You are currently browsing the category archive for the ‘Yhteiskunta ja yleiset asiat’ category.

Kaksinaismoraali tai kaksoistandardi tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön vaatimusten ja omien tekojen välillä, erilaisten siveysvaatimusten esittämistä kahteen eri ryhmään kuuluville.

Termillä viitataan mihin tahansa mielipideasetelmaan, jossa on yhdelle ryhmälle on erilaiset säännöt verrattuna toiseen ryhmään. Yleensä erotteluun ei ole mitään järkevää syytä. Kaksoistandardi on jonkin instanssin toimintatapa, jossa tietty käyttäytyminen hyväksyttään tai kielletään yhdeltä ryhmältä, mutta pidetään sopimattomana tai tabuna kun kyseessä on toinen ryhmä.

Ihminen on heikko ja jokaisella on oman elämänsä viitekehyksessä vaara sortua kaksinaismoralismiin eli arkipäiväisesti siihen, että vaatii jotain tai neuvoo toista jossain asiasta olematta itse valmis ”elämään niinkuin saarnaa”. Ympärillämme on varmasti ihmisiä jotka auliisti neuvovat meille kuinka toimia tai tehdä, itse kuitenkin välittämättä juurikaan noudattaa muille asettamiaan vaatimuksia.

Yhteiskunnan tasolla olen monesti piikitellyt ay-liikettä siitä, että se kovin mielellään on olevinaan työläisen puolella, vaikka todellinen edunvalvonta keskittyy etuoikeutettuihin vakituisiin työntekijöihin. Oikeassa elämässähän ay-liike kilpailee melkeinpä enemmän keskenään kuin työnantajaa vastaan vakituisen työväen palkankorotuksissa ja eduissa, vaikka suuremman palkan hintana surullisen usein on ollut irtisanomisia ja määräaikaisen työväen yhä laajeneva hyväksikäyttö.

En lainkaan ihmettele demareiden rypemistä oppositioajan pituuteen nähden yllättävän pienissä kannatuslukemissa, sillä köyhän, heikon ja työläisen aseman puolustaminen näyttäytyy oudossa valossa samalla kun johtavat demarit sijoittavat aktiivisesti pörssiin, ovat vuokratyöfirmojen osaomistajia tai puolustavat suorassa televisiolähetyksessä 700 000 euron vuosipalkkaa eläkefirman johtajalle.

Demareiden ja ay-liikkeen kaksinaismoralimi kiteytyykin kätevästi paperiliiton johtajaan Jouko Ahoseen (sd), joka hiljattain A-studiossa suu vaahdossa puolusti 700 000 euron vuosipalkkiota eläkeyhtiö Varman johtajalle. Puolustipa vielä johtajan oikeutta saada bonuksiaan myös tappiollisina vuosina. Miksei puolustaisi, sillä hän itse on hallituksessa ollut asiaa siunaamassa. Pitäähän työstä maksaa työmiehen palkka. Asian tekee vain naurettavaksi se, että tämä sama Ahonen on suu vaahdossa taistellut johtajien bonuksia ja mittavia palkkioita, sekä kapitalistin ahneutta vastaan vuosikaudet liiton takki päällä. Mutta sitä laulua laulat kenen leipää syöt ja ei Ahosen hallituspalkkiot Varmasta varmaan ihan pienet ole, kun ne johtaja Vuoriollakin ovat 250 000 / v… Tosin ei tätä varman hallitusjäsentä Ahosta ole ollenkaan haitannut kasvoton kapitalismi (=varman suunnaton sijoitusomaisuus) kun on pitänyt voittoa tavoitella sijoituksille. Ay-johtaja Ahosta tämä taas on haitannut, mutta ei kait kukaan voi olettaa että iltapäivällä ja aamupäivällä samoista asioista lausutut mielipiteet olisivat vertailukelposia, varskin jos rooli on ruokatunnilla vaihtunut?

Mainokset

Maassa on syntynyt keskustelua armeijan tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, pitäisikö reserviä tai yleistä asevelvollisuutta kaventaa. Keskustelun taustalla on pienemmät ikäluokat, suuremmat asevelvollisten ongelmat ja keskeytykset sekä ihan perustavanlaatuinen kysymys eli resurssien riittävyys, suomeksi raha. Aikuisten pyssyleikit ovat kalliita.

Voin tiivistää inhorealistiset faktat tähän alkuun. Jokainen historiankirjansa lukenut tietää, että rauha ei ole pysyvä asiantila. Pitkä rauha toki tuo ihmisille helposti sen käsityksen, että ihminen olisi vihdoin jo viisastunut ja tappamisen sijaan halaisi lajitoveriaa, tai ylipäänsä ratkoisi asioita sovinnossa ja älyllisesti, ilman turhaa vihaa, katkeruutta tai välinpitämättömyyttä. Menemättä ihmisen perusluonteeseen sen syvemmälle, tyydyn suosittelemaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä jossa kirjailija kertoo ihmisluonteesta paljon enemmän kuin minä koskaan osaan.

Historia on opettanut, että mikäli jollekin alueelle muodostuu valtatyhjiö, se tulee luonnostaan ja ajastaan täyttymään. Joku pikkunapoleon katsoo karttaa ja toteaa että on aika ottaa tuo alue suojelukseen. Suomelle tai millään muullakaan itsenäisellä valtiolla ei ole mahdollisuutta olla ilman uskottavaa maanpuolustusta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi kyetä torjumaan koko Venäjän armeija totaalisessa sodassa. Meidän armeijan ainoa tarkoitus on tehdä suurvaltapoliittisissa laskelmissa tämä suomeksi kutsuttu maa-alue niin kalliiksi valloittaa, ettei sitä mahdollinen hyökkääjä viitsi lähteä tekemään. Viimeisin suuri taistelumme nosti valloituksen hinnan Neuvostoliitolle niin korkeaksi, että vaatimukset ”totaalisesta antautumisesta” muuttuivat oikeiksi rauhanneuvotteluiksi, joissa kuitenkin saavutettiin suhteellisen hyvät tulokset ja yhteiskuntamme pystyi kehittymään länsimaiseksi demokratiaksi. Talin ja Ihantalan alueella armeijamme teki sen mikä sen tarkoitus on: nosti maan miehittämisen hinnan niin korkeaksi, että Stalin siirsi katseen muualle.

The Battle of Tali-Ihantala, along with other Finnish victories achieved during the period, finally convinced the Soviet leadership that conquering Finland was extremely hard, and not worth the cost. The Red Army had concentrated what was thought to be an overwhelming force against Finland and failed.[3]

Kaikessa armeijakeskustelussa meidän pitää aina muistaa geopoliittinen asemamme. Olemme aina olleet merkittävän sotahistorian omaavan suurvallan rajanaapuri, joka ei jaa kanssamme samanlaisia demokratisia tai ihmisoikeudellisia arvoja ja jossa ollaan ylpeitä omasta suurvaltahistoriasta. Erityisesti tämä pitää muistaa jos tilannettamme verrataan Ruotsiin, jonka geopoliittinen asema on kokonaan toisenlainen. Ylipäänsäkään en ymmärrä halua verrata meitä Ruotsiin missään muussakaan asiassa, sillä lähtökohtamme on tyystin erilainen. Maailma on muuttunut dramaattisesti toisenlaiseksi, mikäli meitä uhataan mistään muusta suunnasta kuin idästä. En tarkoita että Venäjän federaatio nyt päättäisi vaan sotia kanssamme, mutta riskejä tulevaisuudessa on – varsinkin kun muistetaan että edellisestä sodasta on vasta 66 vuotta.

Armeijan uudistamisen yhteydessä kenraaleilla ja sotilastutkijoilla on varmaan parhaimmat näkökulmat siihen, minkälainen maanpuolustus pitäisi olla. Poliitikoilla sitä ei valitettavasti ole, joten sotilashenkilöstöä on syytä kuunnella. Saksakin olisi voittanut toisen maailmansodan tai muokannut euroopan tyystin erilaiseksi, mikäli kenraalit olisivat saaneet tehdä työnsä Hitlerin sekaantumatta.

Mielestäni koko maan puolustaminen on maanpuolustuksen lähtökohta ja se vaatii suhteellisen suurta reserviä tai vahvaa liittolaista. Tällä hetkellä näen kaksi päävaihtoehtoa: lähes nykymuotoinen kaikille (tasa-arvon kannalta myös naisille pitää saada jokin pakollinen palvelusmuoto, mikäli nykymallissa pysytään) pakollinen asevelvollisuus tai palkka-armeija ja liittyminen natoon.

Sotaleikit ja vapaaehtoisuus ovat siitä huono yhtälö, että sota ei ole kivaa ja ei oikein voi olla mahdollista, että sodan syttyessä kysyttäisiin jokaiselta että haluaako hän sotia vai pelailla pelikonsolia kotirintamalla. Sotaleikit kun lakkaavat olemasta leikkiä siinä vaiheessa, kun rajan yli tulee vieraan valtion sotilaita polttamaan ja ryöstämään kotejamme tai raiskaamaan ja tappamaan läheisiämme. Sota ei ole kaunista, se on ikävintä maailmassa. Armeija on sitä varten, että sotaa ei tulisi.

Eduskunta hyväksyi eilen luvat kahdelle ydinreaktorille. Päätös oli odotettu, vaikka kyseessä oli eduskunnan viitekehyksessä harvinainen omantunnon kysymys eli puoluekurista vapaa äänestys. Äänestyksessä hallitusrintama ja oppositio hajosivat, mutta selkeä kannatus uusilla luvilla oli. Edustuksellisessa demokratiassa enemmistö päättää ja siihen siis on tälläkin kertaa tyydyttävä.

Minua lisäydinvoima ei tunnetasolla heilauttele, sillä olen ollut aikaisemmin hyvin voimakkaastikin ydinvoimamyönteinen vaikkakin nykyään suhtaudun asiaan paljon kriittisemmin. Tämän maan sähkönkulutuksesta kotitalouksien ulkopuolella on 78%, eli kotitalouksien sähkönkulutus tulisi katetuksi yhdellä ainoalla ydinvoimalalla. Tästä johtuen olen itse ollut aika allerginen yksittäisten ihmisten syyllistämiselle sähkönkulutuksesta, varsinkin kun muistetaan vielä se, että kodin energiankulutuksesta 50% hörppää lämmitys…pitkä talvi nääs. Todellinen sähkönkuluttaja on teollisuus, erityisesti metalliteollisuus. Kun puhutaan sähkön säästämisestä, niin käytännössä teollisuuden pitäisi tehdä merkittäviä säästöjä sähkönkulutuksessaan jotta säästöllä olisi jotain merkitystä. Toisaalta tässä asiassa kapitalisti on ystävämme: mikään tehdas ei varmasti halua kuluttaa enempää sähköä kuin on pakko, sillä jokainen watti maksaa rahaa.

Ydinvoimaloiden työllistävää vaikutusta on hehkutettu. Olkiluodon iisakinkirkosta olemme huomanneet, että työllistävä vaikutus on jossain muualla kuin Suomessa. Rakennusmiehiä virtaa kiinasta asti rakentamaan meille kaikkein turvallisinta laitosta ikinä. Rakennusvaiheessa voimalat mittaluokastaan huolimatta työllistävät vain vähän suomalaisia. Kun laitokset ovat valmiita ja tuottavat energiaa, niin väitetään että tämä olisi avain metsäteollisuuden säilymiseen Suomessa. Erityisesti olkiluotoa hallinnoivan teollisuuden voiman omistuspohjassa on kaikki metsäyhtiöt ja kemira. Ydinvoimaloiden pohjalla on ns. Mankala-sopimus, joka mahdollistaa ydinvoimalayhtiön osakkaiden ostaa ydinsähköä osuutensa verran omakustannehintaan, eli merkittävästi alle markkinahinnan. Tämän halvan energian väitetään olevan se kivijalka, mihin teollisuuden ja työpaikkojen säilyminen on ankkuroitu.

Itse en näe että metsäteollisuuden omistusosuudet ydinvoimaloista takaavat meille ainoatakaan työpaikkaa. Päinvastoin. Jos metsäyhtiö katsoo että tehdas X ei kannata tarpeeksi, niin uusien ydinvoimaloiden valmistuttua sellainen kannattaa lakkauttaa, koska sitten tuon tehtaan kuluttama sähköosuus vapautuu yhtiölle myytäväksi sähköpörssiin. Ja kuulkaa sähkö se on bisnestä tulevaisuudessa, siitä saa hyvät katteet. Jos joku lukijoista ikinä kuvitteli että oma sähkölasku pienenisi ydinvoimaloiden myötä, niin voin vakuuttaa että niin ei tule koskaan tapahtumaan. Ydinvoimaloissa osakkaina olevat sähköyhtiöt myyvät sähköään edelleen markkinahintaan, mutta mankalasopimuksen myötä saavat ydinvoimalasähköstään paremman katteen. Kyllä se pieni talonlämmittäjä Mikko Kokko edelleen maksaa kaiken aikaa isompia sähkölaskuja, riippumatta tapaa tai hintaa jolla se sähkö on tuotettu.

Lopuksi voisin todeta sen, että Fennovoiman reaktorin tuottamasta sähköstä 34% menee saksalaiselle energiayhtiölle, eli katteet ja rahat menevät Saksaan. Julkisesti voisin myös kummastella sitä, miksi Kesko ja S-ketju – siis ne kauppaketjut haluavat omistaa ydinvoimalan tuottamasta sähköstä n. 2% kumpikin? …tai siis rahahan siellä haisee, kaupankin kannattaa omistaa ydinvoimalaa, koska sähkö on bisnestä!

Ps. Rannalle jäänyt Fortum (valtio-omisteinen, muistatteko) investoi voimakkaasti sähköntuotantoon Venäjällä. Tarkoitus olisi tuoda sähköä Suomeen, ihan bisneksenä. Kumma investointi, jos näiden ydinvoimaloiden piti pysäyttää tuontisähkö…

Loppukaneetti: paskanlatvat nämä ydinvoimalat vähentävät mitään fossiilista kulutusta. Energia ja sähkö on bisnestä ja energiaa nyt vaan tarvitaan kaiken aikaa enemmän ja energian hinta tulee kaiken aikaa nousemaan. Ydinvoimala on kiva tapa tuottaa energiaa, kun se tuottaa sitä tasaisesti ja paljon. Tietää omistajilleen kivoja rahavirtoja.

Elena muuten kävi Tsernobylissä. Kivoja kuvia aavekaupungista.

Pohjoismaat yhdessä sitä, tai pohjoismaat yhdessä tätä. Suomalaiset tapaavat ajatella, että kun maailmassa tapahtuu jotain, niin pohjoismaiden pitäisi ikäänkuin yhdessä pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Tavataan ajatella että pohjoismaat olisivat jotenkin samankaltaisia. Totta on, että meillä on joiltakin osin samankaltainen demokratia ja joiltain osin samankaltainen hyvinvointiyhteiskunta. Mutta siihen Suomen ja muiden pohjoismaiden samankaltaisuudet loppuvatkin. Väitän että Suomi on pohjoismaisittain aika orpo ja erilainen. Kansainvälisessä politiikassa, energiakysymyksissä ja senkaltaisissa asioissa meidän on mielestäni turha haikailla pohjoismaisen yhteistyön perään.

Suomi on luonnonvaroiltaan hyvin köyhä maa. Täällä ei ole merkittävää kaivostoimintaa, ei energian kannalta tärkeää vesivoimaa ja geopoliittisesti meillä on pitkä yhteisraja suurvallan kanssa. Meillä on muita pohjoismaita lyhempi kasvukausi ja mannerilmastosta johtuen potentiaalisen kylmiä talvia. Hyvinvointivaltiomme pohja on paljon huterammalla pohjalla kuin muissa pohjoismaissa, sillä ainoastaan teknologian kautta tuleva osaaminen ja sitä kautta maahan tuotujen luonnonvarojen jalostaminen mahdollisimman pitkälle on melkeinpä ainoa mahdollisuutemme ylläpitää hyvinvointivaltiota. Hyvänä esimerkkinä pidän vaikkapa tuulivoimaloita: niitä ei hirmuisesti pysty Suomeen rakentamaan, mutta kotimainen tuotanto ja tuotekehitys on tärkeää polkaista kunnolla käyntiin. Ehkä tulee aika kun meistä voi tulle ”tuulienergiatietämyksen” viejiä. Näin me toki joudumme ostamaan tuulivoimaloihin tarvittavat raaka-aineet, mutta voimme kehittää niistä ensiluokkaisia tuulivoimaloita maailmanmarkkinoille. Pitää muistaa että kaikki hyvinvointi syntyy työstä: joko omasta tai jonkun muun tekemästä. Asunnot eivät lämpene ajatuksen voimalla eikä ruoka ei kävele jääkaappiin pelkästään tahtomalla. Itseasiassa meillä olisi aika kurjaa jos länsimainen maailma romahtaisi ja joutuisimme elämään erakkona täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa. Me tarvitsemme muita enemmän kuin muut meitä.

On hyvä tiedostaa joitain eroja muihin pohjoismaihin:

Ruotsi: tämän maan suurimmat erot suomeen ovat 1,5 kertainen väestö, lämmin viljelyyn sopiva Suomea kokonaan etelämmässä oleva Skåne, pohjoisen joet vesienergioineen sekä mittavine malmirikkauksineen. Tämän lisäksi Ruotsi ei ole käynyt toista maailmansotaa eikä maksanut sotakorvauksia, vaan päinvastoin kerrytti kansallisia rikkauksiaan myymällä natseille rautaa.

Norja: mittava rannikko kalastuselinkeinoineen ja vuoriston tuomat malmirikkaudet. Norjan yksittäinen erityispiirre on öljy, jonka avulla kaikki eläkkeet ovat rahastoitu etukäteen ja valtio on velaton ja rikastuu kaiken aikaa. Ei kai hirmuisesti tarvitse ihmetellä miksi Norja ei kuulu EU:hun? Mitä ihmettä se tarvitsee euroopan unionilta? Öljy ja kalat menee kaupaksi joka tapauksessa ja sotilaallinen turva tulee Natolta.

Tanska: lyhyiden etäisyyksien maa, joka on linkkinä pohjoisen euroopan ja rikkaan Saksan välillä. Merta joka puolella. Pitkät kasvukaudet ja lyhet etäisyydet sekä keskeinen sijainti kertoo kaiken oleellisen.

Islanti: väkeä vähän, energia käytännössä ilmaista ja meri ympäröi joka puolella. Ei mitään yhteistä Suomen kanssa.

Tällä blogikirjoituksella ei sinänsä ole sen suurempaa merkitystä, kunhan vain sanoin ”ääneen” tuskastumistani siitä, kun aina vedotaan pohjoismaisen yhteistyön puolesta sillä verukkeella, että pohjoismailla olisi oikeasti jotain erityisesti yhteistä. Kun niillä ei ole. Me ollaan erilaisia ja Suomi on kaikkein surkeimmassa asemassa.

Islannissa pauhaa tulivuori. Ei kovin iso sellainen, mutta sattuu olemaan juuri jäätikön alla, mikä on aiheuttanut laavan ja jään kohtaamisen muodostaen lasia ja tuhkaa, joka ilmakehään levinneenä sitten on lamauttanut koko läntisen euroopan lentoliikenteen. Sitä väkisinkin miettii tälläisten tapahtuessa, että kuinka voimaton ja pieni ihminen sitten lopulta onkaan, kun maaemo itse ryhtyy puhumaan. Mikään ihmisen tekemä paukku ei olisi saanut mitään vastaavaa aikaan, ei vaikka olisi pistetty vanhan Neuvostoliiton isoin vetypommi paukahtamaan pohjoisnavalla.

Eyjafjöll-tulivuoren aktiivinen kausi voi kestää kaksikin vuotta ja mikäli siinä ei vielä ole tarpeeksi, lähellä oleva Katla on aina ryhtynyt purkautumaan Eyjafjölin jälkeen. Katlassa onkin sitten kaikkea enemmän… mietin vaan, että maailmassa on tällä hetkellä seitsemän supertulivuorta joiden räjähdys on vain ajan kysymys. Keskellä pohjoisamerikkaa sijaitsee luonnonpuisto Yellowstone, joka on ehkäpä tunnetuin näistä supertulivuorista. Sen on arvioitu räjähtävän kerran 600 000 vuodessa ja edellisestä on jo melkein 650 000 vuotta, joten se on aikataulusta myöhässä. Siis nämä Islannin tulivuoret ovat todellisia kääpiöitä verrattuna supertulivuoriin, mutta siltikin ne saavat kokonaisen maanosan lentoliikenteen ihan sekaisin.

Kun Yellowstone, tai jokin kuudesta sen sisaresta räjähtää, niin alkuunsa kaikki elämä 1000 kilometrin säteellä ympäristössä kuolee kokonaan tuhkan, räjähdysvoiman ja laavan takia. Tuhat kuutiokilometriä laavaa purskahtaa ulos (määrä riittää tekemään 10cm kerroksen koko amerikkaan) ja seurauksista ikävin on ydintalvi. Seurauksia ihmiselle ja muulle elämälle on mahdoton arvioida, mutta minimissäänkin ne ovat katastrofaaliset ja kaikki yhteiskunnat tulevat romahtamaan, ja on täysin mahdollista että ihminen kuolee sukupuuttoon.

Suurin ongelma näissä tulivuorissa ihmisen kannalta on se, että ihmisellä ei ole absoluuttisesti mitään keinoa estää niitä tapahtumasta. Jopa seurauksien arviointi on vaikeaa, saati sitten ennustaminen tai valmistautuminen. Äiti maa on mannerlaattojensa kanssa semmoinen voima, että ihmisen osa on vain ihmetellä ja yrittää selviytyä, kun jotain tapahtuu. Lohdullista tässä kuitenkin on se, että ihmiskunnan kivikauteen lähettävä purkaus on kuitenkin sen verran harvinainen, että hyvinkin voi mennä 10 000 vuotta vielä. Siinä välillä toki joudumme ottamaan vastaan näitä pienempiä paukkuja, kuten vaikkapa Katla, joka luultavammin pistää länsieuroopan talouden ihan sekaisin.

Helsingin vihreiden Emma Kari teki aikanaan aloitteen pakollisesta kasvisruokapäivästä Helsingin kaupungin kouluihin ja oppilaitoksiin. Nyt tuo aloite eteni kaupunginhallituksesta eteenpäin äänin 13-1. Näyttää vahvasti siltä että pakollinen kasvisruokapäivä on pääkaupungin kouluihin tulossa. Alkuperäisen aloitteen teksti on tälläinen:

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Kasvisruoan lisäämisellä joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää Helsingin kasvihuonekaasupäästöjä ja ekologista jalanjälkeä.

Helsingin on sitouduttava ilmastonmuutoksen torjuntaan myös ruokahankinnoissaan. Me allekirjoittaneet esitämme, että opetusvirasto ottaa käyttöön viikottaisen kasvisruokapäivän, jolloin peruskouluissa ja toisenasteen oppilaitoksissa tarjotaan ainoastaan kasvisruokaa.

Helsinki 9.9.2009
Emma Kari (vihr.)

Joskus aikaisemmassa vaiheessa elämääni olisin tuominnut tälläisen aloitteen korkealentoiseksi haihahteluksi ja tuputtamiseksi, sillä tapasin leimata vihreiden poliittiset ehdotukset ja ajatukset länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan suojissa kasvaneiden kultalusikkaidealistien elitismiksi. Mielestäni ajatus pakollisesta kasvisruokapäivästä on mielenkiintoinen, vaikkakin ihmettelen kyllä Emman tekstin korkealentoisuutta. Eikö tosiaan kasvisruokapäivälle voisi löytää arkipäiväisempiä, enempi ihmisiä lähellä olevia perusteita kuin hiilijalanjälki ja ilmastonmuutos?

Mielestäni energiajuomien, karkkien, limppareiden ja hampurilaisten kyllästämälle nuorisolle tekisi oikein hyvää yksi pakollinen kasvisruokapäivä viikossa ilman lihavaihtoehtoja. Tietenkin suora seuraus olisi se, että ruokaa ei alkuun juuri otettaisi tai se jäisi lautaselle, sillä kasvisruoka näyttää helposti ”hassulle” ja erilaiselle, koska vauvasta vaariin meihin on ammennettu aimo annos ennakkoluuloisuutta ja muutosvastarintaa. Nuoret tottuisivat kasvisruokaan ajastaan ja sitä kautta yhteiskunta osallistuisi nuorten kansalaistensa makutottumuksien laajentamiseen terveellisempään suuntaan. Toisaalta itse lapsena söin koulussa suurella ruokahalulla kesä- tai pinaattikeittoa, vaikka se ei kulkenutkaan ”pakollisen kasvisruokapäivän” tittelin alla. Iät ajathan meillä siis on ollut kasvisruokaa, mutta tämmöisten päätösten myötä se saisi virallisen sijan suomalaisen nuoren kouluruokailussa.

Suomalaiset sairastavat paljon elintasosairauksia, jotka voidaan osin hyvin tarkoin jäljittää ruokailutottumuksiin. Itse olen vakaasti sekaruokainen, mutta arvostan hyvää kasvisruokaa sen terveellisyyden ja moniulotteisen makumaailman takia. En tohdi edes kuvitella, minkälaisia elintasosairauksia mikroruoka, energiajuoma- ja karkkisukupolvemme sairastaa kun ehtivät kypsään ikään. Ehkä joitain sukupolvia on osaltaan menetetty, mutta kyllä kaikin puolin kannatan yhteiskunnan toimia ohjaamaan osaltaan lapsiemme makutottumuksia. Kasvisruokapäivä ilman vaihtoehtoja on yksi pieni, mutta edullinen ja terveellinen keino.

Suomalaiseen mielenlaatuun pakko ei kuitenkaan oikein sovi, sillä vaikka muuten nöyrä ja auktoriteettiuskovainen kansa helposti nieleekin mitä johtajat sille syöttävät, niin pakko aiheuttaa ruohonjuuritalossa helposti protestin ja vastareaktion. Avainasemassa ovat kodit ja kasvattajat ja Emma Karin erittäin cityvihreistä lähtökohdista sorvattu, arjen yläpuolella oleva esitys ei tuollaisenaan kosketa kansan syviä rivejä. Itse toivon ympäri maan kaikkiin valtuustoihin vastaavankaltaisia aloitteita, mutta ehkä hiukan enemmän arkipäivään ja paikallisiin oloihin sorvatuin sanoin, vaikka kuinka tärkeänä hiilijalanjäljen ja ekologisen elämän näkee. Kasvisruoka ei ole ekologisesti tiedostavan ihmisen yksinoikeus, vaan kyllä työtön etelä-karjalainen metallimieskin saa syödä salaattia ja parsakeittoa hyvällä omallatunnolla omista lähtökohdistaan, tarvitsematta pelätä hyvän pihvin ja makkaran olemassaolon puolesta.

Olen pysähtynyt todella miettimään julkisorganisaatioita ja  johtajuutta ylipäänsä. En ole koskaan ollut mikään yksityistämisen kannattaja ja erityisesti karsastan sitä sellaisilla aloilla missä toimitaan ”monopoliasemassa” ilman kilpailua. Olen pitänyt ohjenuorana sitä, että mikäli toiminnan ei tarvitse tuottaa liiketaloudellista voittoa, vaan sille riittäisi nollatuloksen tekeminen, niin se on syytä pitää kaukana markkinavoimista.

Julkisorganisaation rasitteena on kuitenkin se, että tehtäviin ja erityisesti johtotehtäviin katsotaan ensisijaisesti muodollista pätevyyttä ja mikäli pätevyysehdon täyttäviä ehdokkaita on yksikin, niin lain puitteissa on hyvin vaikea jättää valitsematta henkilö riippumatta siitä, kuinka sopiva, ammattitaitoinen, kyvykäs tai valmis hän tehtävään on. Päivänselvä asia ihmiselämästä on se, että muodollinen pätevyys ei suinkaan automaattisesti tuo valmiutta, sopivuutta, ammattitaitoa ja kykyjä hoitaa tehtävää, sillä ne eivät ole kirjoista ja luennoilta löytyviä asioita.

Elämänkokemuksen myötä on käynyt selväksi että mikään normaalia liiketoimintaa harrastava yritys ei voi ottaa sitä riskiä, että palkkaisi johtajakseen ihmisen vain jonkin kiveenhakatun muodollisen oppiarvon tai tittelin perusteella, kun taas julkisorganisaatiolla ei ole juuri lainsuomia mahdollisuuksia toimia automaattisesti organisaation parhaaksi. Ei ole kovin vaikeaa luisua päätelmään, että julkisorganisaatio antaa joustavuudessa, innovatiivisuudessa ja työntekijöiden todellisten kykyjen hyödyntämisessä valtavasti etumatkaa yksityiselle organisaatiolle jäykkien hierarkkioiden ja virallisten ”pätevyysvaatimusten” takia. Sekin tiedetään että tälläiseen on varaa, sillä verotuksella voidaan aina paikata huonon johtamisen, kankean organisaation ja hierarkkisen toimintakulttuurin aiheuttamaa tehottomuutta.

Toki tähän pitää sanoa että ei muodollinen pätevyys, opiskelu  ja oppiarvot ole periaatteessa mikään huono juttu ja on selvää että kirurgiksi ei sovi palkata lihanleikkaajaa siksi, että tämä on veitsen käytössä käytännön työssään kunnostautunut ja poikkeusaloja väittämääni tietenkin löytyy. Jostain kummallisesta syystä esimerkiksi yksityiselle puolelle työllistyy vain  8,5% tohtoreista mikä on hätkähdyttävää. Erityisen rumiksi lukemat menevät silloin, jos noista tohtoreista erotetaan teknisen puolen tohtorit joilla oikeasti voi olla kysyntää yrityselämässäkin.  Miten voi olla mahdollista että korkeimman oppiarvon saavuttaneille henkilöille ei ole tuon enempää kysyntää ison rahan maailmassa ja yrityselämässä? Varmasti siksi että yrityselämässä ehkä suuryrityksiä lukuunottamatta ei katsota muodollisen pätevyyden perään, vaan enemmänkin henkilön oikean osaamisen ja kykyjen sekä asenteen ja työmoraalin perään. Jokainen työelämässä ollut ihminen ymmärtää että kuilu opiskelun/tutkimuksen sekä työelämän välillä voi olla valtavakin. Yritykseen ei ole varaa palkata epävarmaa ja vuorovaikutustaidoiltaan vajavaista henkilöä suurella palkalla vain siksi, että tämä on homehtunut vuosia yliopistolla  ja kirjoittanut väitöskirjan.

Mitä minulla on koulutuksesta ja kouluista kokemusta, niin eihän monessakaan yliopistossa anneta valmiuksia oikeaa elämää ja todellisia haasteita varten, puhumattakaan kunnollisesta johtajakoulutuksesta tai vaikkapa perustason vuorovaikutustaitojen opettamisesta. Enkä suinkaan tarkoita että tämä olisi edes yliopistojen tarkoitus, mutta  onhan se osaltaan johtanut siihen, että maistereita on pilvin pimein työttömänä ja tohtorit eivät kelpaa yrityksiin. Erityisesti tohtorien suhteen nämä epäkohdat korostuvat, sillä heidän luulisi olevan pienen kansankunnan voimavara ja yrityselämälle kultakimpale ja älyllinen sekä tiedollinen resurssi johon kannattaisi satsata. Mutta ei yrityselämä tarvitse teoriatiedon pullistamaa, kenties naivia tai epävarmaa vastaväitellyttä nuorta tohtoria opettelemaan työelämän perusteita, vaan osaavaa tekijää joka on nopeasti valmis tuomaan kovan palkkansa vastapainoksi lisäarvoa yritykseen.  Liukuhihnatohtorien paikka on julkisorganisaatioissa opettelemassa veronmaksajien laskuun ja kenties aikanaan etenemään pieniä virkamiesportaita vaikkapa jonkin kunnan organisaation johtoon tai valtion viraston virkamieheksi eläkepäiviä odottelemaan, kunhan kannuksia on riittävästi hankittu pätevien alaisten tekemällä työllä. Tietysti työ on paras opettaja ja vuosien kokemus opetteluvuosien jälkeen turvallisessa julkisorganisaatiossa koulii varmasti jokaisen muodollisen pätevyyden varjolla työpaikkaan kiinni päässeen teoriatiedon kuninkaan hallitsemaan omaa pientä virkamiesmaailmaansa sekä sen pelisääntöjä.

Toki minun lopuksi pitää erikseen todeta, että yrityselämässä asioita osataan totta vieköön tehdä päin seiniä ja suomalainen johtajuus ei juuri kiitosta ansaitse, mutta yrityksellä on oman liikevaihtonsa ja selviämisen takia sisäsyntyisesti tarve pitää osaavat henkilöt tyytyväisenä ja kiinni organisaatiossa sekä palkita työntekijöitä heidän ansioidensa ja todellisen osaamisensa mukaan, vaikka ay-liike on vuosikymmenet tehnyt kaikkensa myös hyvän ja huonon, laiskan ja ahkeran palkitsemisen tasapäistämiseksi myös yrityksissä. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (joiden palveluksessa muuten on enemmistö yrityselämän työntekijöistä) tämä asia on tärkeämpi, kun taas suuret yritykset elävät omaa elämäänsä ja sisältävät enemmän tehottomuutta sekä jäykkyyttä.

Lopuksi pyydän rakkaalta lukijalta lievästi katkeraa sävyäni anteeksi, mutta pettymyksekseni jouduin  luopumaan yhdestä pienestä osasesta lapsenuskoani kohdattuani suoranaista vääryyttä, epätarkoituksenmukaisuutta ja typeryyttä, jonka mahdollisti hyvin pitkälti esille tuomani asiat.

Sikainfluenssa on palannut uutisiin vappua edeltäneen alun joukkohysterian jälkeen, joka maailmalla poiki keväällä jopa täysin syyttömien sikojen joukkolahtauksia Egyptissä sekä muuallakin. Possujen surulisena yksittäistapauksena oli tietysti Kabulin eläintarhan ainoa sika Afganistanissa, joka joutui syyttömänä yksin karanteeniin telkien taakse. Tarina kertoo että possua on kuulemma lepytelty kauniilla vaaleanpunaisella tyttöystävällä ja se on vapautettu karanteenista. Vaikka syyttömät possut joutuivatkin tappolistalle ja turhaan telkien taakse, niin nyt ihmiset oikeasti sairastuvat tautiin muuallakin kuin uudella mantereella.

Olenko aivan mustasydäminen, kun ihmettelen että kaikkeen rummutukseen ja paukutukseen nähden tauti vaatinut käsittämättömän vähän uhreja, jokaisen kuoleman ollessa liikaa tottakai? Eikö tämän pitänyt kuitenkin olla tauti joka laittaa euroopan uuteen uskoon, vai vieläkö meidän pitää odottaa todellista iskua? Suomessa on kirjattu kaksi kuolemantapausta, joiden edesauttajana sikainfluenssavirus on ollut. Toinen näistä erittäin surullisista tapauksista oli 8 vuotias perusterve tyttö.

En halua kuitenkaan väheksyä tätä tautia. Olen vain kovin ristiriitaisissa tunnelmissa edelleen, sillä media on luonut tästä taudista niin ihmeellisen kuvan kaikkine ristiriitaisuuksineen, että olen alkanut miettimään että ketä tämmöinen palvelee tai kuka siitä hyötyy? …joskin minun on helppo vastata omaan retoriseen kysymykseeni: media myy uhkakuvilla ja pelolla sekä toimii tiedotuksen sijaan tai ohella myös näiden uhkien rakentajana ja edesauttajana. Ihmiset jonottavat rokotetta ja käyvät jopa väkivaltaisiksi, ihmiset tukkivat puhelimet terveyskeskuksissa ja toiminnallaan aiheuttavat turhaa painetta terveydenhuoltojärjestelmään vaikeuttaen hiljaisten ja heikkojen, sekä todella sairaiden äänen saamista kuuluviin. Toki ymmärrän että ihminen on pienen sivistyneen kuoren alla primitiivinen ja pelko on valtaisa moottori toiminnalle. Kyllähän Estoniakin näytti, että todellisessa pelossa ja ahdingossa oma napa on monelle tärkein ja heikot ja hiljaiset poljetaan jalkoihin.

Tietenkin on hyvä että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään. Suhtautuisivatpa ihmiset samalla pelolla ja vakavuudella oikeasti tappaviin asioihin, kuten vaikkapa viinaan tai tupakkaan tai epäterveellisiin elintapoihin. Sikainfluenssa sentään tappaa aika nopeasti jos on tappaakseen, mutta elintasosairaudet tappavat hitaasti ja tuskallisesti sekä sata ja tuhatkertaisen määrän ihmisiä vuosittain jo pelkästään Suomessa. Tietenkin on turhaa vertailla asioita tällä tavoin, mutta suosikkiaiheeni aina on yrittää asettaa asioita mittasuhteisiin ja yrittää katsella niitä etäänpää.

Media saa minut hetkittäin huolestuneeksi ja oikeastaan se on ärsyttävää. Miksi minun pitäisi kantaa tälläisestä taudista huolta, jonka torjuminen tai välttäminen on äärimmäisen vähän omissa käsissäni? Pitääkö minun ennakolta alkaa pelkäämään ja miettimään, että mahdollisesti kuolisin tämmöiseen tautiin. Minulla on oma 6-vuotias poika joka saa rokotteen viikon päästä jos saa, lisäksi perheeseeni kuuluu 7-vuotias tyttö joka niinikään odottaa rokotustaan. Kaiken kruunaa perheeseen kuuluva 16-vuotias poika, joka kapinoi rokotteen ottoa vastaan kun netti on kertonut ihmisten kuolleen pelkkään rokotukseen.

Me kaikki otamme rokotuksen sillä aikataululla kun saamme ja sairastamme taudin sitä ennen jos sairastamme, emmekä muuta voi. Elämä on liian lyhyt ja arvokas jotta meidän olisi syytä rasittaa itseämme tai lapsiamme huolella siitä, että iso pelottava tauti voi pian tappaa kenet vaan. En kuitenkaan naureskele enkä ilkamoi, sillä jokainen kuolemantapaus on liikaa, vaikka tilastoissa ne näkyvät vain numeroina joita voi vertailla toisiin numeroihin. Toisaalta minua kovasti myös kiinnostaa tämän pandemian seuraukset noin oppimisen kannalta, sillä tämä ei ole näistä ensimmäinen eikä tämä ole viimeinen.

Omasta puolestani toivon kaikille terveyttä. Jos itse saisin valita, sairastaisin mielelläni tämän taudin lievänä kuin olisin sairastamatta ollenkaan.

Audimiehen tapaus kimmoitti minut pohtimaan tasa-arvoa yleisemmin ja periaatteellisella tasolla. Ei niin pahaa jos ei hyvääkin, sillä uskon audimiehen tapauksen herättäneen tämänkaltaisia pohdintoja muissakin suomalaisissa. Niin kuuma ja herkkä oli aihe, että huomasin erään naisihmisen lopettaneen blogini tilauksenkin… väärät mielipiteet voi joskus olla avaramielisimmällekin raskasta luettavaa 😉

Minusta tasa-arvo on yksi länsimaisen demokratian tärkeimmistä kulmakivistä, mutta en todellakaan halua katsoa sitä kapeasti sukupuolikysymyksenä vaan yksilökysymyksenä. Jokaiselle yksilölle pitää taata mahdollisimman pitkälle samanlaiset lähtökohdat rakentaa omaa elämänpolkuaan. En käy pohtimaan tässä mitään sairauden tai vamman takia erityisryhmiksi laskettavia ihmisiä, sillä se on asia erikseen. Kulttuurihistoriallisista syistä naiset ovat olleet alisteisessa asemassa kautta historian, mutta tämän päivän suomessa ei voida ainakaan todeta lainsäädännön syrjivän naisia sukupuolensa perusteella, vaan pikemminkin asia on päin vastoin.

Ei ole kovin suosittua sanoa ääneen ja tuoda esiin sitä, että tässä yhteiskunnassa tunnutaan suuremmin miettimättä sallivan naisten nostaminen lainsäädännöllä erityisasemaan ja hänestä tehdään sitä kautta tasa-arvoisempi kuin miehestä. Aikanaan vastustin naisten asepalvelusta sillä perusteella, että ei kait tasa-arvoa voi olla että asepalvelus on vapaaehtoinen ja erityisehdoilla varustettu. Olen edelleen sitä mieltä, että naisten asepalvelus on erityisoikeus naisille johonka he ovat oikeutettuja sukupuolensa perusteella. Tarkoitan paitsi sitä että asepalvelus on kokonaan vapaa-ehtoinen, heillä on sukupuolensa takia myös erityisjärjestelyt varuskunnissa, sekä oikeus keskeyttää palveluksensa tietyn aikaa ilman että joutuisivat millään tavoin ”häpeään” tai suorittamaan siviilipalvelusta.

Kunnallisdemokratiassa olen törmännyt sukupuolikiintiöihin kun jaetaan luottamustoimiin paikkoja. Nuo sukupuolikiintiöt on tehty sillä tavoitteella, että saadaan naisia politiikkaan ja luottamuselimiin. Valitettavasti kiintiöt ovat absurdi esimerkki siitä, että naiset on sukupuolensa takia nostettu erityisasemaan. Realiteetti näet on se, että naiset eivät houkutteluista huolimatta ole kovinkaan innostuneita osallistumaan vaaleihin ja olemaan ehdokkaina. Itse olen aikanaan politiikassa toimiessani ollut houkuttelemassa ja viekottelemassa naisia osallistumaan vaaleihin, sillä jokainen puolue haluaa kaikki naiset listoilleen mitä vaan kykenevät saamaan. Naiset eivät vaan halua osallistua läheskään siinä määrin kuin miehet ja seurauksena on se, että vaalien listat ovat hyvin miesvoittoisia ja yleensä vajaitakin. Absurdius kunnallisdemokratiassa tulee tässä: naiset eivät halua olla ehdokkaana ja heitä tulee luonnollisesti sitten valituksi vain edustuksensa mukaan, eli miehiin verrattuna vähän. Kun naisia tulee sitten valituksi valtuustoon vaikkapa 20% valtuutetuista, niin heille kuitenkin jaetaan sukupuolikiintiöiden mukaiset paikat jokaiseen luottamuselimeen. Todellisuudessa käy ainakin pienemmissä kaupungeissa niin, että nuo harvat naiset saavat paikan useammassa luottamuselimessä ja itseasiassa saavatkin sukupuolensa takia huomattavan määrän valtaa. Onko tämä tasa-arvoa ja lain tarkoitus?

Minä en siis kertakaikkiaan voi hyväksyä sukupuolesta johtuvaa lainsäädännöllistä erityisasemaa, sillä olen ehdoton tasa-arvon kannattaja. Ihmiset ovat yksilöitä ja ei pitäisi laatia lakeja ja säädöksiä parantamaan jonkun yksilön asemaa sukupuolensa takia toiseen verrattuna. Feministit ovat tietenkin malliesimerkki siitä, että vain nostamalla nainen erityisasemaan voidaan sovinistit voittaa. Kuitenkin väitän että tämänkaltainen toiminta herättää ja ylläpitää olemassaolollaan sovinismia ja sukupuolikatkeruutta. Katson että naiset ovat täysin miesten veroisia henkisiltä ominaisuuksiltaan, voimavaroiltaan ja olemassaololtaan, joten en millään haluaisi ylläpitää järjestelmää joka lähtökohtaisesti korostaa naisten olevan heikompia ja tarvitsevan erityisoikeuksia suhteessa mieheen. Alas sovinismia ylläpitävät, naisten erityisasemaa korostavat lait ja asetukset!

Voisin toki loppuun lisätä, että biologia sanelee tiettyjä reunaehtoja lainsäädäntöön ja terveeseen järkeen. Esimerkiksi ei miehelle voi lainsäädännöllä turvata oikeutta synnytykseen ja äitiysvapauteen. Joskin tälläkin saralla lesboparin hedelmöityshoidot verrattuna homomiesten adoptio-oikeuteen kulkee mielestäni käsi kädessä, vaikkakin laki sallii käytännössä lesbonaisille hedelmöityshoitojen kautta lapset muttei homomiehille. Tästä ehkä lisää tuonnempana.

Pohdinta jatkuu ja seuraavassa artikkelissa ajattelin pohtia naisen ja miehen euroa.

Viikon suurimmasta kohusta maassamme on vastannut audimies Esko Kiesi. Itse olen seurannut kohua alusta asti ja päätin että kirjoitan vasta, kun olen nähnyt koko ilmiön kaaren alusta loppuun. Kohun laajuus ja reaktiot rahvaan keskuudessa ovat saaneet minut miettimään asiaa silmät pyöreinä ja suurta hämmennystä tuntien. En mitenkään voi olla sitä mieltä, että kohun mittakaava olisi millään muotoa perusteltavissa. Noitavainoa ja rovioiden rakentelua ei ole estänyt edes se, että miehen haastattelua anna-lehden pienen piirin erityisjulkaisusta ei ole juurikaan kukaan lukenut.

Minä en ole Esko Kiesin kanssa samaa mieltä. Minulle tuli noista kommenteista mieleen nuoruutensa perään haikailevan, hyvin toimeentulevan ja vääjäämättömästi ikääntyneen kokoomusgolffarin surkuhupaisan sovinistiset ajatukset. Vaikka Kiesi oli tarkoittanut vertailunsa ja sanomisensa huumoriksi kuten uskon, niin lähinnä ensimmäinen tunteeni oli olankohautus ja toteamus, että noin voi sanoa vain mies joka ei ole ikääntymisensä kanssa sinut. Surullista asiassa oli se, että mies ei osannut puhua tarpeeksi korrektisti asemaansa nähden. Virhearvioita ja mokia tekevät kaikki ihmiset ja joskus ne maksavat meille työpaikkoja. Huumori on vaikea laji.

Voi olla että jutun tekijä ja rajoitetun piirin julkaisun tarkoitus olikin hiukan hakemalla hakea tietynlaista humoristisen ylilyövää tyylilajia. Olihan Kiesi näet kuvassa audin konepellillä haarat levällään, joten ei voinut välttyä ajatuksesta, että kyseessä oli tarkoitus hakea ”munanjatke” – provokaatiota, joka ei varmasti ole lähtöisin yksinomaan Kiesistä, vaan jutun tekijältä tai toimeksiantajalta. Sillä onhan auto miehisen machokulttuurin perinteinen symboli. En tosin tiedä varmaksi, sillä en ole alkuperäistä juttua lukenut enkä osaa asiayhteydestä sanoa mitään. Vaan eipä asianyhteys ja piilomerkitys tunnu muutakaan rahvasta kiinnostavan. Rovio on jo palamassa.

Mutta mikä mieletön kuohunta masinoitui paskamedian ja internetin välityksellä. Moni tuntemani naisihminen puhisi korvat punaisena pyhää vihaa tuntien, vaatien miestä tilille ja audia ikuiseen boikottiin. Iltasanomissa oli otsikko ”Tälläihen on naiset häpäissyt audimies” ja lehdessä kaksi aukeamaa pelkkää Kiesiä. Andresseja syntyi ja facebookissa linkitettiin arkkisovinisti Kiesin teesejä.

Ei hyvää päivää. Niin median kuin ihmistenkin reaktioissa ei tuntunut taaskaan olevaan mitään mittasuhteita. Tuplastantardit ja kaksinaismoralismi velloo niin mediassa, kuin ihmisten mielissäkin. Kyllähän Kiesi höpsösti naisista sanoi, mutta totta on sekin, että naisten sanomisiin ei tässä maassa juuri huomiota kiinnitetä. Kaiken tasa-arvon ja tasapuolisuuden kulmakiviä on se, että sukupuolia ja ihmisiä koskee samat säännöt. Sovinismista ei koskaan päästä eroon, jos säännöt eivät ole sukupuolesta riippumatta samat. Kukaan ei saa olla tasa-arvoisempi kuin toinen.

Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä. Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille

Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot. Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan

Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä. Ylen toimittaja Anne Moilanen

En usko että kukaan ihminen juuri korvaansa lotkauttaa ylläolevien naisten mielipiteisiin, mitä he ovat sanoneet tai kirjoittaneet. Myös iltalehti otti kantaa kaiken sonnan lomassa ihan asiallisestikin.

Mutta kaikkein suurimmasta aivopierusta tämän asian tiimoilta vastasi kunnia-arvoisa naistutkija Sari Roman-Lagerspetz, jonka mielestä Esko Kiesin kommenttien takana on salaliitto.

Salaliitto? Naistutkijan mukaan Audi-miehen kommentit eivät olleet sattumaa

Naistutkimukseen erikoistunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen tutkija Sari Roman-Lagerspetz epäilee, että Audi-johtaja Esko Kiesin naiskommenttien tavoitteena on tuoda vanhat sukupuolikäsitykset jälleen esille. Roman-Lagerspetz esittää näkemyksensä Ylen uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa vanhakantaisten käsitysten kannattajat ujuttavat vanhoja käsityksiä muun muassa verhoamalla ne tasa-arvokäsitteiden sisälle. Tutkija perustaa argumenttinsa eri tiedelehdissä julkaistuille tutkimuksille.

Voi naispoloa. En mitenkään voi ymmärtää enkä käsittää, että tuollaista järjenvastaista nollatutkimustako naistutkimus on?

Kategoriat