Nyt H1N1 on totta…

Sikainfluenssa on palannut uutisiin vappua edeltäneen alun joukkohysterian jälkeen, joka maailmalla poiki keväällä jopa täysin syyttömien sikojen joukkolahtauksia Egyptissä sekä muuallakin. Possujen surulisena yksittäistapauksena oli tietysti Kabulin eläintarhan ainoa sika Afganistanissa, joka joutui syyttömänä yksin karanteeniin telkien taakse. Tarina kertoo että possua on kuulemma lepytelty kauniilla vaaleanpunaisella tyttöystävällä ja se on vapautettu karanteenista. Vaikka syyttömät possut joutuivatkin tappolistalle ja turhaan telkien taakse, niin nyt ihmiset oikeasti sairastuvat tautiin muuallakin kuin uudella mantereella.

Olenko aivan mustasydäminen, kun ihmettelen että kaikkeen rummutukseen ja paukutukseen nähden tauti vaatinut käsittämättömän vähän uhreja, jokaisen kuoleman ollessa liikaa tottakai? Eikö tämän pitänyt kuitenkin olla tauti joka laittaa euroopan uuteen uskoon, vai vieläkö meidän pitää odottaa todellista iskua? Suomessa on kirjattu kaksi kuolemantapausta, joiden edesauttajana sikainfluenssavirus on ollut. Toinen näistä erittäin surullisista tapauksista oli 8 vuotias perusterve tyttö.

En halua kuitenkaan väheksyä tätä tautia. Olen vain kovin ristiriitaisissa tunnelmissa edelleen, sillä media on luonut tästä taudista niin ihmeellisen kuvan kaikkine ristiriitaisuuksineen, että olen alkanut miettimään että ketä tämmöinen palvelee tai kuka siitä hyötyy? …joskin minun on helppo vastata omaan retoriseen kysymykseeni: media myy uhkakuvilla ja pelolla sekä toimii tiedotuksen sijaan tai ohella myös näiden uhkien rakentajana ja edesauttajana. Ihmiset jonottavat rokotetta ja käyvät jopa väkivaltaisiksi, ihmiset tukkivat puhelimet terveyskeskuksissa ja toiminnallaan aiheuttavat turhaa painetta terveydenhuoltojärjestelmään vaikeuttaen hiljaisten ja heikkojen, sekä todella sairaiden äänen saamista kuuluviin. Toki ymmärrän että ihminen on pienen sivistyneen kuoren alla primitiivinen ja pelko on valtaisa moottori toiminnalle. Kyllähän Estoniakin näytti, että todellisessa pelossa ja ahdingossa oma napa on monelle tärkein ja heikot ja hiljaiset poljetaan jalkoihin.

Tietenkin on hyvä että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään. Suhtautuisivatpa ihmiset samalla pelolla ja vakavuudella oikeasti tappaviin asioihin, kuten vaikkapa viinaan tai tupakkaan tai epäterveellisiin elintapoihin. Sikainfluenssa sentään tappaa aika nopeasti jos on tappaakseen, mutta elintasosairaudet tappavat hitaasti ja tuskallisesti sekä sata ja tuhatkertaisen määrän ihmisiä vuosittain jo pelkästään Suomessa. Tietenkin on turhaa vertailla asioita tällä tavoin, mutta suosikkiaiheeni aina on yrittää asettaa asioita mittasuhteisiin ja yrittää katsella niitä etäänpää.

Media saa minut hetkittäin huolestuneeksi ja oikeastaan se on ärsyttävää. Miksi minun pitäisi kantaa tälläisestä taudista huolta, jonka torjuminen tai välttäminen on äärimmäisen vähän omissa käsissäni? Pitääkö minun ennakolta alkaa pelkäämään ja miettimään, että mahdollisesti kuolisin tämmöiseen tautiin. Minulla on oma 6-vuotias poika joka saa rokotteen viikon päästä jos saa, lisäksi perheeseeni kuuluu 7-vuotias tyttö joka niinikään odottaa rokotustaan. Kaiken kruunaa perheeseen kuuluva 16-vuotias poika, joka kapinoi rokotteen ottoa vastaan kun netti on kertonut ihmisten kuolleen pelkkään rokotukseen.

Me kaikki otamme rokotuksen sillä aikataululla kun saamme ja sairastamme taudin sitä ennen jos sairastamme, emmekä muuta voi. Elämä on liian lyhyt ja arvokas jotta meidän olisi syytä rasittaa itseämme tai lapsiamme huolella siitä, että iso pelottava tauti voi pian tappaa kenet vaan. En kuitenkaan naureskele enkä ilkamoi, sillä jokainen kuolemantapaus on liikaa, vaikka tilastoissa ne näkyvät vain numeroina joita voi vertailla toisiin numeroihin. Toisaalta minua kovasti myös kiinnostaa tämän pandemian seuraukset noin oppimisen kannalta, sillä tämä ei ole näistä ensimmäinen eikä tämä ole viimeinen.

Omasta puolestani toivon kaikille terveyttä. Jos itse saisin valita, sairastaisin mielelläni tämän taudin lievänä kuin olisin sairastamatta ollenkaan.

Joulunodotuksen aika on ovella…

Kellojen siirtämisen myötä oma mieleni ja kehoni on siirtynyt väsymyksen aikaan, joka kumpuaa märästä pimeydestä ja talven odotuksesta. Kaupoissa odotetaan vesi kielellä joulumyynnin todellista käynnistymistä ja monessa kaupassa on ryhdytty virittelemään tiloja joulusälälle, jotta ihmiset voisivat taas kuluttamalla ilahduttaa itseään ja läheisiään. Itse katson todellisen joulun alkavan siitä, kun isot suklaalavat asetetaan kauppojen käytäville muistuttamaan ihmiselle suklaan ja joulun perinteisestä suhteesta. Myös monelle kiireiselle sielulle konvehtirasia tarjoaa helpon tien hänen miettiessään läheisilleen joululahjoja.

Tosiaan, marraskuu tuontihalloweenin jälkeen on ovella ja se todella on joulua edeltävä kuukausi, eli hyvinkin perustellusti voidaan julistaa joulun olevan lähellä. Kauppa alkaa myymään ihmisille ajatusta siitä, että lahjat voisi ostaa ennakolta jo marraskuussa. Samalla kaupan piirissä tiedetään ihmisluonto… me kulutamme joulukuussa ihan luonnostaan, sillä monelle ihmisille on tärkeää päästä muiden ihmisten joukkoon jouluisiin kauppoihin tekemään heräteostoksia.

En kuitenkaan pidä itseäni niin ylpeänä ja kulmikkaana ihmisenä että suin päin ryhtyisin soimimaan joulua ja siihen liittyviä lieveilmiöitä sinänsä. Joulumyynti tuo monelle ihmiselle työtä ja hyvinvointia ja ihmiset yleensä tuntuvat tyytyväisemmiltä jouluvalaistuksien häikäisemissä kaupoissa pimeän ja märän lokakuun jälkeen. Jouluun liittyvää kulutustakin on kyseenalaista arvostella, kun olemme rakentaneen järjestelmän jossa vain rahan käyttö pohjimmiltaan tuo lapsille koulutuksen, vanhuksille hoidon ja hyvinvoinnin noin ylipäänsä.

Mutta tosiaan, pian me ihmiset siirrymme henkisesti joulunodotuksen aikaan ja shoppailu saa ihan uusia muotoja ihmisissä. Olen miettinyt että meillä ihmisillä on aikamoinen tarve ja halu aina odottaa jotain jotta arjen rasitukset olisivat kevyempiä kantaa. Ehkä meitä myös keventää henkisesti se hetki, kun annamme itsemme ryhtyä asennoitumaan jouluun ja sen odotukseen. Onneksi kaupat tekevät kaikkensa jotta tuo hetki tulisi pian.

Taukoa pukkaa…

Olen huomannut melkoisen hankalaksi bloggaamisen, kun ei ole järkevää pääsyä nettiin. Järkevällä tarkoitan tietenkin sitä, että pystyy kahvikupin kera eksymään netin ihmemaahan kiireettä. Mutta suinkaan en pienistä kirjoitustauoista ryhdy luovuttamaan itse bloggaamista, vaan ilkeänä ihmisenä aion kiusata satunnaisia lukijoita vastakin. Joskin kirjoittaminen ylipäätäänkin edellyttää sellaista mielentilaa, että jaksaa ottaa kantaa asioihin ja näkee vaivaa mielipiteidensä järjestämiseen.

Syy miksi olen joutunut kiemurtelemaan tietoyhteiskunnan ulkopuolella viimeajat, on muutto. Laskin että vuodesta 2005 alkaen olen muuttanut joka ainoa vuosi. Eli olkoon tämä juuri suoritettu muutto sitten vuoden 2009 kiintiömuutto kohdaltani. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2000 asun Joutsenon (nyk. Lappeenranta) ulkopuolella. Siirryin demarien periferiaan Imatralle. Sopivasti maksamaan veroja kaupunkiin, jonka talouden pitkä demarivalta on tuhonnut.

Sitä kyllä ihmettelen näissä muuttamisissani, että miksi tulee muutettua kerran kalenterivuodessa kun niin kovin inhoan sitä jokaisen järkevän ihmisen tavoin. Mutta ehkäpä jotkin asiat elämässä nyt vaan ovat sattumaa ja elämässä reagoidaan vastaantuleviin asioihin eri tavoin, joskus jopa muuttamalla.

Kaiken kiireen keskellä ehdin sentään käymään Imatran seudun vihreiden järjestämässä seminaarissa (IHMISYYDEN ARVO JA HINTA) Imatran valtuustosalissa lauantaina, joka itselleni hyvin vieraana aiheena oli jo senkin takia mielenkiintoinen. Erityisen kiitollinen olin seminaarin annissa siitä, että siinä hienosti kohtasivat teoria ja käytäntö tämän vaikean aiheen taholta.

Yhtenä hauskana kuriositeettinä on tämän pienen päivityksen lopuksi todettava, että Esko “audimies” Kiesi teeseineen ja eroamisineen on saanut Audi-auton myyntiin pienen pyrähdyksen ylöspäin, vastoin ehkä monien odotuksia. Eikö ole hassua?

-Mikko

Naiset, miehet ja tasa-arvo – osa I…

Audimiehen tapaus kimmoitti minut pohtimaan tasa-arvoa yleisemmin ja periaatteellisella tasolla. Ei niin pahaa jos ei hyvääkin, sillä uskon audimiehen tapauksen herättäneen tämänkaltaisia pohdintoja muissakin suomalaisissa. Niin kuuma ja herkkä oli aihe, että huomasin erään naisihmisen lopettaneen blogini tilauksenkin… väärät mielipiteet voi joskus olla avaramielisimmällekin raskasta luettavaa

Minusta tasa-arvo on yksi länsimaisen demokratian tärkeimmistä kulmakivistä, mutta en todellakaan halua katsoa sitä kapeasti sukupuolikysymyksenä vaan yksilökysymyksenä. Jokaiselle yksilölle pitää taata mahdollisimman pitkälle samanlaiset lähtökohdat rakentaa omaa elämänpolkuaan. En käy pohtimaan tässä mitään sairauden tai vamman takia erityisryhmiksi laskettavia ihmisiä, sillä se on asia erikseen. Kulttuurihistoriallisista syistä naiset ovat olleet alisteisessa asemassa kautta historian, mutta tämän päivän suomessa ei voida ainakaan todeta lainsäädännön syrjivän naisia sukupuolensa perusteella, vaan pikemminkin asia on päin vastoin.

Ei ole kovin suosittua sanoa ääneen ja tuoda esiin sitä, että tässä yhteiskunnassa tunnutaan suuremmin miettimättä sallivan naisten nostaminen lainsäädännöllä erityisasemaan ja hänestä tehdään sitä kautta tasa-arvoisempi kuin miehestä. Aikanaan vastustin naisten asepalvelusta sillä perusteella, että ei kait tasa-arvoa voi olla että asepalvelus on vapaaehtoinen ja erityisehdoilla varustettu. Olen edelleen sitä mieltä, että naisten asepalvelus on erityisoikeus naisille johonka he ovat oikeutettuja sukupuolensa perusteella. Tarkoitan paitsi sitä että asepalvelus on kokonaan vapaa-ehtoinen, heillä on sukupuolensa takia myös erityisjärjestelyt varuskunnissa, sekä oikeus keskeyttää palveluksensa tietyn aikaa ilman että joutuisivat millään tavoin “häpeään” tai suorittamaan siviilipalvelusta.

Kunnallisdemokratiassa olen törmännyt sukupuolikiintiöihin kun jaetaan luottamustoimiin paikkoja. Nuo sukupuolikiintiöt on tehty sillä tavoitteella, että saadaan naisia politiikkaan ja luottamuselimiin. Valitettavasti kiintiöt ovat absurdi esimerkki siitä, että naiset on sukupuolensa takia nostettu erityisasemaan. Realiteetti näet on se, että naiset eivät houkutteluista huolimatta ole kovinkaan innostuneita osallistumaan vaaleihin ja olemaan ehdokkaina. Itse olen aikanaan politiikassa toimiessani ollut houkuttelemassa ja viekottelemassa naisia osallistumaan vaaleihin, sillä jokainen puolue haluaa kaikki naiset listoilleen mitä vaan kykenevät saamaan. Naiset eivät vaan halua osallistua läheskään siinä määrin kuin miehet ja seurauksena on se, että vaalien listat ovat hyvin miesvoittoisia ja yleensä vajaitakin. Absurdius kunnallisdemokratiassa tulee tässä: naiset eivät halua olla ehdokkaana ja heitä tulee luonnollisesti sitten valituksi vain edustuksensa mukaan, eli miehiin verrattuna vähän. Kun naisia tulee sitten valituksi valtuustoon vaikkapa 20% valtuutetuista, niin heille kuitenkin jaetaan sukupuolikiintiöiden mukaiset paikat jokaiseen luottamuselimeen. Todellisuudessa käy ainakin pienemmissä kaupungeissa niin, että nuo harvat naiset saavat paikan useammassa luottamuselimessä ja itseasiassa saavatkin sukupuolensa takia huomattavan määrän valtaa. Onko tämä tasa-arvoa ja lain tarkoitus?

Minä en siis kertakaikkiaan voi hyväksyä sukupuolesta johtuvaa lainsäädännöllistä erityisasemaa, sillä olen ehdoton tasa-arvon kannattaja. Ihmiset ovat yksilöitä ja ei pitäisi laatia lakeja ja säädöksiä parantamaan jonkun yksilön asemaa sukupuolensa takia toiseen verrattuna. Feministit ovat tietenkin malliesimerkki siitä, että vain nostamalla nainen erityisasemaan voidaan sovinistit voittaa. Kuitenkin väitän että tämänkaltainen toiminta herättää ja ylläpitää olemassaolollaan sovinismia ja sukupuolikatkeruutta. Katson että naiset ovat täysin miesten veroisia henkisiltä ominaisuuksiltaan, voimavaroiltaan ja olemassaololtaan, joten en millään haluaisi ylläpitää järjestelmää joka lähtökohtaisesti korostaa naisten olevan heikompia ja tarvitsevan erityisoikeuksia suhteessa mieheen. Alas sovinismia ylläpitävät, naisten erityisasemaa korostavat lait ja asetukset!

Voisin toki loppuun lisätä, että biologia sanelee tiettyjä reunaehtoja lainsäädäntöön ja terveeseen järkeen. Esimerkiksi ei miehelle voi lainsäädännöllä turvata oikeutta synnytykseen ja äitiysvapauteen. Joskin tälläkin saralla lesboparin hedelmöityshoidot verrattuna homomiesten adoptio-oikeuteen kulkee mielestäni käsi kädessä, vaikkakin laki sallii käytännössä lesbonaisille hedelmöityshoitojen kautta lapset muttei homomiehille. Tästä ehkä lisää tuonnempana.

Pohdinta jatkuu ja seuraavassa artikkelissa ajattelin pohtia naisen ja miehen euroa.

Audimies ja mittasuhteet…

Viikon suurimmasta kohusta maassamme on vastannut audimies Esko Kiesi. Itse olen seurannut kohua alusta asti ja päätin että kirjoitan vasta, kun olen nähnyt koko ilmiön kaaren alusta loppuun. Kohun laajuus ja reaktiot rahvaan keskuudessa ovat saaneet minut miettimään asiaa silmät pyöreinä ja suurta hämmennystä tuntien. En mitenkään voi olla sitä mieltä, että kohun mittakaava olisi millään muotoa perusteltavissa. Noitavainoa ja rovioiden rakentelua ei ole estänyt edes se, että miehen haastattelua anna-lehden pienen piirin erityisjulkaisusta ei ole juurikaan kukaan lukenut.

Minä en ole Esko Kiesin kanssa samaa mieltä. Minulle tuli noista kommenteista mieleen nuoruutensa perään haikailevan, hyvin toimeentulevan ja vääjäämättömästi ikääntyneen kokoomusgolffarin surkuhupaisan sovinistiset ajatukset. Vaikka Kiesi oli tarkoittanut vertailunsa ja sanomisensa huumoriksi kuten uskon, niin lähinnä ensimmäinen tunteeni oli olankohautus ja toteamus, että noin voi sanoa vain mies joka ei ole ikääntymisensä kanssa sinut. Surullista asiassa oli se, että mies ei osannut puhua tarpeeksi korrektisti asemaansa nähden. Virhearvioita ja mokia tekevät kaikki ihmiset ja joskus ne maksavat meille työpaikkoja. Huumori on vaikea laji.

Voi olla että jutun tekijä ja rajoitetun piirin julkaisun tarkoitus olikin hiukan hakemalla hakea tietynlaista humoristisen ylilyövää tyylilajia. Olihan Kiesi näet kuvassa audin konepellillä haarat levällään, joten ei voinut välttyä ajatuksesta, että kyseessä oli tarkoitus hakea “munanjatke” – provokaatiota, joka ei varmasti ole lähtöisin yksinomaan Kiesistä, vaan jutun tekijältä tai toimeksiantajalta. Sillä onhan auto miehisen machokulttuurin perinteinen symboli. En tosin tiedä varmaksi, sillä en ole alkuperäistä juttua lukenut enkä osaa asiayhteydestä sanoa mitään. Vaan eipä asianyhteys ja piilomerkitys tunnu muutakaan rahvasta kiinnostavan. Rovio on jo palamassa.

Mutta mikä mieletön kuohunta masinoitui paskamedian ja internetin välityksellä. Moni tuntemani naisihminen puhisi korvat punaisena pyhää vihaa tuntien, vaatien miestä tilille ja audia ikuiseen boikottiin. Iltasanomissa oli otsikko “Tälläihen on naiset häpäissyt audimies” ja lehdessä kaksi aukeamaa pelkkää Kiesiä. Andresseja syntyi ja facebookissa linkitettiin arkkisovinisti Kiesin teesejä.

Ei hyvää päivää. Niin median kuin ihmistenkin reaktioissa ei tuntunut taaskaan olevaan mitään mittasuhteita. Tuplastantardit ja kaksinaismoralismi velloo niin mediassa, kuin ihmisten mielissäkin. Kyllähän Kiesi höpsösti naisista sanoi, mutta totta on sekin, että naisten sanomisiin ei tässä maassa juuri huomiota kiinnitetä. Kaiken tasa-arvon ja tasapuolisuuden kulmakiviä on se, että sukupuolia ja ihmisiä koskee samat säännöt. Sovinismista ei koskaan päästä eroon, jos säännöt eivät ole sukupuolesta riippumatta samat. Kukaan ei saa olla tasa-arvoisempi kuin toinen.

Mies on alastomana parhaimmillaan. Eihän kukaan halua sänkyynsä isovatsaista miestä. Kirjailija-luennoitsija Lenita Airisto Ilta-Sanomille

Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot. Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan

Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä. Ylen toimittaja Anne Moilanen

En usko että kukaan ihminen juuri korvaansa lotkauttaa ylläolevien naisten mielipiteisiin, mitä he ovat sanoneet tai kirjoittaneet. Myös iltalehti otti kantaa kaiken sonnan lomassa ihan asiallisestikin.

Mutta kaikkein suurimmasta aivopierusta tämän asian tiimoilta vastasi kunnia-arvoisa naistutkija Sari Roman-Lagerspetz, jonka mielestä Esko Kiesin kommenttien takana on salaliitto.

Salaliitto? Naistutkijan mukaan Audi-miehen kommentit eivät olleet sattumaa

Naistutkimukseen erikoistunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksen tutkija Sari Roman-Lagerspetz epäilee, että Audi-johtaja Esko Kiesin naiskommenttien tavoitteena on tuoda vanhat sukupuolikäsitykset jälleen esille. Roman-Lagerspetz esittää näkemyksensä Ylen uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa vanhakantaisten käsitysten kannattajat ujuttavat vanhoja käsityksiä muun muassa verhoamalla ne tasa-arvokäsitteiden sisälle. Tutkija perustaa argumenttinsa eri tiedelehdissä julkaistuille tutkimuksille.

Voi naispoloa. En mitenkään voi ymmärtää enkä käsittää, että tuollaista järjenvastaista nollatutkimustako naistutkimus on?

Ruuan hinta jatkaa nousuaan…

Suomessa ruoka on kallista vaikka arvonlisävero poistettaisiin ruuasta kokonaan. Pieni osa ruuan kalleudesta selittyy eurooppalaisittain korkeasta arvonlisäverosta. Osan korkeasta hinnasta selittävät työvoimakustannukset, olosuhteet ja etäisyydet. Ylivoimaisesti tärkein syy korkeaan ruuan hintaan on kuitenkin keskittynyt päivittäistavarakauppa, josta S-ryhmä ja Kesko hallitsevat leijonanosaa. Keskittämällä ostoksena ja menemällä bonuskorttien markkinointihalpaan suomalainen kuluttaja tekee karhunpalveluksen omalle tilipussilleen. Hyvin on suomalaisiin uponnut erilaiset bonuskortit ja ostosten keskittämisen tärkeys. Itseasiassa koko bonuksen kertymiseen perustuva markkinointi-idea “osta paljon niin säästät enemmän” on lähtökohtaisesti järjetön.

Kaikkein suurin ruuan hintaan vaikuttava elementti Suomessa on S-ryhmä. Alueosuuskauppojen edustajistossa istuvat poliitikot jotka nauttivat “luottamustoimestaan” merkittäviä etuja. Ei suuret kokouspalkkiot ja s-ryhmän kaupoissa edustajille räätälöidyt hintaedut varmasti hukkaan mene, kun kaavoituspäätöksiä sorvataan. Mutta hetkinen, Suomihan oli maailman vähiten korruptoituneita maita…eihän poliitikot niin moraalittomia ole, että menettäisivät riippumattomuuttaan kokouspalkkioiden ja hintaetujen takia… ei, niin ei saa edes Suomessa ajatella. On luotettava siihen että osuuskaupan etu ja ihmisten yhteinen etu ei ole ristiriidassa.

S-ryhmän toiminta on osoittautunut tehokkaaksi, kuten abc-huoltoasemaketjut, s-kaupat ja prismat ovat osoittaneet. Seurauksena tästä on tietenkin ollut se, että samalla kun ruuan hinta euroopassa laskee, niin se Suomessa sitkeästi on vain noussut. Meillä päivittäistavarakauppa on saatu keskitettyä s-ryhmän toiminnalla ja keskon vastaiskuin. Pienemmät toimijat on saatu hengiltä tai marginalisoitua ja ulkomaisten ketjujen maahantulo on suurelta osin saatu estettyä, joko kaavoituksella tai muilla keinoin. Ulkomailla näet ymmärretään oman päivittäiskauppamme keskittyneisyys ja siellä ei katsota rantautumista tänne kovin houkuttelevana. Tästä suomalainen kuluttaja kärsii ja kiltisti keskittää ostoksiaan.

Tietenkään en usko sitä, että poliitikkojen istumisella alueosuuskauppojen edustajistossa olisi mitään merkitystä sille, että s-ryhmän kaupat ja huoltoasemat on saatu sijoitettua parhaille kauppapaikoille. Kyllä kunnon poliitikko kykenee istumaan monella tuolilla ja monessa roolissa ja silti säilyttämään rehdin ja reilun suomalaisen korruptoimattomuuden. Olemmehan maailman vähiten korruptoituneita maita… Jokaisen suomalaisen on kuitenkin syytä ymmärtää, että jos automatkalla ei ole jollain pätkällä mitään muita kuin abc-huoltamoita, niin kilpailijoiden poistuttua hinta automaattisesti kiipeää ylöspäin. Lopullisen päätöksen tekee tietenkin sivistynyt ja älykäs kuluttaja, joka kiltisti menee turvalliseen prismaan tai abc-huoltamolle, jos ei muuten niin keskittääkseen ostoksiaan.

Ruuan arvonlisäveron lasku auttaa ensivaiheessa ruuan hintaan, mutta keskittyneen kaupan Suomessa vaikutus ei tule olemaan pitkäikäinen. Periaatteessa ilman kilpailijoita voidaan hintoja aika rauhallisesti korottaa…

-Mikko

Paluu kesälomalta…

Kohta kaksi kuukautta olen pitänyt blogiharrastustani paitsiossa ja tuon ajan olen keskittynyt enemmän elämän muihin osa-alueisiin. Kesä on kääntymässä syksyyn, päivät lyhenevät ja tuleva talvikin alkaa ajatuksena kummittelemaan horisontissa. Blogaaminen on ehdottomasti harrastus joka sopii kohdallani pimeään, sateisiin ja/tai kylmään vuodenaikaan. Auringonpaisteessa ja kuumalla ajatuskin tuntuu kulkevan hitaammin, joten se varmaan suurin syy kahden kuukauden blogilomaani.

Yllättäen maailma ei suinkaan pysähtynyt blogitaukoni ajaksi, vaan ajankohtaisia asioita tulee ja menee samaan tahtiinkin kuin aina ennenkin. Kesän suurimmasta uutisarvosta vastasi mediankin raivokkaasti rummuttama vaalirahasotku. Periaatteessa mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta on aivan oikein ja kohtuullista että “maan tapa” on tullut julki. Sekin on hyvä että muutkin puolueet kuin keskusta joutuivat grilliin, sillä hiukan sain naureskella itsekseni demareiden ja kokoomuksen sordiinoa, kun kepun grillaus oli pahimmillaan… hyvin tiesivät että oma pesä ei ole ihan puhdas sekään…

Harvoja nämä vaaliraha-asiat yllättivät, mutta kylläkin nostivat periaatteellisen kritiikin kohteeksi valtion maksaman puolue- ja lehdistötuen. Tuon veronmaksajien kustantaman puoluetuen kun on ollut tarkoitus vapauttaa puolueet riippuvuussuhteesta ulkoiseen rahaan. Nyt on nähty että puoluetuki ei suinkaan riitä: äänestäjien sieluista käydään tiukkaa vääntöä paikka auringossa pitää ostaa mainosrahalla ja materiaalilla. Olemme siinä tilanteessa, että köyhän ihmisen ei ole varaa markkinoida itseään niin paljoa, että pääsisi päättämään asioista.

Vaalirahakohun suurimpia helmiä oli Paavo Arhinmäen (vas) selittely siitä, miksi on hyvä kun tradeka maksaa mittavia summia vasemmistoliitolle, mutta paha se, kun sampo maksaa samoja summia kokoomukselle. Paavo-pojan naama vähän punotti… mikä oli punottaessa, eihän tradekan maksama raha ole yhtään parempaa, oikeampaa tai rehellisempää rahaa kuin sampon. Yrityksen maksamaa tukea yhtä kaikki.

Myös ay-liikkeiden maksama suora toiminta-avustus demareille ja vasemmistoliitolle on pöyristyttävää, vaikka kyseiset tahot ovat yrittäneet lakaista sen maton alle ilmoittamalla että “se on normaalia”. Kuulun siihen joukkoon, joka pitää ay-liikettä hyvin toimeentulevien ja vakityössä olevien etujen kasvattajana. Oma pätkätöiden kuluttama sukupolveni ei ole se taho, jonka asioita ay-liike ajaa. Ymmärrän myös sen, että yhdistymisvapaudesta huollimatta monessa työpaikassa liittoon kuuluminen on ollut vapaaehtoinen pakko. Nyt kun verovähennettävästä jäsenmaksusta kanavoituu suoraan demareiden ja vasemmistoliiton kirstuun rahaa, niin kehotan kaikkia ei-vasemmistolaisia miettimään ja arvioimaan kriittisesti mitä liitto heidän puolestaan tekee. Minä näet olen myös sitä mieltä, että muuttuneessa maailmassa itsetarkoitukselliset palkankorotukset ovat paha asia ja moni liitto onkin hoitanut asioita niin, että työn hinnan kallistumisen maksumiehiksi ovat joutuneet irtisanottavat ja lomautetut. Sitäkin voi ihmetellä, miksi liitoissa on joutunut kohtuuttomasti odottamaan päivärahahakemuksien käsittelyä. Pistää miettimään että olisiko siitä demareillekin tilitetystä vuosittaisesta jättisummasta voinut palkata etuuskäsittelijöitä ja henkilökuntaa, jotta liitto palvelisi maksajiaan edes lähelle inhimillisesti?

Todettakoon että ansiosidonnaisen päivärahan saa kuulumalla yleiseen työttömyyskassaan.

-Mikko

Kesä ja lukeminen…

Olen saanut kesän tullen jälleen kipinän lukea. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen saanut kipinän kuunnella. Olen nimittäin ihan täysin syttynyt tähän uuteen ilmiöön nimeltä äänikirjat. Muistan joskus murrosikäisenä lainanneeni kasettikirjoja kirjaston sokeille tarkoitetusta hyllystä. Muistan myös hiukan kiusaantuneeni kiikuttaessani sokeain osastolta niitä lainattavaksi, kun olin nuori ja erinomaisesti näkevä pojanjullikka. Niitä sitten innokkaana kuuntelin kasettisoittimesta muun tekemisen ohella. Joskus vuosia sitten mietin että miksiköhän niitä kasettikirjoja ei käännetä digitaaliseen muotoon ja ryhdytä myymään uudelleen.

Nyt niitä saa. Ja kuinka tämä on mullistanutkaan elämässäni pitkät automatkat ja kesäköllöttelyn auringonpaisteessa. Pitkällä automatkalla laitan Sinuhen soittimeen ja uppoudun liikenteen ohessa muinaiseen Egyptiin. Jos matkustan poikani kanssa jonnekin, niin hiukan kepeämpi valinta lastenkirjan muodossa soittimeen ja poika viihtyy pitkän matkan kuin noiduttuna.

Auringon helliessä vihdoinkin on mukava pötköttää ulkona viltin päällä ja antautua mielikuvituksillisiin kirjojen maailmoihin. Valitsemalla äänikirjan voin pitää silmiäni kiinni ja siristely jää vähemmälle. Vain lepään ja nautin auringon lempeydestä.

Minulla on toistaiseksi kokemusta vain Sinuhen ja Johannes Angeloksen lukevasta Lars Svedbergistä, Mikaelit lukevasta Veikko Honkasesta ja jostain lastenkirjan lukijasta. Lukiessaan nämä kokeneet näyttelijät ja lukijat käyttävät ääntään mainiosti hyväkseen tuoden sillä ihan uuden, hiukan “näytelmällisen” aspektin kirjaan.

Tutustukaan ihmiset äänikirjoihin.
-Mikko

Juhannuksesta… +pieniä

Juhannus tuli ja meni. Suhteellisin pienin ihmismenetyksin selvittiin, vaikka kesäkuolemien piikki juhannukselle aina iskeekin. On aika ymmärrettävää että juhannus vaatii uhrinsa, sillä kun tarpeeksi paljon ihmisiä on liikkeellä, sattuu onnettumuuksia. Myös alkoholin käyttö kuuluu leimallisesti suomalaiseen juhannukseen ja legendaariset sepalusauki-hukkumiset ovat jo perinteeksi käynyt tapa siirtyä ajattomille juhannuksen viettopaikoille. Miksei myös miehiset voimainkoitokset, kuten ylipitkät uintiyritykset tuhannen päissään… Vaikka jokainen ihmishengen menetys on surullista ja tarpeeton, niin juhannuksena hukkuneille minulta ei suuresti sympatiaa löydy. Se on melkeinpä tylsin tapa lähteä täältä ajattomuuteen.

Tälläiset juhannukseen liittyvät tilastofaktat kuten X määrä kuolinuhrejä ovat asioita mistä on käytännössä mahdoton päästä eroon. Voidaan sivistää ja varoitella, mutta tarpeeksi paljon ihmisiä kun lotraa viinan kanssa niin sivistykset ja varoitukset ovat vain kärpäsen surinaa ja tuulen havinaa. Yksilötasolla ihmiset voivat olla hyvinkin fiksuja ja filmaattisia, sekä ymmärtää riskit ja varautua niihin. Mutta kun 3 000 000 aikuista yksilöä laitetaan juhannuksen viettoon, niin tilastoista löytyy totuus.

Itse en ole enää vuosiin lämmennyt näihin “pakollisiin” ryyppy- ja remupäiviin. En koe tärkeäksi tai tarpeelliseksi hankkiutua juuri jonain tiettynä päivänä tekemään tietynlaisia asioita. Poislukien joulu, vaikka senkin suhteen on kerran yksin oltu ihan rauhassa. Ei sillä etteivätkö perinteet olisi tärkeitä ja siten ilmassa ihan oma fiiliksensä, jos sen kykenee aistimaan. Juhlikoon ketä huvittaa, enkä sentään mikään ilonpilaaja asian suhteen ole ja varmasti pystyn pitämään hauskaa, mutta kuitenkin juhannuksesta huolimatta, enkä sen takia.

Koska kesällä tulee blogitettua varmasti vähemmän, niin listaan tähän muutamia lyhyitä ajatuksia:

- Keskustapuolue rypee vaalirahasotkussa. Mutta onko kepu asian kanssa yksin, erityisasemassa? Miksi kokoomusta tai demareita ei hiillosteta? Sekä kokkarit että demarit ovat ilmoittaneet etteivät he julkista vaalirahoitustaan… nyt olisi tilaisuus esiintyä avoimena, pistää miettimään onko salattavaa.

- Iranissa hulinoidaan, kuollaan ja kärsitään väärennetyn äänestystuloksen takia. Pistää miettimään suomalaisia ihmisiä jotka eivät äänestä… onko demokratia meille liian itsestään selvyys että meillä on varaa olla äänestämättä. Ja jos on varaa, niin kuinka kauan? Loputtomastiko? Kenties olisi terveellistä kohdata joku todellinen kriisi, että oppisimme arvostamaan asioita mitä meillä on.

- Sikainfluenssa on rantautunut ympäri maailmaa. Onneksi se ei ollut kovin tappava, mutta lehdistö on ollut oudon hiljaa? Kenties asia yliuutisoitiin ensimmäisinä päivänä ja sutta huudettiin liian aikaisin?

Mikko

Kirjoittamisen terapiaa…

Blogia perustaessani päätin etten jumiudu mihinkään yksittäiseen asiaan tai agendaan, vaan kirjoitan fiiliksen niin salliessa kaikenlaisia ajatuksiani. Helposti ulkopuolinen tässä vaiheessa miettii, että miksi se pitää tehdä julkisesti ja jollain psykologilla olisi siihen varmaan joku mielipide, mutta jonkin sisäisen tarpeen tunnen sisältäni löytyvän. Varsinkin kun suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu tietynlainen hiljaiselon ihannointi, sekä onnen ja ajatuksien kätkeminen, niin julkinen blogittaminen omalla nimellä on yllättävän vierasta. Poislukien tietysti politiikassa, missä blogit ovat poliitikoille yhä tärkeämpi kanava tavoittaa äänestäjiään. Olen oppinut ajattelemaan, että kun antaa jotain maailmalle, niin sieltä myös saa jotain. Jokaisena päivänä täällä näyttää riittävän lukijoita, joten jonkinlaista merkitystä tunnen ajatuksillani olevan. Vaikka niin ylpeä en ole, että väittäisin ajatuksieni olevan valmiita tai edes oikeita, mutta ainakin ne ovat omiani ja parempaan eivät aivoni kykene.

Ajatusautomaatillekin voi tulla hetkiä, ettei oikein ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa. Tai siis ajatuksia on pää täynnä, mutta ei halua tai energiaa työstää niitä kokonaisuuksiksi tai mielipiteiksi. Tämä varmaankin on eräs laiskuuden alalaji. Oman pääni olen huomannut toimivan siten, että jos en kirjoita, niin ilman vuorovaikutusta en kovin helposti työstä ajatuksiani loppuun. Tai ainakaan en herkästi kysy kysymystä miksi kun huomaan olevani jotain mieltä .

Jos pitkään olen kirjoittamatta mitään, niin ajatukseni viipyvät helpommin viihteellisemmissä aiheissa ja mielikuvitukseni lentää matalammalla. Tästä on suorana seurauksena se, että päivät alkavat juoksemaan nopeammin ja aika vilistää silmissä. Nytkin aivan kesken kirjoittamiseni, tajusin että yksi keino minulla pysäyttää arkinen ajankulu on pysähtyä kirjoittamaan.

Läheskään aina kun valitsen aiheen ja ryhdyn naputtelemaan kirjaimia yhteen valitsemastani aiheesta, lopputulema ei ole alussa täysin kirkkaana mielessäni. Kirjoittaessani ikäänkuin käyn keskustelua itseni kanssa, kyseenalaistan omia mielipiteitäni ja pohdin oikeasti painotuksia. Kirjoitetussa tekstissä ajatukset saavat muodon enkä ole omien aivojeni muistin varassa, vaan piirrän paperille kuvaa mielipiteestäsi tai ajatuksestasi, joka jää kirjoitettuna elämään.

Tälläistä pientä tänään, kylmän kesäkuun päivän kunniaksi.
-Mikko