähennyskelpoisia maksuja ja monessa paikassa liiton jäsenyys onkin moraalinen velvollisuus työyhteisössä. Onneksi pääsääntöisesti ollaan päästy ohi ajoista, jolloin työpaikalle ei ollut tulemista jos liittoon ei kuulunut.

Näen siis kategorisen eron yrityksen puolueelle antaman tuen, sekä ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksusta kysymättä irrotetun tuen välillä tässä yhteiskunnassa ja tämä demareiden ”pitkä perinne” on moraalisesti erittäin arveluttavaa.

Oikeastaan on aika surullista että maahan on muodostunut kolmen suuren myötävaikutuksesta järjestelmä, jolla nuo kolme suurta pystyvät ylläpitämään rahoitusvirtojaan ja sitä kautta valta-asemaansa. Tokihan voidaan hurskastella että äänestäjä on kuningas ja lopulta valitsee kuka valtaa pitää, mutta oikeassa maailmassa markkinoinnilla ja mielikuvilla äänestäjään vaikutetaan ja se vaatii rahaa. Ja vaikka Suomi mukamas on maailman vähiten korruptoituneita maita, niin olen tuolle väitteelle aina naureskellut, sillä uskon että korruptiomme on vain piilossa hyvävelitoveriverkostoissa. Tosin täytyy sanoa ettei pienemmät puolueetkaan ihan kuivin jaloin selviä, sillä erityisesti RKP on kuuluisa kaikista kummallisista taustayhteisöistään…

Suomessa puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä on useisiin länsimaihin vertailuna harvinaisen vähän. Paine avoimuuden lisäämiseksi on kova: Euroopan neuvoston korruption vastainen ryhmä Greco edellyttää Suomelta mittavia muutoksia nykyjärjestelmään. Syksyyn mennessä puolueiden on määrä sopia, mihin asti avoimuus ulotetaan. Tehtävä on vaikea. Isoilla puolueilla ei ole tähän asti ollut halua ulottaa valvontaa puolueiden ja niiden lähiyhteisöjen varainhankintaan.

Eilisen iso uutinen oli hallituksen nöyrtyminen ay-liikkeen vaatimusten edessä ja Jutta Urpilainen riekkui täysin rinnoin opposition tyrmäysvoittoa hallituksesta. On ihan pakko miettiä että mitä tapahtui. Onko niin että Matti Vanhanen keksi kuningasajatuksen yht’äkkiä Rukan lumilla ja typeryyksissään kailotti sen julkisuuteen Kataisen säestämänä. Oliko kyseessä typerä virhearvio kuten yleisesti tunnutaan ajattelevan?

Olen miettinyt asiaa jonkun verran ja en osta tätä ”Vanhanen mokasi” – teoriaa ollenkaan. Tässä maassa ei pääministeriä ylemmäs voi kivuta, joten tuossa asemassa olevalla henkilöllä täytyy olla poikkeuksellisen paljon poliittista pelisilmää. Jo tämä fakta asettaa ”möläytyksen” ristiriitaiseen valoon. Kataisen hiljaisuus asian tiimolta alleviivaa sitä, että Vanhasen ulostuloa on yhdessä hallituksessa suunniteltu. Lisäksi se ajatus että Vanhanen tai hallitus haluaisi kiusata jotenkin työtätekeviä tai eläkeläisiä, on lähtökohtaisesti järjetön. Kansan enemmistöhän tuntuu edelleenkin elävän huoltosuhteen romahtamisen suhteen täydessä haavemaailmassa ja tämä episodi kiteytyy tuon faktan ympärille.

Mielestäni Vanhanen ja hallitus teki poliittisen peliliikeen saadakseen vaikean asian etenemään. Sosiaalituposta odotettiin paljon myös eläkekysymyksen suhteen, mutta kolmikantaa edustava SATA-komitea ei saanut aikaiseksi minkäänlaista eläkepäätöstä, jossa se ehdottomasti olisi pitänyt olla.

Komitea perustettiin 14.6.2007 ja sosiaalitupon ehdotukset julkistettiin 27.1.2009, vajaa puolitoista vuotta myöhemmin. Vanhanen esitti eläkeikämuutosta 24.2.2009, ja neuvottelutulos tavoitteesta nostaa eläkkeellejäämisikää kolmella vuodella julkistettiin 11.3.2009. Aikaa kului kaksi viikkoa.

Mitä siis tapahtui?

1. SATA-komitean sosiaalitupo ei tuottanut riittäviä toimenpide-ehdotuksia.

2. Hallitus ei saanut sosiaalituposta tulevaisuuden eläkejärjestelyihin ratkaisua ja esitti provosoivasti että eläkeikää pitää nostaa kahdella vuodella.

3. AY:t yllätettiin housut kintuissa, koska hallitus meinaa jyrätä heidän ylitseen. Jos se siinä onnistuisi, mafian merkitys kutistuisi huomattavasti.

4. Hallituksella on parlamentaarinen oikeus ja velvollisuus tehdä tuollainenkin päätös. Nyt kyse oli täsmentämättömästä esityksestä, vailla mitään konkretiaa (=alleviivaa tätä esityksen provokatiivista luonnetta).

5. AY:illa ei ole muut mahdollisuutta kuin itkupotkuraivari, vaikka tiedostavat että suomalaisten pitää tulevaisuudessa tehdä pitempää työsarkaa.

6. AY:t ”pelaavat kaikki korttinsa”, uhkaavat yleislakolla, joka tietenkin veisi toteutuessaan Suomen sellaiseen lamaan, ettei siitä ihan heti selvittäisikään. AY:t tuskin olisivat tätä toteuttaneet, jolloin hallitus ’voittaisi’ ja AY:t menettäisivät sekä valtansa että kasvonsa.

7. Kysymyksestä tuli AY:lle arvovaltakiista, jossa heillä oli suuri intressi päästä sellaiseen ratkaisuun, jossa kasvot ja maine säilyvät.

8. Julkisuudessa hallitusta pidetään paineessa, vaikka sellaisessa se ei todellisuudessa ollut. Tämä tiedettiin hallituksessa. Koirathan aina räksyttävät.

9. Hallitus ja AY:t pitävät kokouksen salassa, ja pääsevät yhteiseen ratkaisuun ennätysnopeasti.

10. Saavutettu neuvottelutulos on paljon parempi ja monipuolisempi kuin hallituksen alkuperäinen esitys, joka siis oli täsmentämätön ja provokatiivinen.

11. Kaikki ovat tyytyväisiä, paitsi oppositio jonka välikysymyksestä meni pohja pois.

12. Todellisia toimenpide-ehdotuksia aletaan valmistelemaan työryhmässä. Tulokset pitäisi olla esillä loppuvuodesta.

13. Hallitus ja Ay:t katselmoivat toimenpide-esitykset ja arvioittavat ne kummankin hyväksymällä puolueettomalla taholla ja jos ne eivät ole riittäviä, hallitus tekee uusia esityksiä ja ay-liike ei voi pelata aikaa, vaan se on sitoutunut vähintään 3 vuoden työurien kasvuun.

Summa summarum. Itse asiassa tämä sitoumus ja sopimus järjestää toimia työurien pidentämiseksi de-facto vähintään kolmella vuodella olisi jopa enemmän kuin vain yksi vuosi lisää hallituksen esitykseen.

Koska siis eläkeiän pidentäminen ei todellakaan mene yksi yhteen työurien pidentymisen kanssa. Hyvin voidaan ajatella, että Vanhanen on todellinen kettujen kettu, varsinainen myöhempien aikojen Kekkonen 🙂

Bonuksena toki se, että vuoden päästä ay-liike ja hallitus yhdessä arvioivat sen, ovatko toimet riittäviä vähintään 3 vuoden työuran kasvuun. Eli vuoden päästä voidaan taas vetää tämä eläkeiän nosto esiin, ja ay-liike on mukana. Vanhasen hallitus pelasi ay-liikkeeltä ajanpeluun ja oppositiolta lyömäaseen nopealla ja päättäväisellä toiminnallaan. Ehdottomasti meidän nuorempien ikäluokkien voitto.

Väkisinkin tulee mieleen että Vanhanen on sittenkin pyyteetöntä valtionmiesainesta. Hän luovutti vapaaehtoisesti omaa arvovaltaansa ajaakseen maan etua. Sellaiseen epäitsekkyyteen ryhtyy harva poliitikko.

Ja loppukevennyksenä perussuomalaisten Timo Soini välikysymyskeskustelussa:

– On toimittu kuin lastentarhassa ja opittu jotakin. Yksi hiekkalinnaleikki on leikitty, kaikki saivat olla kovasti jotakin mieltä.

– Ja nyt lapset saappaat ja kurahousut eteiseen! Kaikki saavat mehua ja pullaa, tai ainakin korpun. Matti saa sitten pyytää muilta anteeksi, kun otti toisten lapiot. Ja niin on sopu saapunut, Soini lasketteli.

Kuinka yllättävää että SAK polkee jalkaa ja ilmoittaa ettei leiki enää hallituksen kanssa, kun ovat ministerinryökäleet tehneet poliittisen avauksen, eivätkä ole kysyneet mitään parlamentin ylähuoneelta SAK:lta.

Ajatteleva ihminen ei voi välttyä pohtimasta itkupotkuraivarin keinotekoisuutta. Ikäänkuin hallitus olisi tieten tahtoen tekemässä palkansaajalle kiusaa. Ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö jonka jäsenet nauttivat verovähennyksenä jäsenmaksuaan, katsoo että heidän reviirilleen on menty maan hallituksen toimesta. Kyllähän kyse on yksinomaan siitä, että ay-järjestö ei halua valtansa vähenevän sillä, että maan vaaleilla valittu eduskunta ja sen työrukkanen hallitus tekee politiikkaa joka koskee heidän jäsenmaksunsa maksaneita jäseniään.

On jumaliste aikoihin eletty jos oikeasti kuvitellaan että eläkejärjestelmät tehtäisiin ja suunniteltaisiin parlamentin ulkopuolella jossain yhdistyksessä. Se on niin helppo huudella kun ei tarvitse kantaa poliittista vastuuta, tai miettiä sitä kuinka tulevat ongelmat tulevaisuudessa rahoitetaan. Vain jäsentensä – pääasiassa vakituisten työntekijöiden etua ajavaa järjestöäkö oikeasti pitäisi kuunnella, kun ratkotaan hyvinvointivaltion rahoituspohjaa tulevaisuudessa?

Niin no, viisas hallitus toki punnitsee asioita ja suorittaa riskienhallintaa. Voihan olla että SAK:n johdossa todella on niin aivolahoa porukkaa, että puheita yleislakosta joku uskookin.

Vielä sananen tuosta eläkeiästä. Itse olen tehnyt itselleni selväksi, etten koskaan tule näkemään palkastani otettuja eläkemaksuja, enkä koskaan tule saamaan nykyisenkaltaista eläkettä. Järjestelmä on vinoon rakennettu ja mitä aikaisemmin siihen puututaan, sitä enemmän saadaan vastuunkantajia ja maksajia kun paska osuu tuulettimeen. Mutta on ihan yhtä tyhjän kanssa vaikka ihminen olisi 90 vuotiaaksi töissä paperilla, jos töitä ei yksinkertaisesti ole. Minullakin on monta työtöntä tuttavaa, jotka mielellään tekisivät töitä jos olisi. Heitä ihan jumalattomasti kiinnostaa eläkeiän nosto… ja ovatpa kaikki alle 60 vuotiaitakin.

Kategoriat