You are currently browsing the category archive for the ‘Politiikka’ category.

Kaksinaismoraali tai kaksoistandardi tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön vaatimusten ja omien tekojen välillä, erilaisten siveysvaatimusten esittämistä kahteen eri ryhmään kuuluville.

Termillä viitataan mihin tahansa mielipideasetelmaan, jossa on yhdelle ryhmälle on erilaiset säännöt verrattuna toiseen ryhmään. Yleensä erotteluun ei ole mitään järkevää syytä. Kaksoistandardi on jonkin instanssin toimintatapa, jossa tietty käyttäytyminen hyväksyttään tai kielletään yhdeltä ryhmältä, mutta pidetään sopimattomana tai tabuna kun kyseessä on toinen ryhmä.

Ihminen on heikko ja jokaisella on oman elämänsä viitekehyksessä vaara sortua kaksinaismoralismiin eli arkipäiväisesti siihen, että vaatii jotain tai neuvoo toista jossain asiasta olematta itse valmis ”elämään niinkuin saarnaa”. Ympärillämme on varmasti ihmisiä jotka auliisti neuvovat meille kuinka toimia tai tehdä, itse kuitenkin välittämättä juurikaan noudattaa muille asettamiaan vaatimuksia.

Yhteiskunnan tasolla olen monesti piikitellyt ay-liikettä siitä, että se kovin mielellään on olevinaan työläisen puolella, vaikka todellinen edunvalvonta keskittyy etuoikeutettuihin vakituisiin työntekijöihin. Oikeassa elämässähän ay-liike kilpailee melkeinpä enemmän keskenään kuin työnantajaa vastaan vakituisen työväen palkankorotuksissa ja eduissa, vaikka suuremman palkan hintana surullisen usein on ollut irtisanomisia ja määräaikaisen työväen yhä laajeneva hyväksikäyttö.

En lainkaan ihmettele demareiden rypemistä oppositioajan pituuteen nähden yllättävän pienissä kannatuslukemissa, sillä köyhän, heikon ja työläisen aseman puolustaminen näyttäytyy oudossa valossa samalla kun johtavat demarit sijoittavat aktiivisesti pörssiin, ovat vuokratyöfirmojen osaomistajia tai puolustavat suorassa televisiolähetyksessä 700 000 euron vuosipalkkaa eläkefirman johtajalle.

Demareiden ja ay-liikkeen kaksinaismoralimi kiteytyykin kätevästi paperiliiton johtajaan Jouko Ahoseen (sd), joka hiljattain A-studiossa suu vaahdossa puolusti 700 000 euron vuosipalkkiota eläkeyhtiö Varman johtajalle. Puolustipa vielä johtajan oikeutta saada bonuksiaan myös tappiollisina vuosina. Miksei puolustaisi, sillä hän itse on hallituksessa ollut asiaa siunaamassa. Pitäähän työstä maksaa työmiehen palkka. Asian tekee vain naurettavaksi se, että tämä sama Ahonen on suu vaahdossa taistellut johtajien bonuksia ja mittavia palkkioita, sekä kapitalistin ahneutta vastaan vuosikaudet liiton takki päällä. Mutta sitä laulua laulat kenen leipää syöt ja ei Ahosen hallituspalkkiot Varmasta varmaan ihan pienet ole, kun ne johtaja Vuoriollakin ovat 250 000 / v… Tosin ei tätä varman hallitusjäsentä Ahosta ole ollenkaan haitannut kasvoton kapitalismi (=varman suunnaton sijoitusomaisuus) kun on pitänyt voittoa tavoitella sijoituksille. Ay-johtaja Ahosta tämä taas on haitannut, mutta ei kait kukaan voi olettaa että iltapäivällä ja aamupäivällä samoista asioista lausutut mielipiteet olisivat vertailukelposia, varskin jos rooli on ruokatunnilla vaihtunut?

Mainokset

Maassa on syntynyt keskustelua armeijan tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, pitäisikö reserviä tai yleistä asevelvollisuutta kaventaa. Keskustelun taustalla on pienemmät ikäluokat, suuremmat asevelvollisten ongelmat ja keskeytykset sekä ihan perustavanlaatuinen kysymys eli resurssien riittävyys, suomeksi raha. Aikuisten pyssyleikit ovat kalliita.

Voin tiivistää inhorealistiset faktat tähän alkuun. Jokainen historiankirjansa lukenut tietää, että rauha ei ole pysyvä asiantila. Pitkä rauha toki tuo ihmisille helposti sen käsityksen, että ihminen olisi vihdoin jo viisastunut ja tappamisen sijaan halaisi lajitoveriaa, tai ylipäänsä ratkoisi asioita sovinnossa ja älyllisesti, ilman turhaa vihaa, katkeruutta tai välinpitämättömyyttä. Menemättä ihmisen perusluonteeseen sen syvemmälle, tyydyn suosittelemaan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä jossa kirjailija kertoo ihmisluonteesta paljon enemmän kuin minä koskaan osaan.

Historia on opettanut, että mikäli jollekin alueelle muodostuu valtatyhjiö, se tulee luonnostaan ja ajastaan täyttymään. Joku pikkunapoleon katsoo karttaa ja toteaa että on aika ottaa tuo alue suojelukseen. Suomelle tai millään muullakaan itsenäisellä valtiolla ei ole mahdollisuutta olla ilman uskottavaa maanpuolustusta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi kyetä torjumaan koko Venäjän armeija totaalisessa sodassa. Meidän armeijan ainoa tarkoitus on tehdä suurvaltapoliittisissa laskelmissa tämä suomeksi kutsuttu maa-alue niin kalliiksi valloittaa, ettei sitä mahdollinen hyökkääjä viitsi lähteä tekemään. Viimeisin suuri taistelumme nosti valloituksen hinnan Neuvostoliitolle niin korkeaksi, että vaatimukset ”totaalisesta antautumisesta” muuttuivat oikeiksi rauhanneuvotteluiksi, joissa kuitenkin saavutettiin suhteellisen hyvät tulokset ja yhteiskuntamme pystyi kehittymään länsimaiseksi demokratiaksi. Talin ja Ihantalan alueella armeijamme teki sen mikä sen tarkoitus on: nosti maan miehittämisen hinnan niin korkeaksi, että Stalin siirsi katseen muualle.

The Battle of Tali-Ihantala, along with other Finnish victories achieved during the period, finally convinced the Soviet leadership that conquering Finland was extremely hard, and not worth the cost. The Red Army had concentrated what was thought to be an overwhelming force against Finland and failed.[3]

Kaikessa armeijakeskustelussa meidän pitää aina muistaa geopoliittinen asemamme. Olemme aina olleet merkittävän sotahistorian omaavan suurvallan rajanaapuri, joka ei jaa kanssamme samanlaisia demokratisia tai ihmisoikeudellisia arvoja ja jossa ollaan ylpeitä omasta suurvaltahistoriasta. Erityisesti tämä pitää muistaa jos tilannettamme verrataan Ruotsiin, jonka geopoliittinen asema on kokonaan toisenlainen. Ylipäänsäkään en ymmärrä halua verrata meitä Ruotsiin missään muussakaan asiassa, sillä lähtökohtamme on tyystin erilainen. Maailma on muuttunut dramaattisesti toisenlaiseksi, mikäli meitä uhataan mistään muusta suunnasta kuin idästä. En tarkoita että Venäjän federaatio nyt päättäisi vaan sotia kanssamme, mutta riskejä tulevaisuudessa on – varsinkin kun muistetaan että edellisestä sodasta on vasta 66 vuotta.

Armeijan uudistamisen yhteydessä kenraaleilla ja sotilastutkijoilla on varmaan parhaimmat näkökulmat siihen, minkälainen maanpuolustus pitäisi olla. Poliitikoilla sitä ei valitettavasti ole, joten sotilashenkilöstöä on syytä kuunnella. Saksakin olisi voittanut toisen maailmansodan tai muokannut euroopan tyystin erilaiseksi, mikäli kenraalit olisivat saaneet tehdä työnsä Hitlerin sekaantumatta.

Mielestäni koko maan puolustaminen on maanpuolustuksen lähtökohta ja se vaatii suhteellisen suurta reserviä tai vahvaa liittolaista. Tällä hetkellä näen kaksi päävaihtoehtoa: lähes nykymuotoinen kaikille (tasa-arvon kannalta myös naisille pitää saada jokin pakollinen palvelusmuoto, mikäli nykymallissa pysytään) pakollinen asevelvollisuus tai palkka-armeija ja liittyminen natoon.

Sotaleikit ja vapaaehtoisuus ovat siitä huono yhtälö, että sota ei ole kivaa ja ei oikein voi olla mahdollista, että sodan syttyessä kysyttäisiin jokaiselta että haluaako hän sotia vai pelailla pelikonsolia kotirintamalla. Sotaleikit kun lakkaavat olemasta leikkiä siinä vaiheessa, kun rajan yli tulee vieraan valtion sotilaita polttamaan ja ryöstämään kotejamme tai raiskaamaan ja tappamaan läheisiämme. Sota ei ole kaunista, se on ikävintä maailmassa. Armeija on sitä varten, että sotaa ei tulisi.

Eduskunta hyväksyi eilen luvat kahdelle ydinreaktorille. Päätös oli odotettu, vaikka kyseessä oli eduskunnan viitekehyksessä harvinainen omantunnon kysymys eli puoluekurista vapaa äänestys. Äänestyksessä hallitusrintama ja oppositio hajosivat, mutta selkeä kannatus uusilla luvilla oli. Edustuksellisessa demokratiassa enemmistö päättää ja siihen siis on tälläkin kertaa tyydyttävä.

Minua lisäydinvoima ei tunnetasolla heilauttele, sillä olen ollut aikaisemmin hyvin voimakkaastikin ydinvoimamyönteinen vaikkakin nykyään suhtaudun asiaan paljon kriittisemmin. Tämän maan sähkönkulutuksesta kotitalouksien ulkopuolella on 78%, eli kotitalouksien sähkönkulutus tulisi katetuksi yhdellä ainoalla ydinvoimalalla. Tästä johtuen olen itse ollut aika allerginen yksittäisten ihmisten syyllistämiselle sähkönkulutuksesta, varsinkin kun muistetaan vielä se, että kodin energiankulutuksesta 50% hörppää lämmitys…pitkä talvi nääs. Todellinen sähkönkuluttaja on teollisuus, erityisesti metalliteollisuus. Kun puhutaan sähkön säästämisestä, niin käytännössä teollisuuden pitäisi tehdä merkittäviä säästöjä sähkönkulutuksessaan jotta säästöllä olisi jotain merkitystä. Toisaalta tässä asiassa kapitalisti on ystävämme: mikään tehdas ei varmasti halua kuluttaa enempää sähköä kuin on pakko, sillä jokainen watti maksaa rahaa.

Ydinvoimaloiden työllistävää vaikutusta on hehkutettu. Olkiluodon iisakinkirkosta olemme huomanneet, että työllistävä vaikutus on jossain muualla kuin Suomessa. Rakennusmiehiä virtaa kiinasta asti rakentamaan meille kaikkein turvallisinta laitosta ikinä. Rakennusvaiheessa voimalat mittaluokastaan huolimatta työllistävät vain vähän suomalaisia. Kun laitokset ovat valmiita ja tuottavat energiaa, niin väitetään että tämä olisi avain metsäteollisuuden säilymiseen Suomessa. Erityisesti olkiluotoa hallinnoivan teollisuuden voiman omistuspohjassa on kaikki metsäyhtiöt ja kemira. Ydinvoimaloiden pohjalla on ns. Mankala-sopimus, joka mahdollistaa ydinvoimalayhtiön osakkaiden ostaa ydinsähköä osuutensa verran omakustannehintaan, eli merkittävästi alle markkinahinnan. Tämän halvan energian väitetään olevan se kivijalka, mihin teollisuuden ja työpaikkojen säilyminen on ankkuroitu.

Itse en näe että metsäteollisuuden omistusosuudet ydinvoimaloista takaavat meille ainoatakaan työpaikkaa. Päinvastoin. Jos metsäyhtiö katsoo että tehdas X ei kannata tarpeeksi, niin uusien ydinvoimaloiden valmistuttua sellainen kannattaa lakkauttaa, koska sitten tuon tehtaan kuluttama sähköosuus vapautuu yhtiölle myytäväksi sähköpörssiin. Ja kuulkaa sähkö se on bisnestä tulevaisuudessa, siitä saa hyvät katteet. Jos joku lukijoista ikinä kuvitteli että oma sähkölasku pienenisi ydinvoimaloiden myötä, niin voin vakuuttaa että niin ei tule koskaan tapahtumaan. Ydinvoimaloissa osakkaina olevat sähköyhtiöt myyvät sähköään edelleen markkinahintaan, mutta mankalasopimuksen myötä saavat ydinvoimalasähköstään paremman katteen. Kyllä se pieni talonlämmittäjä Mikko Kokko edelleen maksaa kaiken aikaa isompia sähkölaskuja, riippumatta tapaa tai hintaa jolla se sähkö on tuotettu.

Lopuksi voisin todeta sen, että Fennovoiman reaktorin tuottamasta sähköstä 34% menee saksalaiselle energiayhtiölle, eli katteet ja rahat menevät Saksaan. Julkisesti voisin myös kummastella sitä, miksi Kesko ja S-ketju – siis ne kauppaketjut haluavat omistaa ydinvoimalan tuottamasta sähköstä n. 2% kumpikin? …tai siis rahahan siellä haisee, kaupankin kannattaa omistaa ydinvoimalaa, koska sähkö on bisnestä!

Ps. Rannalle jäänyt Fortum (valtio-omisteinen, muistatteko) investoi voimakkaasti sähköntuotantoon Venäjällä. Tarkoitus olisi tuoda sähköä Suomeen, ihan bisneksenä. Kumma investointi, jos näiden ydinvoimaloiden piti pysäyttää tuontisähkö…

Loppukaneetti: paskanlatvat nämä ydinvoimalat vähentävät mitään fossiilista kulutusta. Energia ja sähkö on bisnestä ja energiaa nyt vaan tarvitaan kaiken aikaa enemmän ja energian hinta tulee kaiken aikaa nousemaan. Ydinvoimala on kiva tapa tuottaa energiaa, kun se tuottaa sitä tasaisesti ja paljon. Tietää omistajilleen kivoja rahavirtoja.

Elena muuten kävi Tsernobylissä. Kivoja kuvia aavekaupungista.

Kokoomus aloitti eduskuntavaalikamppanjan ryhtymällä vihreäksi puolueeksi. Aikaisemmin vastakkainasettelun taakseen jättänyt, työväenpuolueeksi julistautunut entinen Karin ”kypäräpäinen pappi” on konkreettisella tavalla todistanut, että vaalirahaa tarvitaan edelleen, jotta arvostetulle ja kalliille mainostoimistolle voidaan maksaa siitä, että ne markkinoivat mustan valkoisena ja valkoisen mustana.

Kaikki kunnia tosin kokoomukselle vaalirahasotkujen tiimoilta, kun omat rahavirrat on hoidettu osakeyhtiöiden kautta sopivasti julkiselta silmältä piilossa, eikä mihinkään kehittyvien maakuntien suomen amatöörien puuhasteluihin ole tarvinnut sortua.

Sitä odotellessa, kun kokoomus julistaa olevansa Vihreä maaseudun työväen perussuomalainen kristillisdemokraattinen puolue. Ihmeellistä mitä mainostoimistossa saadaan aikaan.

Maahan puuhataan kilvan uusia ydinvoimaloita tulevien vuosien energiaratkaisujen pohjaksi. Jostain syystä juuri ydinvoima herättää eniten intohimoja, vaikka sen osuus suomalaisesta energiankulutuksesta on ”vain” 17%. Yksi syy tähän intohimoon on edelleen vuoden 1986 tapahtumat, mutta varmasti myös asian ympärillä pyörivät merkittävät lobbausryhmät kumpaankin suuntaan, niin että ydinenergia on milloin riskitön ja puhdas, milloin paholaisen instrumentti.

Teollisuuden intohimon halpaan ydinsähköön ymmärtää, sillä lähihistoriasta on opittu että energian hinta jatkaa kasvuaan maailman tappiin asti, ja sähkömarkkinat on paikka mistä rahalle saa parhaan tuoton. Tämän ovat tiedostaneet varmasti myös energiayhtiöihin sijoittaneet poliitikot, kuten Eero Heinäluoma (sd.)

Jotenkin tämä teollisuuden ja poliitikkojen hanhenmarssi ydinvoiman ihanuuden suhteen haisee nenääni jo kaukaa, sillä en voi välttyä ajatukselta että kyseessä on vain maan tapa, jossa yhdessä sovitaan mikä on maalle, tai siis tuoton kannalta paras sijoitus.

Pelkään että on luotu illuusio siitä, että suomalaiset työpaikat tarvitsevat turvallista ja saasteetonta ydinsähköä säilyäkseen, vaikka kyseessä on lienee tarkoitus saada voittoja päästökaupan sekä sähkön  jatkuvan hinnannousun takia suomalaisilta kuluttajilta. Tosin turvallisuus on vähän suhteellinen käsite, sillä ranskalaisten ja itä-eurooppalaisten rakentajamestareiden kädenjälki Olkiluodossa ei hirveän paljon lämmitä. Uraanin louhinta taas on oma juttunsa, mutta eihän meidän tarvitse siitä vastuuta kantaa, sillä se aine tulee kaukomailta?

-Mikko

Helsingin vihreiden Emma Kari teki aikanaan aloitteen pakollisesta kasvisruokapäivästä Helsingin kaupungin kouluihin ja oppilaitoksiin. Nyt tuo aloite eteni kaupunginhallituksesta eteenpäin äänin 13-1. Näyttää vahvasti siltä että pakollinen kasvisruokapäivä on pääkaupungin kouluihin tulossa. Alkuperäisen aloitteen teksti on tälläinen:

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Kasvisruoan lisäämisellä joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää Helsingin kasvihuonekaasupäästöjä ja ekologista jalanjälkeä.

Helsingin on sitouduttava ilmastonmuutoksen torjuntaan myös ruokahankinnoissaan. Me allekirjoittaneet esitämme, että opetusvirasto ottaa käyttöön viikottaisen kasvisruokapäivän, jolloin peruskouluissa ja toisenasteen oppilaitoksissa tarjotaan ainoastaan kasvisruokaa.

Helsinki 9.9.2009
Emma Kari (vihr.)

Joskus aikaisemmassa vaiheessa elämääni olisin tuominnut tälläisen aloitteen korkealentoiseksi haihahteluksi ja tuputtamiseksi, sillä tapasin leimata vihreiden poliittiset ehdotukset ja ajatukset länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan suojissa kasvaneiden kultalusikkaidealistien elitismiksi. Mielestäni ajatus pakollisesta kasvisruokapäivästä on mielenkiintoinen, vaikkakin ihmettelen kyllä Emman tekstin korkealentoisuutta. Eikö tosiaan kasvisruokapäivälle voisi löytää arkipäiväisempiä, enempi ihmisiä lähellä olevia perusteita kuin hiilijalanjälki ja ilmastonmuutos?

Mielestäni energiajuomien, karkkien, limppareiden ja hampurilaisten kyllästämälle nuorisolle tekisi oikein hyvää yksi pakollinen kasvisruokapäivä viikossa ilman lihavaihtoehtoja. Tietenkin suora seuraus olisi se, että ruokaa ei alkuun juuri otettaisi tai se jäisi lautaselle, sillä kasvisruoka näyttää helposti ”hassulle” ja erilaiselle, koska vauvasta vaariin meihin on ammennettu aimo annos ennakkoluuloisuutta ja muutosvastarintaa. Nuoret tottuisivat kasvisruokaan ajastaan ja sitä kautta yhteiskunta osallistuisi nuorten kansalaistensa makutottumuksien laajentamiseen terveellisempään suuntaan. Toisaalta itse lapsena söin koulussa suurella ruokahalulla kesä- tai pinaattikeittoa, vaikka se ei kulkenutkaan ”pakollisen kasvisruokapäivän” tittelin alla. Iät ajathan meillä siis on ollut kasvisruokaa, mutta tämmöisten päätösten myötä se saisi virallisen sijan suomalaisen nuoren kouluruokailussa.

Suomalaiset sairastavat paljon elintasosairauksia, jotka voidaan osin hyvin tarkoin jäljittää ruokailutottumuksiin. Itse olen vakaasti sekaruokainen, mutta arvostan hyvää kasvisruokaa sen terveellisyyden ja moniulotteisen makumaailman takia. En tohdi edes kuvitella, minkälaisia elintasosairauksia mikroruoka, energiajuoma- ja karkkisukupolvemme sairastaa kun ehtivät kypsään ikään. Ehkä joitain sukupolvia on osaltaan menetetty, mutta kyllä kaikin puolin kannatan yhteiskunnan toimia ohjaamaan osaltaan lapsiemme makutottumuksia. Kasvisruokapäivä ilman vaihtoehtoja on yksi pieni, mutta edullinen ja terveellinen keino.

Suomalaiseen mielenlaatuun pakko ei kuitenkaan oikein sovi, sillä vaikka muuten nöyrä ja auktoriteettiuskovainen kansa helposti nieleekin mitä johtajat sille syöttävät, niin pakko aiheuttaa ruohonjuuritalossa helposti protestin ja vastareaktion. Avainasemassa ovat kodit ja kasvattajat ja Emma Karin erittäin cityvihreistä lähtökohdista sorvattu, arjen yläpuolella oleva esitys ei tuollaisenaan kosketa kansan syviä rivejä. Itse toivon ympäri maan kaikkiin valtuustoihin vastaavankaltaisia aloitteita, mutta ehkä hiukan enemmän arkipäivään ja paikallisiin oloihin sorvatuin sanoin, vaikka kuinka tärkeänä hiilijalanjäljen ja ekologisen elämän näkee. Kasvisruoka ei ole ekologisesti tiedostavan ihmisen yksinoikeus, vaan kyllä työtön etelä-karjalainen metallimieskin saa syödä salaattia ja parsakeittoa hyvällä omallatunnolla omista lähtökohdistaan, tarvitsematta pelätä hyvän pihvin ja makkaran olemassaolon puolesta.

Minulla on tuttuina useampia virkamiehiä ja vielä useamman kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Edellisestä kirjoituksestani olisi voinut saada käsityksen että virkamiehet olisivat jotenkin kategorisesti turhia tai merkityksettömiä. Pois se minusta että sitä olisin tarkoittanut. Enemmänkin kirjoitus oli tarkoitettu sekalaiseksi kritiikiksi julkisten organisaatioiden toimintamalleja sekä edellytyksiä kohtaan, kritiikiksi koulutuspolitiikkaamme kohtaa ja erityisesti kritiikiksi tittelinpalvontaa kohtaan.

Tämän päivän ärtymystä herättävä uutinen oli se, kun kävi ilmi että kolmen kaupungin johtajat saavat enemmän palkkaa kuukaudessa kuin pääministeri. Ihmetellä pitää miksi nämä kaupunginjohtajat ovat niin hyviä ja korvaamattomia, että heille pitää maksaa jopa 13 000€ /kk.

Pääministerin palkan toki maksaa valtio, kun taas näiden kuntamogulien tilipussi kustannetaan kunnallisverosta. Paljon puhutaan tuloeroista, mutta ihan ilman sarvia ja hampaita väitän, että nuo virkamiehet eivät ole palkkaansa ansainneet. Kaupunginjohtajan tehtävä on toki sikäli vaativa, että hänen pitää toiminnassaan säilyttää valtuuston enemmistön luottamus, eli käytännössä kunnanhallituksen enemmistön luottamus. Mutta onhan se silkka vitsi että nämä virkamiesjohtajat olisivat ikinä siinä asemassa, että heille pitäisi maksaa pääministeriäkin enemmän.

Meillä on maakunnassa yksi tämmöinen herrahissin ponnahduslauta. On aina hauska lukea Suomenniemen kunnanjohtajiksi hakevat ja päässeet. Siellä on pienellä hiekkalaatikolla hyvä harjoitella, kunnes on valmis hakemaan astetta isomman kunnan johtoon.  Aina hakijoita riittää Suomenniemelle ja muihin pieniin kuntiin ja aika usean korkean virkamiehen ansioluettelosta löytyy jokin pienen kunnan kunnanjohtajuus.

Viikonloppuna puoluekokoustettiin muutamalla paikkakunnalla ja varmasti poliittisesti mielenkiintoisin kokous oli Jyväskylässä, kun vihreä liitto ”äänesti” itselleen uuden puheenjohtajan. Vihreiden demokraattinen idea siitä, että kaikki puolueen jäsenet olisivat voineet puheenjohtajan äänestykseen osallistua, lässähti aika täydellisesti siihen, että äänestystä varsinaisesta puheenjohtajasta ei tullut.

Anni Sinnemäki valittiin ja itse olen tyytyväinen siitä, että vihreät saivat vihdoin näköisensä puheenjohtajan. Vihreä liitto on hyvin voimakkaasti ollut kaupunkilaisten naisten puolue, joten Osmo Soininvaara ja Tarja Cronberg eivät missään tapauksessa ole olleet tyypillisen vihreän näköisiä tai oloisia, ja he ovatkin saaneet puolueen äänestäjiksi varmasti houkuteltua sellaisiakin, jotka muuten eivät vihreitä äänestäisi. Saako Anni nämä äänestäjät puolueessa pidettyä ja houkuteltua uusiakin?

Lähes stereotyyppisen vihreän näköinen puheenjohtaja varmasti vie vihreitä pois yleispuolueen tontilta, enemmän omille juurilleen. En osaa sanoa missä vihreiden juuret heidän omasta mielestään ovat, mutta kyllä siellä aika tärkeinä asioina ovat kulutuksen vähentäminen, elintasosta tinkiminen ja globaali oikeudenmukaisuus jopa itse omalla esimerkillä uhrautuen, sekä Suomen rooli tiennäyttäjänä ja lipunkantajana. On erityisen haastavaa Annille ”myydä” vihreää aatetta ja politiikkaa tämän suuren laman aikana. Työttömän, eläkeläisen tai kannattavuusrajalla ponnistelevan yrityselämän on varmasti kovin vaikeaa ymmärtää, miksi rajallisia resursseja pitää käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan ja maahanmuuton lisäämiseen oman maan ongelmien sijaan. Toisaalta opiskelijat ja kaupunkilaisnaiset ovat vihreiden ydinäänestäjiä, joten työttömiä ja eläkeläisiä vihreät tuskin edes äänestäjikseen tavoittelevat.

Perussuomalaiset huudattivat oman messiaansa jatkokaudelle, joten ketään ei yllättänyt Timo Soinin jatkopesti, sillä on vaikeaa kuvitella persuja ilman Soinia. Politiikaa seuraavan ihmisen kannalta mielenkiintoisin parivaljakko ovatkin vihreät ja persut, sillä kyseessä ovat idealismiltaan ja arvoiltaan hyvin poikkeavat puolueet. Siinä missä vihreät uskovat ilmastonmuutoksen olevan suomalaistenkin suurin uhka ja kulutuksesta tinkimisen lähes välttämätöntä, niin persut puhuttelevat ihmisiä hyvin arjen hyvinvoinnin tasolla ja kyseenalaistavat tulevaisuuden mahdollisten uhkien merkityksen, jos tämän päivän ongelmia ei ole ratkaistu. Hauskinta tässä on se, että nämä kaksi puoluetta eivät kilpaile ollenkaan samoista äänestäjistä, joten toistensa nokkiminen on poliittisesti erittäin turhaa.

Itse en perusta niin vihreistä kuin perussuomalaistakaan. Mielestäni vihreät ovat liialti idealisteja, joille arjen ongelmat sekä pragmaattisuus on liian vähällä painolla. Persut taas ovat niin kirjavaa joukkoa kaikkine perus-Pena Oinosineen ja Jussi Halla-Ahoineen, ettei siitä kovin hyvää otetta saa, sekä joskus Soinin tapa yksinkertaistaa monimutkaisia asioita on mielestäni halpaa populismia.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä puoluekartalla tapahtuu. Itselläni on ystävinä niin perussuomalainen mies (Jani), kuin vihreä nainenkin (Hanna-Kaisa), joten en epäile ettenkö saa palautetta näistäkin kriittisistä sanoista 😀

-Mikko

Eilinen MOT-ohjelma valaisi meille tavallisille ihmisille sitä kuinka suurten puolueiden rahoitusta on järjestetty. Paitsi että valtio maksaa puolueille koon mukaan mielestäni järjettömiä summia rahaa, niin erityisesti kokoomus ja keskusta ovat järjestelleet tulovirtoja yrityksien ja säätiöiden kautta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta valaisevin ja ennakkoon kohutuin osio oli erityisesti sosiaalidemokraattisen puolueen rahavirrat. Olin jo aikanaan ”kehittyvien maakuntien suomi” – kohun aikana ihmetellyt demareiden sordiinoa kohun aikaan, mutta ainoa looginen selityshän tuolle oli se, että demareilta löytyisi omat luurankonsa kaapista.

Mielenkiintoisin osa oli demareiden ilmeisen tarkkaan varjellun salaisuuden paljastaminen, eli suoran rahallisen tuen saaminen ammattiyhdistysliikkeiltä.

Sosialidemokraattisen puolueen hallintopäällikkö hämmentyy kuullessaan puhelimessa, että tarkkoja tilinpäätöstietoja on päätynyt julkisuuteen. Kyse on kuulemma ay-liikkeen sosialidemokraattiryhmiltä tulleesta rahasta, jonka kanavointi emopuolueelle on pitkäaikainen perinne.

Vuositasolla tämä on 400 000 euroa joka on mittava summa rahaa, sillä tuolla summalla voisi työllistää 10 hyväpalkkaista työntekijää. Erityisen mittavaksi tuon summan tekee se, että se on moninkertaisesti isompi summa kuin mitä demarit saavat puolueen jäsenmaksuina!

Moraalisesti kyseenalaiseksi tuon rahavirran muuttaa se, että tulee pelkästään ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksuista. Kuulumalla siis työpaikkasi ammattiliittoon, voit ihan hyvin olla tietämättäsi maksamassa suoraa tukea sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Olen aina pitänyt arveluttavana ay-liikkeen ja demareiden epäpyhää liittoa, mutta ajatus siitä että maksamiani jäsenmaksuja kanavoidaan suoraan puolueen tilille on puistattava. Pitää muistaa sekin että valtio tukee ammattiyhdistysliikkeisiin kuulumista, sillä ay-maksut ovat verovähennyskelpoisia maksuja ja monessa paikassa liiton jäsenyys onkin moraalinen velvollisuus työyhteisössä. Onneksi pääsääntöisesti ollaan päästy ohi ajoista, jolloin työpaikalle ei ollut tulemista jos liittoon ei kuulunut.

Näen siis kategorisen eron yrityksen puolueelle antaman tuen, sekä ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksusta kysymättä irrotetun tuen välillä tässä yhteiskunnassa ja tämä demareiden ”pitkä perinne” on moraalisesti erittäin arveluttavaa.

Oikeastaan on aika surullista että maahan on muodostunut kolmen suuren myötävaikutuksesta järjestelmä, jolla nuo kolme suurta pystyvät ylläpitämään rahoitusvirtojaan ja sitä kautta valta-asemaansa. Tokihan voidaan hurskastella että äänestäjä on kuningas ja lopulta valitsee kuka valtaa pitää, mutta oikeassa maailmassa markkinoinnilla ja mielikuvilla äänestäjään vaikutetaan ja se vaatii rahaa. Ja vaikka Suomi mukamas on maailman vähiten korruptoituneita maita, niin olen tuolle väitteelle aina naureskellut, sillä uskon että korruptiomme on vain piilossa hyvävelitoveriverkostoissa. Tosin täytyy sanoa ettei pienemmät puolueetkaan ihan kuivin jaloin selviä, sillä erityisesti RKP on kuuluisa kaikista kummallisista taustayhteisöistään…

Suomessa puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä on useisiin länsimaihin vertailuna harvinaisen vähän. Paine avoimuuden lisäämiseksi on kova: Euroopan neuvoston korruption vastainen ryhmä Greco edellyttää Suomelta mittavia muutoksia nykyjärjestelmään. Syksyyn mennessä puolueiden on määrä sopia, mihin asti avoimuus ulotetaan. Tehtävä on vaikea. Isoilla puolueilla ei ole tähän asti ollut halua ulottaa valvontaa puolueiden ja niiden lähiyhteisöjen varainhankintaan.

Eläkejärjestelmässä piilevä ikäluokkien välinen konflikti on saanut pienen sisäisen nostradamukseni heräämään ja ennustamaan synkkiä aikoja. Olen kirjoittanut aiheesta useasti ennenkin ja aion vastakin kirjoittaa, kunhan ongelman todellinen luonne alkaa ihmisille paljastumaan. Ihan ensimmäiseksi ei tulisi mieleen että tämä iltasanomien uutinen sisältää aika rajuja totuuksia sellaiselle, joka niitä haluaa nähdä. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm sanoo että maa tarvitsee vuosittain 10 000 maahanmuuttajaa. Koko jutun idea hukkuu helposti mamukeskustelun ympärillä käyvään kohinaan, eikä tuon pienen lausunnon todellinen olemus paljastunut minullekaan kuin vasta toisella lukemisella ja pienellä miettimisellä.

Suomi tarvitsee huomattavan määrän lisää maahanmuuttajia joka vuosi, mikäli nykyiset eläke-edut halutaan säilyttää, kirjoittaa Aamulehti.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Pasi Holmin mukaan ulkomaalaisia tarvitaan vuosittain noin 10 000.

Tämän lisäksi töihin on saatava kaikki kynnelle kykenevät nyt työelämän ulkopuolella olevat. Työvaade koskee niin työttömiä kuin työhön jollakin lailla kykyneviä vammaisiakin.

Laskelman taustalla on se, että samalla, kun suomalaiset ikäluokat pienenevät, pidentyy ihmisten elinikä. Yhä pienemmän joukon pitäisi elättää yhä isompi vapaalla olevien joukko.

Suomessa käytiin maaliskuussa värikäs eläkekiista, kun Matti Vanhasen hallitus aikoi ajaa läpi esityksen, jossa yleinen eläkeikä olisi nostettu 65 vuoteen.

Kiista päätyi siihen, että työeläkkeiden tulevia maksuperusteita pohtimaan asetettiin uusi työryhmä.

Olen kirjoittanut eläkejärjestelmämme käsittelemättömistä ongelmista ennenkin, mutta tiivistetysti asia meni niin että vallassa olleet ikäluokat edellisen 30 vuoden aikana eivät ole lainkaan mitoittaneet työeläkemaksuja vastaamaan omien ikäluokkiensa kasvaneeseen eliniänodotukseen ja määrään, vaan ongelmaa ei ole haluttu nähdä tai sen hoitaminen on reilusti jätetty tuleville sukupolville. Tottakai ongelma on sinänsä nähty, mutta valitettavasti demokraattisissa järjestelmissä äänestäjät eivät palkitse tämän päivän taloudellisia kiristyksiä, jos niiden hyöty korjataan tulevilla vaalikausilla. Eli järjestelmä jo luontevasti palkitsee lyhytnäköistä politiikkaa joka tähtää välittömään vallassa pysymiseen, sillä ihmiset eivät myöskään jaksa katsella samoja mattivanhasia ja paavolipposia liian pitkään vaikka nämä tekisivät pelkästään hyviä päätöksiä tulevaisuuden varalta.

Me tavalliset ihmiset olemme aika kuutamolla siitä kuinka eläkejärjestelmä toimii, sillä asian paljastava kirja on 10cm paksu ja täynnä käsittämättömän luotaan työntävää tekstiä, mutta perusperiaatteena valtaosa tämän päivän maksetuista eläkkeistä kerätään työeläkemaksuina yrityksiltä ja työssäkäyviltä. Osa maksuista rahastoidaan ja rahastojen tuotoista otetaan myös rahaa eläkkeisiin. Eli kyseessä on tulonsiirto työssäkäyviltä eläkeläisille. Eläkeikä taas juontaa juurensa ajalta jolloin se vastasi keskimääräistä elinikää ja sittemmin eläkeikä ei ole muuttunut, mutta elinikä on kasvanut 20 vuodella. Jos asian kaunistelematta sanoo, niin yksikään tämän päivän 80 vuotias ei ole maksanut eläkejärjestelmään lähellekään niin paljon, kuin on sieltä jo saanut. Ongelma tulee vain korostumaan, sillä yksikään suuren ikäluokan edustaja ei myöskään ole ehtinyt maksamaan järjestelmään lähellekään sitä summaa (edes rahastojen tuotot huomioonottaen), mitä tulee saamaan järjestelmältä jos elää kahdeksankymppiseksi tai yli. Siis nämä epäkohdat on kyllä tiedostettu, mutta asia on herkkä ja siihen liittyy joko eläkeiän nostoa, työeläkemaksun kasvattamista tai eläke-etujen huonontamista tai mitä todennäköisemmin kaikkea kolmea. Mikään poliittinen puolue ei tee noita ratkaisuja ennenkuin on absoluuttisen pakko.

Olen havainnut asian tiimoilta erilaista herättelyä, mutta kuten Matti Vanhasen ulostulo osoitti, niin tämä on äärimmäisen tulenarka asia. Pellervon Pasi Holm sanoi tuossa ylläolevassa lainauksessa käsittääkseni suoraan että:

– Suurten ikäluokkien päästyä eläkkeelle, alkaa kehitys jossa edes kaikki suomalaiset eivät töissä käydessään pysty maksamaan nykyisillä eläkemaksuilla kasvavien eläkeläisten eläkkeitä, kun elinikäkin jatkaa nousuaan.
– Tarvitaan nykyisiä eläke-etuja varten siis jokainen työhön kykenevä suomalainen vammaiset mukaanlukien töihin ja lisäksi 10 000 työssäkäyvää maahanmuuttajaa vuodessa lisää.

Tähän asti olen aistinut että tässä maassa on eletty eräänlaisessa illuusiossa siitä, että suurten ikäluokkien siirryttyä eläkkeelle kaikille riittää töitä ja vieläpä niin paljon, että maahanmuuttajia tarvitaa massoittain tekemään töitä suomalaisen yhteiskunnan eteen. Tuo Holmin laskelma oli käsittämättömän dramaattinen numereenisuudessaan, sillä siinä ei otettu mitään kantaa siihen onko suomalaisessa yhteiskunnassa edes teoriassa mahdollista päästä täystyöllisyyteen? Jos edes kaikki työtä haluavat saisivat töitä, niin kyseessä olisi suuri voitto tässä yhteiskunnassa.

En kiistä sitä etteikö suomelle tekisi hyvää täystyöllisyys ja sen lisäksi 10 000 työtätekevää maahanmuuttajaa vuosittain. Valitettavasti ajatus epärealistisuudessaan on lähes eeppisissä mittasuhteissa. Paitsi ettei meillä ole työpaikkoja, niin 10 000 vuosittaisen maahanmuuttajan kouluttaminen suomenkieleen ja ammattitaitoon (jos ei heittäydytä niin lennokkaiksi että kuvitellaan että tähän maahan muuttaa vain sellaisia koulutettuja maahanmuuttajia joista on pula) vaatii melkoisen armeijan opettajia, niin suomenkielessä kuin ammattiaineissakin.

Holmin laskelma oli lyhykäisyydessään yksi pieni herättely. Ei sen ole tarkoituskaan olla realistinen. Minun ei tarvitse edes alkaa nostradamukseksi sanoakseni, että Suomi ei tule saavuttamaan täystyöllisyyttä milloinkaan, eikä tänne tulla millään keinoilla saamaan 10 000 työeläkemaksuja maksavaa maahanmuuttajaa vuosittain. Koska näin ei tule tapahtumaan, ensivaiheessa eläkeratkaisuun haetaan ratkaisua työssäkäyvien työeläkemaksuja nostamalla ja jonkinlaisella pienellä eläkeiän nostolla. Se ei tietenkään ole nuorempia ikäluokkia tai työssäkäyviä kohtaan reilua, mutta kuten eilen kirjoitin, reiluus ja oikeudenmukaisuus on määrittelykysymyksiä eivätkä universaaleja luonnonlakeja.

Tulevaisuudessa myös eläkeläiset kasvavassa määrin päättävät yhteiskunnan menosta, sillä he ovat tottuneet äänestämään ja heitä tulee olemaan paljon. Tuskin äänestävät sellaisia ehdokkaita jotka leikkaavat heidän etujaan… Mutta minä en halua syyllistää eläkeläisiä itseään, sillä kaikki me olemme ihmisiä, niin nuoret ja vanhatkin, mutta valitettavasti ihmisinä olemme aika tarkkoja omista eduistamme. Iästä riippumatta. On täysin mahdollista että joskus tulevaisuudessa me nuoremmat ikäluokat vain ihan kylmästi käymme eläkeläisten kukkarolla ja yksipuolisesti alennamme heidän eläkkeitään. Kaikki ihmisen toiminta päätyy lopulta tasapainoon, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kategoriat