You are currently browsing the tag archive for the ‘aikuinen mies’ tag.

Pääsiäisenä blogissa on pitänyt vähän hiljaista, mutta mikään ajatusten tonava ei tulvi jatkuvasti. Vaikka maailmassa on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa joihin voisin upottaa ”sanalliset hampaani”, niin pienen melankolian vallassa tyydyn perkaamaan omaa itseäni. On nimittäin niin, etten juuri nyt tunne itseäni kovin onnelliseksi ja olen yrittänyt omaan analyyttiseen tapaani miettiä, mistä onnellisuus ylipäätään minulle rakentuu ja löytää niitä juuria, joihin vaikuttamalla voisin olotilaani vaikuttaa. Toimintatapani pyrin yleensä perustamaan järkeen ja älyyn, mutta minulle on ollut erityisesti nuorena vaikeaa hyväksyä tunteiden merkittävä valta yli järjen ja älyn. Tarkoitan etten siis voi päättää olevani onnellinen, vaikka tietäisin ettei onnettomana olemisessa ole mitään järkeä. Samalla tosin muiden ihmisten tarjoamat lohdutukset ovat sananhelinää korvissani ja merkityksettömiä, jos ne eivät avaa minulle uusia reittejä omien tunnetilojeni avaamiseen. Yksi tyhjimmistä asioista mitä minulle voi sanoa, on että ”tiedän miltä sinusta tuntuu”. Voit ehkä tietää, mutta todennäköisemmin et. Ja niin tai näin, se ei sinällään muuta mitään.

Yksi perusongelmista voi ehkä olla maailmankuvani, sillä omien elämänkokemuksieni piiskaamana olen ollut taipuvainen uskomaan että maailma on kova paikka jossa totuus, oikeudenmukaisuus ja vääryys eivät ole objektiivisia asioita, vaan kunkin yksilön tai yhteisön määrittelemiä. Erilaisin syin ja intressein, joko tiedostetuin tai usein tiedostamattomien. Mika Waltari yksinkertaisti tarkoittamani asian raadollisuuden laittamalla Sinuhe – egyptiläisessä heettiläisen suuhun viisaat sanat: ”meille on oikein mitä me haluamme, ja väärin se mitä muut haluavat”. Usein nämä määritykset ovat vilpittömiä, vaikka ne jonkun toisen mielestä ovat epäoikeudenmukaisia. Myös luonnossa perusvoimana toimiva vahvimman laki on osana ihmiskuntaa kaikessa toiminnassa, vaikka usein olemme taitavasti piilottaneet sen erilaisten rakennelmien alle. Oikeudenmukaisuus esimerkiksi on aika usein asia joka pitää voimalla (fyysisellä tai henkisellä) vain ottaa, eikä se lankea minään universaalisena automaationa kenellekään. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, voi oikeudenmukaisuudestakin kahden ihmisen tai yhteisön välillä vallita erimielisyys. Ja jos näkemyseroista vielä puuttuu vilppi, eli kumpikin osapuoli on näkemyksessään vilpitön, on maa hedelmällinen inhimilliselle konfliktille.

No maailma on kova ja yksilö pieni, mitä sitten? Olen huomannut että koen itseni hyvin usein elämässäni yksinäiseksi. En suinkaan ole niin ylpeä että väittäisin näkeväni maailman sellaisena kuin se on, mutta tämä inhorealistinen maailmankuvani on ollut pienenä lohtuna minulle ja se on minun totuuteni. Samalla olen huomannut sen että yksi keino tuntea onnea on kokea merkityksellisyyttä maailmassa ylipäänsä, tai jollekin vaikka ihan pienessäkin ympäristössä. Ehkäpä ongelman ydin onkin siinä, että en koe useinkaan olevani avuksi, hyödyksi tai iloksi kenellekään poikaani lukuunottamatta, eikä ehkä kukaan todella tunne minua – siitä kiitos toki itselleni. Toisaalta olisi kiva pystyä nauttimaan elämän yksinkertaisista iloista ja antimista ja elää tässä päivässä, mutta minkäs teet jos linnunlaulut tai auringonsäde nyt eivät vaan saa minua tanssimaan ja laulamaan? Onnellinen parisuhdekin kuullostaa kivalta asialta, mutta kun en oikeastaan tiedä mitä se varsinaisesti tarkoittaisi. Ja kyse ei ole kokemuksen puutteesta, kun naimisissakin olen ehtinyt käymään. On surullista olla näin sokaistunut, sillä yksi perustavanlaatuisista opetuksista mitä olen elämässäni saanut, on se että asioiden arvoa ei todella ymmärrä kuin vasta silloin kun ne menettää…

Ja sitten grande finale. Mitä hittoa minä kirjoitan tätä kenenkään luettavaksi? Eikö tässä yhteiskunnassa ole hyve olla valittamatta ja vuodattamatta, kätkeä onnensa sekä onnettomuutensa ja pitää suu kiinni, kun meillä nyt objektiivisesti ottaen menee maailman mittakaavassa hyvin? Kuvittelen jo jonkun viisaan intellektuellin naureskelevan tämän kaltaiselle vuodatukselle vain suoristaakseen baskeriaan… mutta kun en ihan oikeasti välitä. Vastuu on lukijan jos tänne tulee, sillä tämä on terapiaa minulle.

Mutta hei, tiedän että päivä tulee huomennakin, se on pitkälti tämän päivän kaltainen paitsi että se on torstai, eli enemmänkin kahden viikon takaisen torstain kaltainen. Niin se menee. Lottovoitto voisi piristää, vaikka raha sinänsä on minulle väline ja itseisarvoltaan tuhkaa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Mainokset

Kategoriat

Mainokset