You are currently browsing the tag archive for the ‘aviomies’ tag.

Tämän blogin kirjoittajan arjen maailma on kääntynyt jokseenkin päälaelleen viimeisen viiden kuukauden aikana, kuten jo vähenevistä blogimerkinnöistäkin on voinut päätellä. Ennen vapaata yksinasujan elämää viettänyt viikonloppuisä on muuttunut suurehkon uusioperheen kotirouvaksi ja talkkariksi remontoituun rintamiestaloon Imatralle. Kasvun paikka se on ollut tämäkin, vaikkakin hiukan aavistamatta muodostunut tilanne. Jos vielä ennen syksyä vastuullani oli työn kunnialla suorittaminen ja poikani Justus hänen luonani käydessään, niin nyt vastuullani on työn ja Justuksen lisäksi osa-aikaisena yksinhuoltajana 7-v ekaluokkalainen tyttö ja 16-v ammattikoulussa opiskeleva poika suurimman osan viikkoa, sekä näillä jumalan hylkäämillä pakkasilla rintamamiestalon lämmitys. Niin ja koira sekä hampsteri.

Vaikka vastuuta on tullut lisää, niin vuorokauteen en kuitenkaan ole saanut enempää tunteja kuin ne 24 ja viikotkin pyörivät vielä 7 päivän sykliä. Ihmisellä on rajalliset voimat ja henkiset resurssit, joten kun arkipäivään lisätään kasvatus ja huolenpito, ruoanlaitto, pyykinpesu, kolmen tulipesän lämmittäminen, koiran lenkittäminen, niin ihan vilpittömästi voin sanoa että oman maailman ulkopuolisten asioiden pohtiminen ja ongelmoiminen on jäänyt vähemmälle. Oma maailmani on siltä osin pienentynyt, mutta toisaalta kokemuspohja elämässäni on laajentunut.

Tämän oman kokemuksen kautta olen päässyt kiinni siihen oivallukseen, että elämäntilanteella voi olla suurikin merkitys siihen, että kiinnostaako ihmistä maailman epäkohdat tai yhteiset asiat. Kukaan ei voi käyttää määräänsä enempää tunteja vuorokaudessa ja jos niistä iso osa kuluu normaaleihin välttämättömiin arkipäiväisiin askareisiin, niin on suuri houkutus oikaista ja tyytyä hankkimaan tieto ympäröivästä maailmasta lööpeistä ja otsikoista. Se passivoittaa ja vääristää maailmankuvaa, mutta se vaan on ikävä realiteetti. Ihan röyhkeästi olen ryhtynyt käyttämään sanaa ”hermoenergia” tarkoittamaan sitä, että kuinka paljon päivässä on älyllistä ja henkistä kapasiteettia käytössä.

On selvää että tämäkin elämänvaihe on minulle tarpeellinen. Ainakaan minun ei tarvitse enää tuntea itseäni mitenkään tarpeettomaksi, vaikka ei tälläinen elämä kovin mielekästä loputtomiin jatkuvana ole. Ja sehän tässä elämässä on varminta, että kaikki inhimillinen loppuu aikanaan. Lapset kasvaa ja elämäntilanteet muuttuu. Bonuksena tästä kaikesta on vielä se, että olen mielestäni päässyt lähelle sellaisten stereotyyppisten kotirouvien mielentilaa, jotka töiden lisäksi hoitavat lapset ja kotihommat kun mies vaan on töissä, että tavallaan ymmärrän sen ahdistuksen. Kun siihen yhdistetään vielä se, että aviomies reissutöistään palaavana on väsynyt ja ei välttämättä ymmärrä arjen pyörittämisen raskautta ja puheenaiheet eivät ole samoja, niin kyllähän siitä ajan kanssa avioeroja ja epäonnistuneita parisuhteita syntyy.

Kokonaisuutta tasapainottaa toki Hanna-Kaisan tilanne. Hän on reissutyöläinen Helsingissä, jossa joutuu olemaan töissä 4 päivää viikossa erossa kodista ja perheestään. Ei se mitenkään kiva tilanne ole ja omat arkiset huolet on helppo laittaa oikeaan perspektiiviin. Yhdessä tätä elämää kuitenkin on päätetty elää, joten taakan jakamalla pystyy kantamaan nelinkertaisen määrän, näin uskon. Haasteet ja niiden hallinta lopulta mittaavat ihmisen kestokyvyn ja itse olen iloinen siitä, että olen pystynyt kasvamaan haasteen mukana ja löytänyt jotain kadotettuja taitoja uudelleen, kuten astianpesukoneen käytön, pyykinpesun ja ruoanlaiton.

Mainokset

Kategoriat